Harjoittelukausi kiertoliittymässä

Liikenneympyrässä ajaminen on useimmille autoilijoille tuttua puuhaa. Muista maista Suomeen tullut järjestely on vaatinut oman sulattelunsa, mutta keskimäärin ottaen ajo sujuu jo kivuttomasti eikä joka kerta tarvitse pelätä, tuleeko risteystä lähestyvä oikealta sivusta kylkeen. Liperissä paikalliset ovat saaneet oppinsa mm. Ylämyllyn kiertoliittymässä, jossa siinäkin vaadittiin oppirahat alkuunsa. Järjestelyn keskeisin tavoite – pahojen risteysturmien estäminen –

Ehjin nahoin ehjien seinien taakse

Loman loppuminen vaiko vanhat koulumuistot aiheuttanevat eri puolilla Liperiä pahaa oloa ja ahdistusta. Jotain täytyy kuitenkin olla sivistystointa vastaan, sillä parin viimeisen viikon aikana ahdistusta on purettu ensin Liperin pääkirjastoon ja viikonvaihteessa sekä Lautasuon kouluun että kirkonkylässä Penttilän portaikkoon. Luulisi, ettei aikuisilla veronmaksajilla, joiden pussista viime kädessä korjaukset kustannetaan, olisi aihetta moisiin järjettömyyksiin. Mutta olisiko

Mennäänkö metsään

Merkkejä on taas alkanut näkyä, että metsien sato on valmistumassa. Tiettyihin paikkoihin teiden varsille ilmaantuu pysäköityjä autoja ja uimapolun kivet on kirjottu sinipunaisilla lintujen jätöksillä. Meidän metsämme tuottavat paljon muutakin kuin puuta, mutta ketkä korjaavat tätä jokamiehen oikeuksien suomaa saalista tulevaisuudessa? Riittääkö idän suunnasta poimijoita, kun elintaso kohenee heidän kotimaissaaan? Hyvinä tattivuosina on Liperissäkin nähty

Siltaa ja potkua matkailulle

Roukahdelle on nousemassa – tai pitkälle jo noussut – hyvä esimerkki rohkeasta ja innostavasta matkailuinvestoinnista. Kapeahkoon Korkeasaareen rakennettu leveä ja tukeva 130-metrinen kävelysilta avaa uusia mahdollisuuksia erityisesti kaupungista maaseudulle suuntautuvalle matkailulle. Oma positiivinen leimansa on vielä siinä, että paikka houkuttelee monipuolisuudellaan myös nuorta väkeä ja lapsia uusien elämysten pariin. Roukalahtelaisella yrittäjällä Arto Romppasella on omat

Liukkaasti lattialla

Lavatanssin ystävät kokoontuvat tänä viikonloppuna kolmatta kertaa Liperiin humpan suomenmestaruuksia ratkomaan – Liukkaasti Liperissä. Ennakkoarvioiden mukaan humppaamaan ja bluesin tahtiin tunnelmoimaan on tulossa ainakin 80 paria eri puolilta Suomea. Järjestävästä seurasta kilpaparketille on lähdössä ainakin seitsemän paria. Se tietää kesäiseen kirkonkylään lisää vilskettä, vaikka tanssiväki melko tiiviisti viihtyykin lavan liepeillä, jos eivät itse ole lattialla.

Siirtolapuutarha ja rantatontteja

Jos Liperin ja Viinijärven taajamien kehittämiseväiksi ei löydy uusia työpaikkoja ja kerrostalorakentamista, pitää tähyillä luonnon asumiselle tarjoamia mahdollisuuksia. Molemmista taajamista löytyy hienoja maisemia ja järvenrantapaikkoja. Tosin nuo tontit ovat harvoin tarjolla, ja kaikki merkit viittaavat hintatason olevan ripeässä nousussa. Naapurikuntien esimerkit – vaikkapa Pyhäselästä – osoittavat, ettei hintakaan ole tänä päivänä esteenä, jos houkuttava paikka

Takapuolituntuma kuntoon

Päällimmäinen palaute, mikä kuntalaisilta on Liperissä viime aikoina tullut, koskee ihan jokapäiväisiä käytännön asioita. Erityisessä muodissa on taajamatiestön kunto. Eilen tuli palautetta jälleen Sirppitieltä, toissa päivänä Keskustien kunnosta ja tältä viikolta on kokemusta myös Mäntytien jokavuotisista paukamista. Ilmeisesti samanmoisia esimerkkejä löytyy vähän sieltä sun täältä muistakin taajamista. Nämä vuosia jatkuneet taajamatieongelmat on kaiketi listattu ja

