1.10.2026
Mielipide: Säästimme jo – nyt ovat vaarassa palvelut

Pohjois-Karjalassa tehtiin vaikeita sote-säästöjä jo ennen valtakunnallista uudistusta. Kuntien tiukka talous pakotti yhdistämään palveluja ja tehostamaan toimintaa Siun sotea rakennettaessa. Luulisi, että valtio olisi huomioinut jo tehdyt säästöt, mutta valitettavasti kävikin päinvastoin.
25.9.2026
Lukijan mielipide: Ampumaradat ovat osa kokonaisturvallisuutta

Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti viime vuosina joten on syytä katsoa asioita, joita tarvitsemme puolustuskykymme ja kansalaisten turvallisen ja jopa ihan lakisääteisen harrastamisen ylläpitämiseen. Yksi tällainen asia ovat ampumaradat, joilla on paljon laajempi merkitys kuin pelkästään ampumaurheilu. Niitä tarvitsevat tiettyjen lajien urheilijat, metsästäjät, reserviläiset ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimijat kuten myös eri viranomaiset.
9.9.2026
Valtuutettu Sami Laitilan mielipide: Peruskoulun suunta on korjattava

Suomalainen peruskoulu on ollut menestystarina. Siksi meidän pitäisi pystyä puhumaan sen ongelmista avoimesti ilman, että kritiikki tulkitaan hyökkäykseksi opettajia, kouluja tai nuoria vastaan.
5.9.2026
Lukijan mielipide: Onko Suomesta kadonnut lapsiystävällisyys?

Lukiessani Karjalaisen tekemää juttua nuorten aikuisten lapsiaikeista, jäin pohtimaan monia asioita. Yhteiskunnan muuttuessa olemme siirtyneet enemmän itsekeskeiseen elämään. Tavoittelemme usein omia unelmia, koulutusta, ammattia, asuntoa.
3.9.2026
Lukijan mielipide: Lapset ja nuoret tarvitsevat harrastuksia

Moni perhe tuskailee lasten kalliiden harrastusmaksujen kanssa. Suomen mallin avulla lapset ja nuoret voivat harrastaa maksuttomasti, mutta monet perinteisesti suhteellisen edulliset harrastukset ovat kuitenkin selvästi kallistuneet.
22.7.2026
Mielipide: Jokainen vanha puu on edellisten sukupolvien meille jättämää perintöä

Rasihovin suurten honkien kaataminen herätti Rääkkylässä laajaa keskustelua. Se osoitti, kuinka paljon vanhat puut ihmisille merkitsevät. Ne ovat tärkeä ja rakas osa kotiseutumme maisemaa, historiaa ja yhteisiä muistojamme – aikaisempien sukupolvien meille tietoisesti ja yhä uudelleen säästämiä ja suojelemia. Rasivaaran Rasihovin mäntyjen alta on aikanaan lähdetty sotaan, ja niiden katveessa on alkanut moni rakkaustarina.
27.6.2026
Lukuvinkki: Sofia Tawast, Riikka Leinonen: Suuri valhe vammaisuudesta

Kesäkuun lukuvinkin on kirjoittanut lasten ja nuorten kirjastonhoitaja Ylämyllyn kirjastosta.
22.6.2026
Lukijalta: Yhteinen matka, joka yhdistää ortodoksisuuden, historian ja sukupolvet

Taipaleen ortodoksinen seurakunnan pääkirkon 120-vuotisjuhla kutsuu pysähtymään ajan äärelle. Se muistuttaa siitä, miten pitkä ja merkityksellinen historia alueella on ja miten vahvasti perinteet elävät yhä tänä päivänä. Yksi tapa juhlistaa tätä juhlavuotta on juhlakävely Viinijärven, Liperin, Outokummun, Polvijärven ja Sotkuman pyhäköiden kautta.
19.6.2026
Mielipide: Liike on raha oman hyvinvoinnin pankkiin

Viime viikkoina ollut useita kirjoituksia koskien liikuntasuosituksia ja liikunnan terveysvaikutuksia.
17.6.2026
Mielipide: Talous määrittää rajat hyvinvointialueella – Ihminen on silti tavoite

