Gallup: Mikä on joulupöytäsi erikoisuus?

Jouluiseen ruokapöytään katetaan monissa kodeissa perinteisesti kinkkua, paistia, piirakoita ja rosollia. Valmistelut ja paistamiset on saatettu aloittaa viikkoja ennen aaton herkutteluhetkeä. Tai herkuttelukautta, jos joulupöydän antimia nauttii vuoden vaihteeseen asti. 

Tutut jouluruuat siirtyvät usein perintönä lapsuusaikojen tarjoiluista. Monista talouksista löytyy kuitenkin harvinaisempia ruokia, vaikka niitä ei sellaisiksi ajattelisikaan. Kysyimme Liperin kirkonkylällä ja Viinijärvellä liikkuvilta, kattavatko he jouluaattona ruokapöytään jotain tavallisesta poikkeavaa.

Raimo Lappalainen, Liperi

– Kyllä se erikoisuus voisi olla rasvasilli, jonka valmistamme itse. 

– Tietysti rosollit, piirakat, paistit ja kinkut kuuluvat olennaisesti jouluna meillä ruokapöytään. 

Salme Eronen, Joensuu

– Jos jotain erikoista pitäisi mainita, niin sanotaan vaikka kinkku, mutta siis ihan perinteisiä ruokia aion valmistaa jouluksi. 

– Osan ruuista olen jo tehnyt valmiiksi hyvissä ajoin.

Raija Mustonen, Ahonkylä

– Mieheni harrastaa metsästystä, niin sen myötä meillä on hanhea joulupöydässä. Se on ehkä hiukan normaalista poikkeava. Toki löytyy myös karjalanpaistia, laatikoita ja muita perinteisiä ruokia.

Vastaa