Mielipide: Liperin kehitys sai oikean suunnan

Liperin kehitystä ovat pitkään estäneet eräät taantumukselliset valtuutetut oman etunsa ajamiseksi. Keinoina on käytetty laillisuuden rajamailla olevia painostuskeinoja niitä valtuutettuja kohtaan, joilla olisi ollut näkemystä edistyksellisemmästä ja elinvoimaisemmasta kunnasta. Voi todeta, että valta on sumentanut.

Mielipide: Kunta kriisissä vai kriisikunta?

Liperin kunnan vuoden 2018 talousarviosta ja siihen läheisesti liittyvästä yläkoulukysymyksestä voisi kirjoittaa tai puhua taukoamatta. Haluan kuitenkin nostaa keskusteluun vielä muutaman näkökulman, jotka kyllä on ilmaistu jo aikaisemminkin, mutta niiden painoarvo tuntuu olevan kateissa – josko ”painettu sana” auttaisi.

Mielipide: Liperin yläkoulu

Liperin kirkonkylässä sijaitseva yläkoulu on saneeraamisen tarpeessa. Remontin kustannusarvio on noin 10 miljoonaa euroa. Remontin sijaan on esitetty vaihtoehtona rakentaa uusi yläkoulu Ylämyllylle. Sen kustannusarvio olisi noin 18-19 miljoonaa euroa. Vaihtoehtojen välillä on siis noin 8-9 miljoonaa euroa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.