Lähes tuhat joulukorttia senioreille

Liperin kunnassa kerättiin 921 joulukorttia ikääntyneille Joulupostia ikäihmisille –kampanjassa. Kampanjassa kerättiin joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.

Joulupuu on rakennettu, taivaalla loistaa täysikuu

Joulukuusen valinta voi tuottaa vuosi toisensa jälkeen harmaita hapsia. Osa haluaa kuusen, joka on tasaisen oksaisen, tuuheaneulainen ja muodon on oltava lähes täydellinen kartio. Toisille puolestaan riittää harvaoksainen ja muodoltaan luonnollisempi versio.

Poni- ja puuropäivä riemastutti lapsia Ylämyllyllä

Ponien ilahduttavan vaikutuksen pystyi perjantaina aistimaan lämpiminä onnenkiljahduksina märän lumisateen keskellä. Kiljahdukset johtuivat siitä, kun Jutta Iman saapui Hertta-poninsa kanssa Ylämyllyn Mannerheimin lastensuojeluliiton Liperin yhdistyksen päiväkotiin.

Jouluperinteet pysyvät mukana matkassa

Rääkkylän Hypönniemessä asuvalle Ritva Hirvoselle jouluun liittyvät perinteet juontuvat lapsuuden kodin joulutoimista. Hän syntyi Rääkkylän Pässinniemessä, vain muutaman kilometrin päässä nykyisestä kotipaikastaan, jossa hän on asunut viimeiset 54 vuotta.

Luonto, lumi ja joulukuusi virittävät varpasalolaisia nuoria jouluun

Rääkkylän Varpasalossa asuvilla 12-vuotiaalla Veera Löfgrenillä ja hänen 9-vuotiaalla veljellään Otolla joulun ajan touhuihin kuuluvat muun muassa joulukuusen koristelu ja ulkoleikit. – Kyllä jouluun kuuluu aina olennaisesti myös joulukuusen hakeminen metsästä, sisarukset toteavat.

Varpasalossa oltiin tonttutuulella

Lauantaina 11. joulukuuta Varpasalon kylätalolla järjestettiin Tonttutuulella -joulutapahtuma. Tapahtumassa etsittiin muun muassa kylätalon pihan lähipiiriin piiloutuneita tonttuja, joista oli jätetty vihjeviestejä. Leikkimielisellä tonttujumpalla puolestaan virkistettiin ja lämmitettiin paikalle saapuneita osallistujia.

Jouluksi kotiin

Liperin yksi kansainvälisyyden keskittymä on Käsämässä, Ammattiopisto Luovilla. Erityisoppilaitoksen oppilailla on juuria esimerkiksi Kiinassa, Somaliassa ja Vietnamissa.

Mikä joulukukka lemmikkikotiin?

Joulutunnelmaa luodessaan on muistettava huolehtia juhlijoiden turvallisuudesta. Esimerkiksi joulukukkaa valitessaan on syytä miettiä, millaisiin oloihin paketti on päätymässä. Myrkylliset kasvit voivat kiinnostaa pikkulasten lisäksi myös lemmikkejä.

Toivottu vieras

Simo Kettusella on luvassa elämänsä tentti jouluaattona, kun hän astelee lukuisiin koteihin punaiseen nuttuun pukeutuneena.