Salokylälle heittohäkki

Liperin Taimi ja Liperin kunta asentavat yhteistyössä heittohäkin Salokylän koulun kentälle.

Kihaus-hölkässä 39 juoksijaa

Kihaus-hölkkä toi lauantaina 39 juoksijaa Rääkkylän teille eri puolilta Suomea. Kuuden kilometrin reitin nopeiten, aikaan 25.14, juoksi Anni Lappela RC Eemelistä.

Ulkoilmaihmisen unelmalaji

Liperiläinen 14-vuotias Emmi Nissinen on innostunut suunnistamisesta. Lajin kiehtovuuteen hänellä on selvä vastaus. – Parasta on, että pääsee juoksemaan metsään. Oma jännityksensä on kanssa siinä, löytyykö ja löytääkö ne rastit.

Taimi Suomen ahkerimpia liikuttajia

Liperin Taimi on tässä vaiheessa kesää valtakunnallisesti viides yleisurheiluseurojen nuorisotoimintakilpailussa 486 pisteellä. Taakse ovat jääneet suuretkin seurat, esimerkiksi Tampereen Pyrintö ja Helsingin Kisa-Veikot.

NiemU:ssa vain häivähdys Rääkkylää

Paloaukean kentällä Liperissä pelattiin sunnuntaina tasainen ottelu naapurusten kesken. Ylämyllyn Yllätyksen vastustajana jalkapallon Itä-Suomen Viitosessa oli Niemisen Urheilijat Rääkkylästä.

Ensimmäinen Power Warrior kisa täytti katsomot

Sunnuntaina Power Warrior –kisa keräsi katsomot täyteen ammattiopisto Luovin pihassa Liperin Käsämässä. Oman paikkakunnan naiset Elisa Karjalainen ja Ilona Saastamoinen keräsivät kunnon aplodit jo esittelyssä.

Taimelaisia neljä joukkueellista Kangasalla

Suunnistajien Venlojen ja Jukolan viesti käytiin 15.–16.6.2019 Kangasalalla. Jukolan viesti on suurin suomalainen urheilutapahtuma ja maailman suurin suunnistusviesti.

ViU otti kopin äijistä

Viinijärven Urheilijat järjestää yleisön pyynnöstä äijäpesistä pesäpallosta kiinnostuneille pojille ja miehille. Muuta vaatimusta osallistumiseen ei ole kuin 15 vuoden ikä ja halu oppia pesistä.

Lahdesta mitaleita ja kokemuksia

Liperin Taimi kävi hakemassa Lahdesta kokemusta ja elämyksiä yhteensä 17 urheilijan, kuuden huoltajan ja väsymättömän valmennuspäällikön voimin. Kyse oli Youth Athletic Gamesista. Kisat alkoivat joukkueviesteillä perjantaina ja jatkuivat yksilölajeilla lauantaina ja sunnuntaina.

Kolmen pisteen kotivoitto

Viinijärven Urheilijoiden Suomensarjassa pelaava joukkue otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen kotivoiton jaksoin 2–0 (5–4, 5–1) sunnuntaina Nurmon Jymystä.