Veronkorotuksille suurin osa sanoo ei!

Kuntavaaleihin ehdokkaita asettaneet ryhmät saivat kertoa, mitä mieltä ovat veronkorotuksista ja mihin palveluihin kunnan pitäisi satsata.

Rääkkylässä kolme tärkeintä teemaa kuntavaaleissa ovat…

Kysyimme Rääkkylässä kuntavaaleihin ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä tärkeimpiä vaaliteemoja. Näin vastattiin:

Liperissä kolme tärkeintä teemaa kuntavaaleissa ovat…

Kysyimme Liperissä kuntavaaleihin ehdokkaita asettaneilta ryhmiltä tärkeimpiä vaaliteemoja. Näin vastattiin:

Niemisessä kuunneltiin sota-ajan lauluja

Niemisen urheilutalolla muisteltiin sota-aikoja viime viikon torstaina, jolloin tuli kuluneeksi tasan 85 vuotta talvisodan päättymisestä. Ohjelmaan kuului Marko Tuovisen musisointia ja tarinointia. Niemisen Urheilijoiden puheenjohtaja Timo Mölsä kertoi tapahtuman taustalla olevan tavoite tuoda jalkapallon lisäksi iloa ja kulttuuria kylälle konserttien muodossa. 

Miesten Suomen Cupin arvonta kuljettaa NiemU:n ja Yllätyksen Keski-Suomeen

Niemisen Urheilijoiden ja Ylämyllyn Yllätyksen miesten Kolmosessa pelaavat joukkueet ovat tänä vuonna mukana myös jalkapallon Suomen Cupissa. Molemmille arpaonni toi ensimmäiselle kierrokselle vierasottelun.

Liperissä avattiin pilkkikilpailujen kausi lauantaina

Lauantaina 4. tammikuuta järjestettiin vuoden 2025 ensimmäinen pilkkikilpailu Liperin Kirkkolahdella kolmenkymmen kisailijan kesken.

Rasihovin joulupajassa tehtiin jouluaiheisia ompelutöitä

Nuorisoseurantalo Rasihovilla kokoonnuttiin  joulukuun alkupuolella Keski-Karjalan kansalaisopiston joulupajaan. Hannele Kinnusen opastuksella ommeltiin ainakin pöytätablettia, tonttuhahmoa sekä hupparia. 

Avoimuudella ja yhteistyöllä matkailijat palvelujen ääreen

Viime torstaina Pohjoisen Saimaan matkailualueen kehittäminen osana Lakelandia -hankkeen järjestämässä matkailuillassa peräänkuulutettiin yhteistyötä ja avoimuutta paikallisten tapahtumajärjestäjien välillä.

Salokylälle haettu malminetsintälupaa, joka tähtää timanttien löytymiseen

Karelian Diamond Resources Plc on jättänyt Liperin Salokylälle malminetsintälupahakemuksen 155,77 hehtaarin alalle. Yritys arvioi, että alueelta löytyy timantteja.

Ikä ei vielä paina Kalle-Heikkiä

Rääkkylän Piimälahdella asuva Heikki Hirvonen, eli tuttavallisemmin ”Kalle-Heikki”, täytti kunnioitettavat 80 vuotta syyskuun lopulla. Ikäisekseen Heikki on varsin vireä sekä aktiivinen kulkija, ja monesti hän tuleekin vastaan tien päällä. Autoja onkin aktiivikäytössä peräti kaksi, sen verran usein Heikki Rääkkylänkin ulkopuolella käy.