Opastus oikeaan osoitteeseen

Ylämyllylle entisen Patteriston maapohjalle on kasvanut muutamassa vuodessa merkittävä ja laaja asuinalue taloineen, teineen ja kunnallisine palveluineen. Liperi on saanut Jyrin ja Kirkkoniemen myötä oman ”kaupunginosansa” ja koko Ylämylly kasvanut selvästi kunnan suurimmaksi taajamaksi.

Alueen kehittymisen hyviä puolia on ollut mm. se, että kunnallistekniikka on kulkenut paljolti etuajassa tai ainakin ajantasaisesti ja kadut ovat olleet liikennöitävässä kunnossa ajallaan. Rakentaminen ja asettuminen asumaan on ollut ainakin tältä osin miellyttävää ja helppoa. Myös varusmiesten tallaama hiekkainen maapohja on ollut otollista perustusten pystyttämiselle.

Se mitä moni jää tässä vaiheessa kaipaamaan, on opastus uusiin osoitteisiin. Uusia kadunnimiä on tullut pilvin pimein, eikä niihin päästä heti kiinni edes nykytekniikalla. Sinänsä monesta pulmasta pelastavat navigaattorit ovat ulalla vuoden pari, ennen kuin kartat saadaan ajan tasalle ja päivitykset ovat haettavissa. Oma lukunsa on vielä se, milloin päivitykset tulevat omaan laitteeseen haettua.

Jyrinkylä ansaitsisi nyt selkeän opastetaulun, jonka ääreen alueelle ajava voisi tarvittaessa kätevästi pysähtyä. Se helpottaisi paitsi tavan vierailuja, myös tavaroiden toimittamista oikeisiin osoitteisiin.

Opastaulun saaminen parantaisi myös liikenneturvallisuutta, kun kapeahkoilla kaduilla harhailevat autot ohjautuisivat suoraan sinne minne aikovatkin.

Vastaa