Joulun valmisteluja 60 vuotta sitten Rääkkylässä

Lapsena joulunodotus alkoi 6–7 viikkoa ennen jouluaattoa. Meillä lapsilla niin kuin aikuisillakin oli kova halu ilahduttaa joululahjoilla toisiamme. 

Elettiin maaseudun omavaraistaloutta, isä toi höyläpenkin tupaan marraskuun alkupuolella. Isä teki yöllä puusta lahjat, pikkureet, puuautot, sukset ja niin edelleen. Liimaamiseen, petsaamiseen ja lakkaamiseen piti olla lämmin tila. Äitimme neuloi ja ompeli pehmeitä paketteja ja nukkeja, sukkia, paitoja, takkeja, housuja – päivällä ja yöllä. Kaikki puulelut ja pehmopaketit tehtiin käsin eikä sähköjä ollut, mutta käsityökaluillakin varsin isä ja äiti tekivät ihmeen käytännöllisiä, hyviä ja laadukkaita tuotteita. Äiti teki kaikki pehmopaketit neulomalla ja käsikäyttöisellä ompelukoneella. Valaistuksena oli ulkorakennuksissa öljylyhty ja tuvassa Tilley-lamppu. Tekemistä riitti yhdeksälle lapselle.

Myös lasten joululahja valmistelut ja näytelmän harjoittelut tapahtuivat vanhemmilta ”salassa”. Se toi jännää salamyhkäisyyttä joulun odotukseen, uskoivathan ainakin pienimmät lapset joulupukkiin.

Kaupastakin ostettiin joitakin lahjoja, mutta raha oli tiukassa, männyn- ja kuusenkäpyjen keräämisellä saatiin rahaa. 

Kerran Salokylän kansakoulun kuusijuhlaa seuraavana päivänä 21.12.1960 lähdimme Koivusalosta aamuhämärissä polkupyörillä veljeni Eskon kanssa jouluostoksille. Matkaa tehtiin aikuisten polkupyörillä, matka alkoi aamuhämärissä, osa matkasta tehtiin pelkästään reen jälkiä pitkin, eikä siinä voinut ajaa pyörällä. Maantie oli jäinen, sitä joutui enimmäkseen taluttamaan pyörää, varsinkin ala-ja ylämäet, lunta oli 20-30 senttiä. Iltapäivällä tuprutti lunta lisää. Valoa ja joulun tunnelmaa loivat kauppojen pihoissa olevat joulukuuset, joissa oli hehkulamppuja ja näyteikkunoissa joulusomistusta. Kaupoissa tavaroiden ihailu toi joulumieltä ja haaveita.

Ensimmäiseksi mentiin Simo Leinosen kaupalle Sangenlahteen. Sieltä ostettiin joulun halutuin lahja, vieterikäyttöinen ”sirkuslelu”. Näöltään se oli kuin pieni höyryveturi. Sirkuksen siitä teki se, että piipusta puhalsi ilmaa ja siinä oli pieni tyroksipallo, joka pysyi ja kulki sirkuksen mukana ilmassa. Siitä jatkettiin Osuuskaupan myymälään ja Kauppayhtiölle Rasivaaraan, sieltä Toivo Päivisen Kaupalle Oravilahdelle, siitä jatkettiin kirkonkylään Kauppayhtiölle ja Rääkkylän Osuuskaupan kirkonkylän päämyymälään ja Salokylän kaupan kautta kotiin. 

Ostokset olivat pieniä, jouluista käärepaperia, jouluisia paperipusseja, joulunarua, joulukortteja, värityskirjoja, lehtiöitä, väriliituja, värikyniä, kahvinmakuisia suklaarakeita sekä muita irtokarkkeja ja tähtisadetikkuja. Jokaiselle yhdeksälle lapselle ja vanhemmille oli tarkoitus antaa joku pikku joululahja, joka käärittiin joulupaperiin tai joulupussiin.

Kauppapäivän pituudeksi tuli lähes 12 tuntia ja kävellen ja pyöräillen matkaa kertyi lähes 30 kilometriä, kyllä se oli nuorille koululaisille, aikalailla voimia vaativa päivä. Tuohon aikaan ei ollut puhelimia, millä olisi voinut ilmoittaa kotiin, että päivä venyy iltamyöhään. Isä oli huolestunut ja lopulta valjastanut hevosen reen eteen ja lähti meitä etsimään. Onneksi ei ehtinyt tulla kuin muutaman sata metriä, kun tulimme jo vastaan. 

Hyvää tahtoa, siihen aikaan oli meistä tärkeää antaa lahjoja toisillemme. Oli mukava saada itsekin lahjoja, kun tuolloin tavaroista oli kova puute ja rahaa vähän, varmaan tämän päivän näkökulmasta on vaikea uskoa todeksi tuon ajan niukkuutta ja toisaalta lahjan saamisen iloa ja riemua.

Tuon ajan kaupoista, elämän menosta ja ihmisistä kertoo upeasti Paavo Luostarisen Rääkkylä-elokuva 1950-luvulta. Filmin omistaa Rääkkylä-Seura.

Reino Asikainen