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vuoden 2025 tilikauden tulos oli 11,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kyseessä oli ensimmäinen ylijäämäinen vuosi hyvinvointialueen historiassa. Tulos ei kuitenkaan syntynyt helposti eikä kyse ole mistään ylimääräisestä rahasta, vaan määrätietoisesta talouden tasapainottamisesta vaikeiden päätösten kautta.
4.6.2026
Kummiluokalta: Lukeminen on kuin matka maailmalle

Kirjaa voi lukea missä vain, kuten ulkona, kotona, kirjastossa, koulun käytävillä tai vaikka luokassa.
3.6.2026
Kummiluokalta: Pienestä kyläkoulusta pompppaus suurempaan

Pienestä koulusta suurempaan vaihtaminen oli suuri muutos niin hyvällä kuin osittain huonollakin tavalla.
22.5.2026
Kummiluokalta: Kirjasto on enemmän kuin pelkkiä kirjoja

Ylämyllyn kirjastossa voi tehdä muutakin kuin vain lainata kirjoja. Paikka tarjoaa monenlaista tekemistä vapaa-ajalle.
9.5.2026
Kummiluokalta: Liikennekäyttäytymiseen on kiinnitettävä huomiota

MIELIPIDE Liikennekäyttäytymiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
7.5.2026
Vastine pääkirjoitukseen ”Hyvä alku Rääkkylälle”

MIELIPIDE Kotiseutu-Uutisten päätoimittaja Jyrki Pönkkä on pääkirjoituksessaan 29.4.2026 arvioinut Rääkkylän kunnanjohtajan valintaprosessia. Kirjoituksessaan hän toteaa prosessin olleen onnistunut, olemme samaa mieltä.
6.5.2026
Kummiluokalta: ”Unelmana on päästä naisten maajoukkueeseen ja ulkomaille pelaamaan”

PU-62 juhli sunnuntaina naisten Futsal Liigan Suomen mestaruutta voittamalla Tampereen Ilveksen 3–1. Näin ollen liperiläisistä Sofia Parkkisesta ja Pinja Kurjesta tuli naisten Suomen mestareita heidän ensimmäisellä liigakaudellaan.
30.4.2026
Vastine: Yhteisötalosta kertovaan artikkeliin

Kotiseutu-uutisissa julkaistiin 25.3.2026 sivulla 5 artikkeli otsikolla ”Tyhjät neliöt maksavat – Liperissä kiinteistöjen käyttö puhututtaa”.
29.4.2026
Ylämyllyn yläkoulun puhelinkielto, hyvä vai huono?

KUMMILUOKALTA Ylämyllyn hyvinvointilautakunta päätti 23.4.2026 että he kieltävät ensi lukuvuonna puhelimien käytön Ylämyllyn yläasteen sisätiloissa.
29.4.2026
Yrityskummitoiminta alkoi Ylämyllyn koululla

KUMMILUOKALTA Ylämyllyn koululla aloitetaan yrityskummitoiminta osana yrittäjyyskasvatusta. Ensimmäisenä kummiluokkatoimintaan lähti mukaan 7E, jonka kummiyrityksenä toimii Kotiseutu-uutiset.
21.4.2026
Sote-palvelujen keskittämisen säästöt palavat matkakorvauksiin

MIELIPIDE Hyvinvointialueuudistuksen (sote-uudistus) tavoitteena oli turvata yhdenvertaiset, laadukkaat ja saavutettavat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi koko maassa.
7.4.2026
Riihilammen jäät lähtivät tänä vuonna 4. huhtikuuta – edellinen ennätys 11 päivää myöhäisempi

