Kasvisruokaa tarjotaan nykyään kouluissa säännöllisesti, paikoin päivittäin, mutta sen suosio on silti melko vähäistä. Tästä syntyy helposti vastakkainasettelu: pitäisikö kasvisruokaa lisätä vai vähentää?

KOLUMNI Isäni on kotoisin Liperin Kiiessalosta. Siellä perheellämme oli kesäpaikka vuoteen 2021 asti. Lapsuudessani mökille laitettiin aina kasvi- ja perunamaa. Jonkin verran kalastettiin Kuoringasta, lähimetsistä sai sieniä ja marjoja. Mökkitien risteyksessä pysähtyvältä kauppa-autolta ja Käsämän kyläkaupalta haettiin, mitä lisäksi tarvittiin. 

KOLUMNI On se aika vuodesta, kun kaivamme kaksipyöräiset, polkimilla varustetut kulkupelit varastoista. Tarkistelemme vähintäänkin renkaiden ilmanpaineet, kenties vähän putsailemme pölyjä pinnasta. Tai ehkäpä piipahdamme muodikkaasti polkupyöräliikkeeseen ostamaan uuden karhean sähköavusteisen menopelin. Ja ei kun baanalle polkemaan.

Kuntien rooli sosiaali- ja terveyspalveluissa on muuttunut radikaalisti. Vielä muutama vuosi sitten kunnat vastasivat itse palveluiden järjestämisestä ja pystyivät aidosti vaikuttamaan siihen, miten palvelut toteutetaan. Nykyään tilanne on toinen: päätösvalta on hyvinvointialueilla, ja kunnille on jäänyt lähinnä sivurooli.

Muistatteko Suomen historiasta niin kutsutun Suuren adressin? Se oli kansalaisadressi, joka kerättiin kevättalvella 1899. Sillä haluttiin vastustaa keisari Nikolai II:n antamaa helmikuun manifestia, joka rajoitti Suomen valtiopäivien päätösvaltaa. Venäjä halusi estää keisarikunnan rapautumisen tiukentamalla kontrollia erityisesti sen reuna-alueilla.

KOMMENTTI Ylämyllyn yläkoululla – tai tarkemmin koulunuorisotyön puolella – aamupalan tarjoaminen oppilaille laitettiin testiin viime marraskuussa lapsen oikeuksien viikolla. Taustalla oli paitsi tutkimukset yläkoululaisten huonoista aamupalatottumuksista myös nuorten oma toive syödä koululla aamupuuroa.

Aprillipäivä on perinteisesti ollut kepposten ja hyväntahtoisten huijausten juhlaa. Moni meistä on joskus joutunut aprillipilan kohteeksi – tai onnistunut sellaisen tekemään. Kevyt huumori kuuluu elämään, ja parhaimmillaan aprillipila naurattaa vielä pitkään sen paljastumisen jälkeenkin.

Suomessa moni haaveilee maalla asumisesta. Kyselyiden mukaan jopa puolet suomalaisista voisi kuvitella asuvansa väljemmin, luonnon lähellä. Maalla asumiseen liitetään paljon hyvää. Rauha, tila, luonto ja yhteisöllisyys houkuttelevat. Ajatus omasta pihasta, hiljaisuudesta ja kiireettömämmästä arjesta puhuttelee monia. Ei siis ole ihme, että haave elää sitkeästi, vaikka kaupungistuminen jatkuu.

KOLUMNI Millä tavoin kaukaa menneisyydestä on mahdollista saada tietoa? Historiantutkimus keskittyy lähinnä kirjallisiin lähteisiin, eli erilaisiin ”tekstijätteisiin”. Ne voivat olla erilaisia asiakirjoja, kirjeitä, päiväkirjoja, muita kirjallisia tuotoksia tai vaikkapa kauppalistoja.