Liperiläisillä etsikkoaika

Miten sinä kehittäisit omaa elinympäristöäsi? Sitä kysytään Liperissä nyt erityisesti kirkonkylän ja Viinijärven väeltä, vähän varovammin ylämyllyläisiltäkin. Kesäasukkaatkin voisivat lisätä lusikkansa soppaan. Ylämyllylle on tullut Jyrin rakentamisen myötä reippaasti uusia asukkaita ja kunnan teollisuus on keskittynyt perinteisesti Välikankaalle. Runsas viikko sitten käyttöönotettu venttiilitehdas toi jälleen uusia kaivattuja työpaikkoja. Ylämyllyllä kysytään, miten palvelut ehtivät kasvun perässä,

Kuntalaisten äänessä voimaa

Kuntalaisten mielipiteellä on edelleen voimaa. Siitä on tuore osoitus rasivaaralaisten taistelu oman koulunsa puolesta. Vaikka Rääkkylän kunnanhallitus esitti yksimielisesti koulun lakkauttamista tulevasta syksystä alkaen, valtuusto äänesti toisin. Koulun kohtalo ratkesi yhden äänen enemmistöllä. Tuon äänen antaja oli kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Edellytykset nyt syntyneelle päätökselle vaikuttivat vaatimattomilta. Kiville menneet kuntaliitosneuvottelut ja kunnan ongelmatalous edellyttävät säästöjä joka toimialalla.

Iso harppaus – terveydeksi?

Liperin ja Outokummun sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen etenee vakain askelin ja ilmeisen yksissä tuumin. Molempien osapuolten valtuustot ovat pitäneet oman seminaarinsa ja antaneet plusmerkkiset jatkoeväät. Kaupungin ja kunnan yhteinen seminaari on ohjelmassa runsaan viikon kuluttua, ja sitten on lopullisten päätösten aika. Vaikka pientä rutinaakin rattaista kuuluu, hanke viilataan ensi vuoden alusta alkavaksi. Päätös on suurempi

Tarpeelliset talkoot Liperinsalossa

Yhteen hiileen puhaltaminen kylillä tuo näkyviä tuloksia. Tästä on tuorein esimerkki Liperinsalon kylätoimikunnan postilaatikkoprojekti. Jo alkavana kesänä sen suunnan tienvartta linjaavat ja koristavat samantyyppiset postinjättöpaikat yhtenäistäen ja jämäköittäen kylätien ilmettä. Talkooväen aikaansaannokset muodostavat pysyvän tienvarsinäyttelyn. Postilaatikkojen kunnostamisesta on kannettu huolta tälläkin palstalla. Tuskin siitä syystä, mutta käytännössä kuitenkin, tasaista kehitystä on tapahtunut koko ajan. Kyläläisten

Polkupyörä avannosta

Lumien lähtö ja kevään tulo paljastaa ja herättelee monta asiaa. Kukat puhkeavat loistoonsa talon kupeessa ja talvella kadonneet polkupyörät löytyvät lumen tai jään alta. Tänä keväänä silmiin osui Liperin kirkonkylällä harvinaisen paljon heitteille jätettyjä pyöriä. Kaikki merkit viittasivat siihen, että kulkimet oli viety jostain luvatta ja hylätty sitten tienvarteen tai jorpakon pohjalle. Joensuussa joesta ongittiin

Kiskoja pitkin rysäykseen

Onko se aika vai mikä, joka näyttää oikean järjestyksen ratojen turvallisuuden parantamisessa. Ainakaan onnettomuuksien määrällä ei näytä olevan erityistä tekemistä turvallisuuden parantamisen kannalta. Vuodet vierivät ja Viinijärven suunnalla rytisee säännöllisesti. Turvallisuuteen panostetaan kuitenkin aivan muualla. On toki erinomainen asia, että vartiomattomat rautatien tasoristeykset poistetaan Joensuusta etelään suuntautuvilla rataosilla. Niillä seuduilla joko osataan liikennöidä tarpeeksi varovasti