Riihilammen jäidenlähtöä on seurattu vuodesta 1977 lähtien, siis jo viidenkymmenen vuoden ajan. Kun Ilmatieteen laitos kertoi maaliskuun lämpötilan olleen useimmilla havaintoasemilla mittaushistorian korkein, Riihilammen jäidenlähdöstä saattoi odottaa tulevan jotakin samankaltaista.
1.4.2026
Mielipidekirjoitus: Hyvän hoivan ja hoitajuuden puolesta
MIELIPIDE Hyvinvointivaltio lupaa hoivaa, turvaa ja huolenpitoa. Se lupaa, että kukaan ei jää yksin silloin, kun voimat ehtyvät tai elämä murenee.
31.3.2026
Mielipidekirjoitus: Papa-kokeiden tärkeydestä
MIELIPIDE Kohdunkaulansyövän seulonta on maksuton terveydenhuollon palvelu, jonka avulla on mahdollista vaikuttaa pitkällä tähtäimellä omaan terveyteen. Silti moni nainen jättää osallistumatta siihen, vaikka seulonta mahdollistaa vakavan sairauden varhaisen havaitsemisen.
22.2.2026
Elisabet Aho: Helmi, salaperäinen tyttö

LUKULAMPUN ALLA Paikallisten kirjastojen tuottaman lukuvinkin kirjoitti tällä kertaa Marianne Lappalainen, joka haluaa muistaa, miltä maailma näyttää lapsen silmin.
13.1.2026
Postia lukijoilta: Näin sen muistan
Kun päätoimittaja Jyrki Pönkkä kehotti muistelemaan menneitä, rohkenin tarttua kynään.
6.1.2026
Mielipide: Positiivisuus ei korvaa luottamusta

Hyvinvointialueemme päätöksenteossa luottamushenkilöille on viime aikoina korostettu, kuinka meidän tulee viestiä Siun Sotesta ”positiivisesti”. Palveluista päätettäessä tärkeintä on kuitenkin luottamus: että sanat, lupaukset ja teot kohtaavat – ja että luottamushenkilöt voivat tuoda esiin myös vaikeita havaintoja ilman, että heitä syyllistetään Siun Soten maineen huonontamisesta.
19.11.2025
Marraskuun lukulampun alla kertoo Diana Gabaldonin teoksesta Muukalainen

Kotiseutu-uutiset julkaisee yhteistyössä kirjastojen kanssa lukuvinkkeja. Marraskuisen tekstin on kirjaillut Rääkkylän kirjastosta Minna Tikka, joka lukee iltaisin unilääkkeeksi.
5.11.2025
Mielipide: Suljettu vesikierto on ainoa kestävä ratkaisu – Vuonoksen purkuvesiä ei tule johtaa Viinijärveen tai Sysmäjärveen

Paikallislehdessä uutisoitiin hiljattain kahdesta ristiriitaisesta aiheesta: toisessa oltiin huolissaan Viinijärven tilasta, toisessa kerrottiin Mondo Mineralsin suunnitelmista johtaa Vuonoksen rikastushiekka-altaiden purkuvesiä Viinijärveen ja/tai Sysmäjärveen.
3.11.2025
Lukijalta: Näytelmä hiihtäjäveljeksistä

MIELIPIDE Roukalahden kesäteatterin näyttelijäkaartiin kuuluva Aimo Salonen esitti kolumnissaan pari viikkoa sitten, että kylän kuuluisista hiihtäjäveljeksistä Tauno ja Martti Lappalaisesta pitäisi kirjoittaa näytelmä teatterin esitettäväksi.
17.10.2025
Mielipidekirjoitus: Ylimääräistä rakkautta

Elämme kovenevien arvojen aikaa, jossa yhteiskunnan tuki ja sitä kautta myötätunto köyhiä, työttömiä ja sairaita kohtaan on ollut vähenemään päin. Pitäisi ajatella enemmän omalle kohdalle, kun se voi tapahtua sinullekin.
16.10.2025
Mielipidekirjoitus: Näpit irti Liprakan uimahallista

LUKIJALTA Muutamat Liperin kunnanvaltuutetuista ovat valmiita sulkemaan Liprakan, kertoo Kotiseutu-uutisten valtuustokysely.
30.7.2025
Mielipide: ”Kun turve tehtiin valheellisesti fossiiliksi, niin nyt palavat metsäteollisuuden kipeästi tarvitsemat tukki- ja kuitupuut voimalaitoksissa energiaksi”

