Taksiyrittäjillä edessä kesän vilkkain viikonloppu

Ilosaarirock-viikonloppu on jälleen edessä Joensuussa ja taksikyytiä vailla on huomattavasti normaalia enemmän ihmisiä. Ilosaarirockin vaikutukset näkyvät myös naapurikunnassa Liperissä.

Mökkitalkkari muistuttaa perusasioista kesämökin hoidossa

Rääkkyläläinen mökkitalkkari Marko Kettunen ei tahtonut pari vuotta sitten löytää alueelta sopivaa työtä ja päätyi lopulta yrittäjän tielle. Mökkipaikkakunnalla talkkarille riittää kysyntää ja työnkuva on hyvinkin monipuolinen.

Sm-kalastusta Liperissä lauantaina

Soutu-uistelun suomenmestaruuksista kilpaillaan tulevana lauantaina Liperin Kirkkolahdella.  Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Liperin Urheilukalastajat ja ennakkoon ilmoittautuneita venekuntia löytyy parisenkymmentä.

Helle työllistää pelastuslaitoksella

Pohjois-Karjalan yli pyyhkäisee tällä viikolla helleaalto, mikä tarkoittaa usein kiirettä pelastuslaitoksella. Kuivuus ja kuuma keli johtavat herkästi maastopaloihin ja loppuviikosta Liperissä ja Rääkkylässä onkin voimassa maastopalovaroitus.

Elinkeino löytyi kalastuksesta

Henrik Villanen muutti kaksi ja puoli vuotta sitten Tampereelta Niemiseen puolison perässä. Villanen on harrastanut kalastusta aktiivisesti koko elämänsä ja hän huomasi nopeasti, että Rääkkylän järvissä kalaa riittää.

Jalkapalloperheessä kaikki viihtyvät kentällä

Lilja, Selja ja Sofia Miettinen pelaavat kaikki jalkapalloa Ylämyllyn Yllätyksessä. Lasten harrastus on temmannut myös vanhemmat täysillä mukaan. Tyttöjen jalkapalloharrastus oli oikeastaan alunperin isän idea.

Potkunyrkkeily kysyy kivunsietokykyä

Liperiläinen Niko Mäkisalo vaihtoi puolitoista vuotta sitten hieman harvinaisempaan harrastukseen, nimittäin potkunyrkkeilyyn. Inspiraatiota uuden lajin aloittamiseen hän sai Netflix-sarjasta.

ViU hävisi kotikentällään selvästi

Viinijärven Urheilijoiden naisten joukkue hävisi perjantaina kotikentällään Siilinjärven Pesikselle jaksoin 0-2 (0-4, 4-5). Avausjaksolla vierasjoukkue oli selkeästi parempi, mutta toinen säilyi jännittävänä loppuun saakka. 

Ylämyllylle avautui uusi autokorjaamo

Ylämyllylle avautui toukokuussa uusi autokorjaamo. Ylämyllyn Auto- ja Konekorjaamoa pyörittävät tuoreet yrittäjät, liperiläiset Lauri Tanskanen ja Jesse Hyttinen.

Ylämyllyn Shell jää historiaan

Perinteinen huoltamoketju Shell katoaa Suomesta kokonaan, mikä tarkoittaa loppua myös Ylämyllyn Shellille. Energiayhtiö St1:n lisenssisopimus Shell-brändin käytöstä päättyy ja jatkossa kaikki yhtiön huoltoasemat tulevat kantamaan samaa St1-nimeä.