Jännite laukesi Rääkkylässä

Hyvän teatteri-illan tarpeet hupenivat Rääkkylässä, kun sulho (Kitee) hylkäsi vastahakoisen morsiaimen (Rääkkylä) jo ennen papin aamenta. Rääkkylän ensi tiistain valtuustoa moni odotti kuntaliitosneuvottelujen huipentumana, jossa tosin morsio olisi todennäköisesti sekin pyörtänyt puhemiesten tyrkyttämän liiton. Kiteen ratkaisu ei sinällään ollut yllätys. Keski-Karjalan pääkaupunki ei itsekään ollut tyytyväinen sanelemiinsa ehtoihin. Kun oma talous on kuralla, ei siirtymävaiheen

Rattijuoppoja – tasapuolisesti

Siitä on hieman vajaat puoli vuotta, kun tällä samalla palstalla pähkäiltiin rattijuoppouden nykytilaa Liperissä. Huoli oli jo tuossa vaiheessa suuri, mutta aihe näyttää ansaitsevan jatkuvan esilläpidon. Tuo kirjoitus toi yhden paheksuvan palautteen, eikä muuta. Sähköpostiviestissä perättiin lehden puolueettomuutta, kun se löytää rattijuoppoja lähinnä vain Ylämyllyltä. Viime päivien uutiset ovat tuoneet runsaasti lisävalaistusta asiaan. Poliisi on

Talkootyö verovaarassa

Jo pitemmän aikaa on kannettu – eri syistä – huolta talkootyön tulevaisuudesta. Vaikka vapaaehtoistyö on elänyt kovissa paineissa, ei ihmisten halu osallistua korvauksetta yhteisten hankkeiden tukemiseen ja hyvien asioiden eteenpäin viemiseen ole loppunut. Talkootyön tarve on itse asiassa kasvanut ja ns. kolmatta sektoria toivotaan apuun nykyisten rakennelmien ylläpitäjäksi. Kunnat käyttävät leikkuriaan ja ensimmäisenä terä osuu

Kuntalaisten kuulemisia

Liperi kutsuu kuntaan muuttaneet kerran vuodessa yhteiseen tilaisuuteen. Uusille asukkaille jaetaan sekä sanallinen että kirjallinen tietopaketti kunnasta ja sen palveluista. Vaikka paikalla oli tänä vuonna jonkin verran edelliskertaa enemmän väkeä, läheskään kaikille yhteinen tilaisuus ei sopinut kalenteriin. Ne, jotka tiedon ja iltapalapöydän ääreen kokoontuivat, olivat palautteen perusteella kuitenkin tyytyväisiä antiin. Kutsu koettiin kädenojennukseksi uudelta kotikunnalta.

Lehtialakin kiinnostaa nuoria

Viime viikon lopulla tupsahti postista kirje, joka sisälsi 26 työhakemusta. Peruskoulun loppusuoralla, ammattiopinnoissa tai lukion ekaluokalla olevat nuoret hakivat kesätöitä ja ilmaisivat kiinnostuksensa myös lehtialasta. Paitsi hakemusten määrä, myös taso yllätti. Lähes kaikki Kotiseutu-uutisiin hakeneet ilmoittivat olevansa kiinnostuneita kirjoittamisesta, valokuvaamisesta tai kuvankäsittelystä. Monella oli jopa kokemusta lehtialalta, vähintään yhden tet-viikon verran (tet=työelämään tutustuminen yläasteella). Valinnasta

Rääkkylässä kohtalonhetket

Jos joku kuvittelee, että kuntien yhdistäminen on helppoa, hän voisi perehtyä esimerkiksi Rääkkylän ja Kiteen kädenvääntöön. Rääkkylässä eletään nyt kohtalonhetkiä; onko kunta jo ensi vuoden alussa osa Kiteetä – vai pitääkö löytää vielä joku muu ratkaisumalli. Valtiovalta houkuttelee, ja samalla painostaa, ratkaisuihin ”porkkanarahalla”, joka Kiteen ja Rääkkylän tapauksessa olisi 3,6 miljoonan euron luokkaa. Kattamattomia alijäämiä

Uusia ilmiöitä ja outoja tulkintoja

Yhdenlaisia ajan ilmiöitä, kuntaliitoskuvioita, on joiltakin osin vaikea ymmärtää. Nyt on sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti avattu uusia linjauksia ja tehty erikoisia tulkintoja, jotka ulottavat vaikutuksensa Joensuun seutukunnallekin. Etelässä osia Sipoosta pakkoliitettiin Helsinkiin. Korkein hallinto-oikeus siunasi siirron tuoreella päätöksellään. Lähes yhdestä suusta vakuutettiin samalla, ettei kyse ole linjanvedosta eikä ennakkotapauksesta tulevia pakkoliitoksia varten. Maakuntalehti paikallisti kuitenkin