Puhelin on monelle meistä ensimmäinen asia, johon aamulla tartumme – ja viimeinen, jonka laskemme käsistämme illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa. Pienestä laitteesta on tullut erottamaton osa arkea. Sen avulla luetaan uutiset ja kavereiden kuulumiset, otetaan valokuvat, navigoidaan, katsotaan tv-sarjoja, hoidetaan pankkiasiat ja toisinaan soitetaan myös puheluita – listaa voisi jatkaa liki loputtomiin. Siksi ei olekaan ihme,

Liperin kunnanvaltuuston viimeisin kokous oli sitä, mitä kuntalaisten pitääkin saada: avointa, julkista ja perusteltua keskustelua merkittävistä päätöksistä. Kun käsittelyssä oli muun muassa uuden päiväkodin rakentaminen Ylämyllylle, ei tyydytty pelkkiin muodollisiin puheenvuoroihin, vaan asiasta käytiin läpinäkyvä keskustelu valtuustosalissa – siellä, missä se kuuluukin käydä.

“Nuoret eivät halua sitoutua. Heille mikään ei riitä. Työ ei enää kiinnosta.”

Siinä missä teatteri saa nauramaan ja itkemään, musiikki kertoo tarinoita ja urheilu saa meidät pakahtumaan jännityksestä. Kulttuurin avulla sukelletaan suoraan sydämeen, herätetään tunteita ja luodaan uusia muistoja.

Pohjois-Karjalan kuntien väestökehitys kertoo tällä hetkellä karua, mutta rehellistä tarinaa. Maakunnan asukasluku vähenee, syntyvyys on historiallisen matalaa ja moni kunta kamppailee elinvoimansa kanssa. Tässä kokonaiskuvassa Liperi erottuu selkeänä poikkeuksena – ja nimenomaan positiivisessa mielessä.

Joskus on ihan terveellistä antaa ajatusten karata ja pakinoida. Mieluiten keskellä päivää, kahvikuppi kädessä, ja vielä parempi, jos aiheena on jääkiekko. Nyt siihen on taas lupa, sillä olympialaiset kolkuttelevat ovea ja pitkästä aikaa myös NHL-pelaajat vetävät kisapaidat niskaan. Jääkiekon ystävälle tämä on vähän kuin jouluaatto, juhannus ja palkkapäivä samassa paketissa.

Rääkkylässä eletään poikkeuksellista aikaa. Kunnanjohtaja on virkavapaalla, hänen mahdollisesta erottamisestaan valmisteleva tilapäinen valiokunta on aloittanut työnsä, ja kunnanjohtajan tehtäviä hoidetaan määräaikaisin järjestelyin ja delegoinnein. Samalla avoimeksi jää, kuka johtaa kuntaa virkavapaan päättyessä, jos se vielä jatkuu. Kokonaisuus herättää väistämättä kysymyksen: onko kunnan johtamisen rakenteet ja toimintakulttuuri kunnossa?

Työttömyys ei ole vain tilasto tai taloussyklin sivutuote. Se on vakava yhteiskunnallinen ja ennen kaikkea inhimillinen ongelma, joka näkyy arjessa, terveydessä ja toimeentulossa. Liperin ja Rääkkylän korkeat työttömyysluvut kertovat karulla tavalla siitä, että työllisyystilanne ei korjaannu itsestään – eikä pelkällä talouskasvun odottamisella.

Ensi vuosi on Kotiseutu-uutisille erityinen. Tuolloin vietämme lehden 60-vuotistaivalta – kuusi vuosikymmentä paikallisten tarinoiden tallentamista, kylien kuulumisten välittämistä ja yhteisön äänenä toimimista. Se on pitkä aika mille tahansa lehdelle, mutta erityisen merkittävä paikallislehdelle aikana, jolloin mediakenttä on muuttunut rajusti ja moni muu paikallinen julkaisu on kadonnut kartalta. Siksi jokainen vuosi, jonka Kotiseutu-uutiset on jatkanut vahvana

Maailma on myllerryksessä. Sodat kaukana, ja lähellä, taloudellinen epävarmuus, jatkuvat hinnannousut ja huoli huomisesta ovat osa monen arkea – myös täällä meidän omalla kotiseudullamme.

Vaihtuuko kunnanjohtaja Rääkkylässä usein? Tämä kysymys nousee väistämättä mieleen, kun pohtii parhaillaan käynnissä olevaa kunnanjohtajan erottamisprosessia.