MIELIPIDEKIRJOITUS Viime viikon iso uutinen oli Suomen luottokelpoisuuden lasku pitkään jatkuneen kansantaloutemme alamäen takia. Jotta pääsisimme taas kohentamaan kansantalouttamme, on tehtävä oikeita päätöksiä ja heti. Taloutemme surkea tila näkyy joka paikassa. Kustannusten nousu on syönyt ostovoimaa kaikilta suomalaisilta.
9.7.2025
Lukulampun alla: Ilona Tuominen – Seurustelusalaliitto

Sanni Virtanen elää elämänsä onnellisinta aikaa. Häät upean Maxin kanssa odottavat, paras ystävä Inari auttaa kaikissa mahdollisissa järjestelyissä ja töissäkin hän tuntee itsensä tärkeäksi osaksi työporukkaa, vaikka on myyjänä surkea.
2.7.2025
Jotain lainattua

Tämä kolumni ei kerro hääjuhlien perinteistä, sen sijaan sukellamme meitä kaikkia koskevaan aiheeseen eli kirjastoihin. Niistä saa – kuka vaan meistä – jotain vanhaa, jotain uutta ja tietenkin jotain lainattua. Löytää kirjastoista halutessaan myös jotain sinistä, kuten keväällä julkaistun esikoiskirjani, jonka ansiosta olen päässyt tutustumaan kirjoittajien maailmaan ihan uudella tavalla. Liperin maisemiin sijoittuva romaanini on
23.6.2025
Kalastus harrastuksena
MIELIPIDE Ylämyllyn yläkoulun oppilaat kirjoittivat keväällä äidinkielen tunnilla mielipidekirjoituksia, joista kaksi käsitteli kalastusharrastusta.
18.6.2025
Honkafest keräsi runsaasti osallistujiaympäri maakuntaa – ”kesän paras päivä”

Siun soten Honkalampi-keskuksessa järjestettiin viime viikon torstaina Honkafest-tapahtuma, joka oli Honkalammen päivätoiminnan asiakkaiden ja työntekijöiden yhdessä suunnittelema festivaali. Tapahtuma oli lisäksi osa Liperin kunta 150-vuotisjuhlaohjelmistoa.
18.6.2025
Nuorten toive oleskelupaikasta toteutuu
MIELIPIDE Liperin kunta rakentaa nuorille vapaa-ajan viettopaikan koulun lähelle nuorten pyynnöstä. Nuorten paikkaan on laitettu 60 000 euroa rahaa, joka on kerätty lahjoituksista ja Pohjois-Karjalan Leader -yhdistykseltä. Sinne tulee laavu- ja tulipaikka, mopoparkki ja -katos, penkkejä, latauspisteitä, graffitiseinä ja muita nuorten toiveita
18.6.2025
Harrastuksia nuorille
MIELIPIDE Liperissä ja Liperin lähialueilla on monia harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi Ylämyllyn Yllätys jalkapalloseura, Liperi Volley lentopalloseura, Joensuun Maila pesäpalloseura. Kaikissa mainituissa seuroissa on monen ikäisille joukkueita ja osaavia valmentajia.
11.6.2025
Nuorten kynästä: Ruoan kallistuminen nuorten näkökulmasta
Ruoan kallistuminen vaikuttaa paljon kaikkeen. Se vaikuttaa taloudellisesti. Ruoka on kallistunut paljon vuosien varrella ja moni tuote on ihan ylihintainen. Esimerkiksi kahvi on kallistunut paljon ja meillä menee sitä paljon kotona, joten kukkaro on kuin aavikko.
28.5.2025
Nuorten kynästä: Mikä ihme on valo-luokka?
Valo-opetuksen tarkoituksena on valmistaa ulkomailta muuttaneita nuoria ja lapsia perusopetukseen. Ylämyllyllä on nyt ollut vuoden ajan valo-luokka. Haastattelimme oppilaita ja heidän opettajaa.