Asuntomarkkinoilla asettumista

Kiinteistömarkkinat ovat tunnetusti herkkää aluetta. Oikean myyntiajankohdan ja käyvän hinnan löytäminen vaatii asunnon kunnon arvioinnin lisäksi myös myyntihetken markkinatilanteen tuntemista. Pienetkin signaalit voiva aiheuttaa epävarmuutta ja varovaisuutta. Liperiin – erityisesti Jyriin ja yllättävän paljon myös haja-asutusalueille – on rakennettu ahkerasti vahvan noususuhdanteen kaudella. Helpon ja vielä jokin aika sitten tosihalvan rahan aikaan on syntynyt ennätyksellisen

Takana huono kouluvuosi

Kouluasiat ovat ajasta toiseen nostattaneet tunteita ja aiheuttaneet voimakasta keskustelua. Jotenkin tuntuu siltä, että asiat olivat hyvin vielä silloin, kun kyläkoulut olivat voimissaan ja koululaiset kulkivat omin kyydein kodista opinahjoon. Sen jälkeen alkoi taistelu kyläkouluista; kädenvääntö, joka ainakin Liperissä on viety muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta loppuun saakka. Tänä päivänä ollaan rakentamassa suurta kouluyksikköä Ylämyllyn Jyriin.

Vapaa sana kuntalaisille

Liperissä on pyöritetty kuntalaistilaisuuksien sarjaa, josta viimeinen näytös oli maanantaina Roukalahdella. Kyse ei ole ainutlaatuisesta kierroksesta, sillä vastaavia on järjestetty jo usean vuoden ajan. Se, että kunnan luottamus- ja virkamiesjohto ”rantautuu” taajamiin ja kylille ja kutsuu alueen väkeä koolle, on erittäin myönteinen asia. Tilaisuuksien kautta on mahdollisuus päästä vuorovaikutukseen muulloinkin kuin vaalivuosina. Kuntalaisten omaa aktiivisuutta

Yritysmaailman markkinamiehiä

Yksi elinkeinoelämän ilonaiheista Liperissä on vammalalaisen VeXve Oy:n päätös sijoittua Välikankaan teollisuusalueelle. Tuotantotilat ovat rakenteilla ja uusia työpaikkoja on luvassa 15-20. Se tuo pientä lohtua takaiskuihin, joita mm. Perloksen alasajon mukana Liperiinkin kohdistuu. Samaan luokkaan työntekijämäärässä yltää myös tuhkasta noussut Karelian Lihajaloste Oy, joka käynnistää vielä tässä kuussa tuotantonsa Ylämyllyllä. Yhtiö etsi sijoittumisvaihtoehtoja muualtakin, mutta

Vesillä matkailun eväät?

Pohjois-Karjalan matkailussa panostetaan tulevina vuosina tuttuihin kohteisiin. Maakunnan matkailustrategia lähtee merkittävistä investoinneista, jotka toteutuessaan voivat muuttaa purren suuntaa hyvinkin paljon. Se, että jo kohtuullisesti ilmaa alleen saaneet kohteet hallitsevat myös jatkoinvestointien listaa, on tavallaan ymmärrettävää. Kolilla, Nurmeksen Bomballa, Kiteen Pajarinhovilla ja ison Joensuun maaseutukohteilla, on jo varteenotettavia näyttöjä. Viime vuosien panostukset esimerkiksi Kolin kehittämiseen, eivät

Tasapainoiseen kehittämiseen

Liperin kunnanhallitus on tehnyt oman hallitusohjelmansa tästä syksystä vuoden 2009 kevääseen saakka. Se lupaa turvallista asumista, mahdollisuuksia elinkeinoelämälle ja aktiivista vapaa-aikaa. Valtuusto siunasi ohjelman yksimielisesti. Näissä ohjelmajulistuksissa on yleensä vain yksi huono puoli: tavoitteiden jääminen joko kokonaan tai osittain toteutumatta. Nyt alkanut kausi voisi kuitenkin muodostaa poikkeuksen. Kunnanhallitus on luvannut seurata hallitusohjelman toteutumista – ainakin

Kiteeläistyy vai venäläistyy?

