Kalastus harrastuksena
MIELIPIDE Ylämyllyn yläkoulun oppilaat kirjoittivat keväällä äidinkielen tunnilla mielipidekirjoituksia, joista kaksi käsitteli kalastusharrastusta.
Kalastus on yleistynyt nuorten keskuudessa. Nuoret käyvät paljon kalassa vapaa-aikana ja syövät kaloja. Nuoret käyvät paljon erityisesti rannoilla kalassa ja siksi rantoja pitäisi huoltaa, esimerkiksi laitureita ylläpitää ja pitää avoimena rannat.
Nuorten pitäisi olla varovaisia ja pitää olla vastuullisia. Ei saa roskata. Nuorille on kalastus ilmaista ongella ja yhdellä virvelillä. Yhä useammat nuoret kalastavat mieluummin kuin pelaavat videopelejä.
Ylämyllyn yläkoulun matikan opettaja Pekka Kärjen mielestä kalastus on rentouttavaa ja siitä saa lähiruokaa. Mitä enemmän nuoret kalastavat sitä parempi, mutta pitää muistaa tehdä läksyt. Kannattaa ottaa hyvä kalakaveri mukaan kalaan. Pekka ohjaa metsästys- ja kalastuskurssia.
Juhana Ikonen, Petja Kinnunen, IIvari Asikainen, Ylämyllyn yläkoulu
Kalastus on hyvin monipuolista tekemistä ulkona. Kalastaa voit käytännössä ihan missä vain järvellä ja järven rannassa.
Kalastuksessa on paljon erilaisia kalastustyyppejä kuten kesällä heittokalastus, uistelu ja onkiminen ja talvella pilkkiminen. Kalastusta voi tehdä ja harrastaa ihan minkä ikäinen ihminen. Kalastus on myöskin erittäin hauskaa yksin tai ystävien kanssa.
Kalastuksessa on myös tiettyjä sääntöjä kuten kalojen alamitat.
Kalastuksessa on paljon välineitä joita tarvitset kun lähdet kalaan. Joka kalastuslajiin on erilainen vapa. Kaikkialle tarvitset kuitenkin uistimia, jigejä tai matoja. Haavi on myös hyvä olla mukana.
Eri kalastuspaikoista ja eri syvyyksistä tulee eri tavalla kaloja. Esimerkiksi matalikossa kannattaa varoa, ettei uistin jää pohjaan. Kaislikoista tulee hyvin kaloja, koska usein kalat ovat kudulla kaislikoiden lähellä.
Kalastuksessa oppii monia asioita, joita ei voi muuten oppia kuten kalojen käsittelyä ja luonnossa oikein toimimista. Nuorten olisi hyvä opetella edes vähän kalastuksen perusasioita ja käydä kokeilemassa kalastusta, koska se on hyvää ulkoilua ja voi innostua käymään kalassa. Se on hyvä vapaa-ajan harrastus monelle.
Hermanni ja Wili, Ylämyllyn yläkoulu


Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.