Rääkkyläläisistä on hyvää vauhtia tulossa kiteeläisiä. Vaikka vastaanottavalla kunnalla ei tunnu olevan erityistä poltetta reviirinsä laajentamiseen Rääkkylän suuntaan, sanelee pienen kunnan ongelmallinen talous paljolti tulevat ratkaisut. Kitee on ollut luonteva asiointisuunta suurimmalle osalle Rääkkylän asukkaista. Poikkeuksen on muodostanut lähinnä Sintsin-Kompakan väki, joka on suuntautunut Joensuuhun ja ehkä vähän Pyhäselkäänkin ja pitänyt siinä sivussa yllä yhtä

Korkeita lukuarvoja

Paikallislehti on aina ollut mieluusti ja tarkkaan luetun julkaisun maineessa. Se kilpailee vähintään tasapäisesti aamukahvipöydän suosituimman antimen asemasta. Monessa tapauksessa paikallislehteen tartutaan ensimmäisenä ja yleensä se palautuu käteen tarkempaan syyniin myöhemmin. Äskettäin julkistettu paikallislehtien lukijatutkimus osoittaa vahvan suosion säilyneen, osin jopa korostuneen. Tilatun paikallislehden ilmoittaa Kyselyyn vastanneista 15-79 -vuotiaista 61 prosenttia lukeneensa lehden kannesta kanteen

Maatalouden eväitä Liperissä

Liperiläisille ja koko maakunnankin väelle on tarjolla todella mielenkiintoinen viikonloppu. Wanhan ajan maatalousnäyttelyä ja jo tavaksi tullutta Leipäpäivää on valmisteltu lähes vuoden ajan ja nyt on sadonkorjuun aika. Säätila on aina ongelma ja se määrittää monessa tapauksessa kävijöiden määrän. Tällä hetkellä tapahtuman odotusarvo on kuitenkin poikkeuksellisen korkealla. Niin isot kuin pienetkin näytteilleasettajat ovat kokeneen lauantain

Rattijuoppo, rattijuoppo, rattijuoppo…

Harva se päivä Joensuun tai Liperin poliisi lähettää tiedotteen rattijuopon kiinnijäännistä tai hänen aiheuttamistaan vahingoista. Laji on lisääntynyt huolestuttavasti, eikä virkavallan käsi valitettavasti tavoita kaikkia holtittomuuteen syyllistyviä.

Kihauksen köyhä loppusoitto

Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on nuijankopautusta vailla historiansa päätöspäivää, lopulta hieman yllättäen. Tulevaisuuden suunnittelun sijaan kihausväki kokoontuu ensi viikolla päättämään yhdistyksen lopettamisesta ja selvitysmiesten asettamisesta. Tämä tarkoittanee sitä, ettei Kihausta enää jatkossa ole. Jos joku muuta tietää – hän tuskin siitä tässä vaiheessa kertoo. Toki taustalla voi olla suunnitelmia uudesta liikkeelle lähdöstä, jälleen ”puhtaalta pöydältä”. Tätä ihmettä

Ilkivalta ja valvonnan vaikutus

Uutiset ilkivallasta ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla ja keskittyneet näillä kulmilla paljolti Ylämyllyn alueelle. Paitsi määrä, myös ilkivallan kohteet antavat aiheen aiempaa huolellisempaan tarkasteluun. Ilkivallanteot ovat yleensä heijastumaa muista ongelmista, tuskin vähäisimpänä osana nuorison syrjäytyminen. Kun ei päästä tekemään hyvää, lipsahdetaan muutaman kaljan jälkeen pahantekoihin. Ilkivallan teon seuraukset ovat moninaiset. Tekijälleen ne ovat monessa tapauksessa pieni

Mittayksikkönä yksi lamelli

Liperin kunnassa on kehittämisen ja kehityksen painopiste siirtynyt selkeästi Ylämyllylle. Jo vuosia on alueen väkiluvun kasvu ollut oikein reippaasti plussalla. Uudet asukkaat ovat ohjautuneet – osin ohjattukin – rakentamaan Ylämyllyn kuiville kankaille. Merkittävän sysäyksen tälle kehitykselle antoi aikanaan kunnan metsien vaihto varuskunta-alueeseen. Vaikka Paloaukean maiden asuttaminen lähti nihkeästi liikkeelle, alue on vauhtiin päästyään täyttynyt miltei

Kiitokset kesäteatteriväelle

Liperi on leipäpitäjä ja mökkiläiskunta. Jo usean vuoden kokemuksen ja näkemyksen perusteella voitaisiin nimikkeeksi lisätä vielä kesäteatterien luvattu maa. Liperistä löytyy energiaa ja osaamista kolmen kesäteatterin pyörittämiseen. Liperin teatteri kirkonkylällä on muutaman vuoden ikäinen tulokas, mutta Ristissä ja Roukalahdella on vuosikymmenten perinteet kylänväen ja kesävieraiden viihdyttämmisestä. Paikkakunnan vireät kesäteatterit on opittu tuntemaan oman pitäjän rajojen

Haasteita riittää

Viinijärven Urheilijoiden riveissä joka taholla kävi sunnuntai-iltana syvä helpotuksen huokaus, kun naisten joukkueen suora säilyminen naisten superpesiksessä varmistui. Monen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen kausi pesäpallon ylimmällä sarjatasolla tarjosi monella tapaa ylä- ja alamäkiä. Nuori ja superissa tyystin kokematon joukkue selvitti oman osansa kelvosti, vaikka se ei itse asettamaansa tavoitteen asti yltänytkään. Pelaajat näet nimesivät keväällä

Kahden torin päänsärky

Liperissä toriasiat ovat hyvin, jos tilannetta mitataan torien määrän perusteella. Erityisen hyvä on tilanne kirkonkylällä, jossa paikalliset asukkaat, mökkiläiset ja kesäkulkijat ovat saaneet nauttia viikottain kahden torin palveluista. Mutta ei kaikki kultaa, mikä kiiltää – ei läheskään. Liperin kirkonkylää koettelee kahden torin ongelma, johon tosin osattiin jo keväällä jossain määrin varautua. Tästä ongelmasta kärsivät sekä

Mökkiläiset sopalla ja vaaliuurnilla

Liperi on merkittävä mökkiläispitäjä. Kesäasuntoja kauniissa järvimaisemissa, monessa tapauksessa isojen vesien rannalla on lähes 3.000. Niistä valtaosa on ei-liperiläisten omistuksessa. Liperi on ollut eturivissä noteeraamassa mökkiläisten olemassaolon ja merkityksen paikkakunnalle. Mökkiläiset ja kesävieraat muuttavat koko ilmeen ja vilkastuttavat kaupankäyntiä. Kesäasukkaat käyttävät paikkakunnan tarjoamia palveluja ja välttävät kaupunkiinajon. Yhteistyöstä kuntalaisten ja mökkiläisten saadaan molemminpuolinen hyöty. Kesäasukkaiden

Ei taida tulla Liperin kaupunkia

Jos Liperin ja Outokummun yhteisen valtuustoseminaarin perusteella pitäisi päätellä, ollaanko vuoden 2009 alusta alkaen yhtä kaupunkia, ihan yksiselitteinen vastaus jäisi antamatta. Kaikki kun on mahdollista siihen saakka, kun valtuustot ovat kokoontuneet ja nuijat kopsahtaneet. Erityisen todennäköisenä liitosta ei ole syytä kuitenkaan pitää. Riittävän yksimielisyyden löytäminen vaikuttaa vaikealta. Liperissä usko on ollut vähän koko ajan horjuvaa,

Liitosselvitys loppusuoralle

Liperin ja Outokummun kuntaliitosselvityksessä (tai nyk. itsenäisyysselvityksessä) ollaan etenemässä loppusuoralle. Eilinen tiedote tosin viestii, että avoimia asioita on vielä runsaasti ja yksityiskohtien hiominen edessä päin. Tiedotetta voisi tulkita myös siten, ettei palvelurakenteen ja lähipalvelujen järjestämisestä ole päästy oikeastaan lähtötilannetta pitemmälle. Kumpikin osapuoli halunnee pitää kuntalaisten kannalta tärkeät palvelut vähintään nykyisellä tasolla ja etäisyydellä. Kun päällekkäisyyksiä

Huonoja uutisia tien päältä

Vaikka Liperissä on viime aikoina jo totuttu huonoihin uutisiin, takaiskut tiehankkeissa kalvavat nyt monen mieltä. Kirkonkylän risteyksen toteutus siirtyy ainakin vuodella ja näillä tietämin Liperi-Salokylä välinen kevyen liikenteen väylä hamaan tulevaisuuteen. Vai liekö kadonnut kokonaan. Miksi hankkeet eivät olisi voineet yhtä hyvin aikaistua – tai toteutua edes alkuperäisen suunnitelman mukaisesti? Miksi ei joskus niinkin? Yllättävä
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.