Kirkonkylän raitti ajan hampaissa

Ihminen ja luonto muovaavat maisemaa ja elinympäristöä. Sen lisäksi koneet tekevät oman tehtävänsä. Liperin museolla on paneuduttu hienosti kirkonkylän tähän päivään ja eiliseen – kaivauduttu kuvaannollisesti sadan vuoden sisälle. Museokesän avaava näyttely Muuttunut maisema avaa silmiä ja muistoja menneeseen ja ennen kaikkea siihen kehitykseen, joka vuosikymmenten myötä on tapahtunut elinympäristössämme. Pohjana on tietenkin ollut yleinen

Valmiita taloja ja tonttitarjontaa

Uutta asuinpaikka hakeville Liperi on harvinaisen monipuolisten vaihtoehtojen kunta. Selaamalla internet-sivuja, löytää kymmeniä valmiita vaihtoehtoja upeista omakotitaloista taajamissa sijaitseviin rivi- ja kerrostaloasuntoihin. Hintataso on selvästi kaupunkia alhaisempi, mutta luonto ja rauhallinen asuinympäristö tulevat silti kaupan päälle. Asunto- ja tonttitarjonnan kattaessa nyt todella hyvin koko kunnan alueen, voi muutosta uuteen tai isompaan kotiin haaveileva unohtaa ennakkoluulonsa

Kahdenlaista julkisuutta

Jos valtakunnan tiedotusvälineet vaivautuvat näille kulmille, pitää siihen olla merkittävä syy. Yleensä liikkeen aiheuttaa jokin negatiivinen tapahtuma, joka antaa kehä kolmosen sisäpuolella asuville raadollisen kuvan rajan pinnan ihmisten vaikeuksista. Pitkäperjantaina asiat olivat toisin. Valtakunnan ykköslehti Helsingin Sanomat oli uhrannut sivun pienen Rääkkylän elämänmenolle. Kunnan terveyspalvelujen toimivuutta suitsuttanut juttu lämmitti varmasti kunnan johtoa, yhtä lailla kuntalaisiakin.

Kevyesti kerrottua

Kun yhdistykset pitävät kevätkokouksensa, on listalla tuloslaskelman ja toimintakertomuksen hyväksyminen. Uutiskynnyksen nämä asiat varsinaisesti ylittävät vasta siinä vaiheessa, jos niitä ei hyväksytä ja kokous äänestää toimihenkilöiden ja hallituksen vastuuvapaudesta. Tuloslaskelmasta tuskin kukaan pystyy taikomaan hauskaa; siinä pilkkujen ja pisteiden on oltava kohdallaan. Toimintakertomuksesta pystyy – jos haluaa ja osaa. Parhaimmillaan se voi olla tunteita herättävä,

Hyvää teatterivuotta!

Liperiläiset ja rääkkyläläiset ovat olleet moneen muuhun paikkaan verrattuna etuoikeutetussa asemassa. Molemmilla paikkakunnilla on erinomaisen vireä teatteritoiminta. Kesäteatterit kokoavat katsojia ympäri maakuntaa, ja vaihtuvat ohjelmistot – välillä vaihtuvat ohjaajatkin – tuovat aina uuden väreen uuteen kauteen. Rääkkylä herää henkiin jo siinä vaiheessa, kun lumi vielä peittää maan, ja tarjoaa aina talven katkaisuun mielenkiintoisen näkymän arkiseen

Turvallinen taksi

Moni pitää kotimaassa taksikyytiä vähän kalliina, ja käyttää palvelua harkiten. Liikkeelle lähtö maksaa viisi ja puoli euroa ja kilometritaksa asettuu puolentoista euron tuntumaan. Lyhyehkölle kauppamatkalle voi kertyä hintaa parikymppiä. Ajo omalla autolla tulee ”tietysti halvemmaksi”. Auton pääomasta katoaa parikymmentä prosenttia heti ensimmäisenä vuonna, käytetyssä autossa tulee aina yllätyskäyntejä korjaamolle ja polttoaineen hintaa taivastellaan jokaisella käyntikerralla.

Jyrkkää alamäkeä

Koko maakunnan järkyttäneet valtakunnalliset ratkaisut ovat sulateltavina kuntatasolla. Tiukalla aikataululla selvitetään sitä, tekevätkö kuntien syksyllä valittavat valtuustot saattohoitoa vai rakentavatko oman kuntansa tulevaisuutta. Erityismietinnässä on vielä Pohjois-Karjalan Prikaatin kohtalo, joka monin tavoin koskettaa muitakin kuin kontiolahtelaisia. Koko maakunta on jonkinlaisen halvaannuksen tilassa, sillä aiempien vuosien päätösten odotusarvot ovat olleet aivan päinvastaiset siihen verrattuna, mitä nyt

Kehno keskiviikko

Pohjois-Karjalan Patteristo Ylämyllyllä haudattiin vuonna 1990. Jäljelle jäi käsite Paloaukea, se sai nimikkomuseonsa ja jatkossa paikalle nousi iso asumalähiö. Ensi vuoden lopussa vietetään naapurivaruskunnan, Pohjois-Karjalan Prikaatin, hautajaisia. Patteriston lopetus oli Liperille raju isku, mutta myös prikaatin toimintojen päättyminen Kontiorannassa koskettaa ympäristökuntia ja Joensuun aluetta monin tavoin. Onttolassa komentopaikkaansa pitävän Pohjois-Karjalan rajavartioston merkitys maanpuolustuksellisesti korostuu. Prikaati

Karttojen päivitystä

Uuden vuoden aluksi lyötiin löylyä kuntakeskusteluun vuodattamalla julkisuuteen karttoja, joiden piti tulla nähtäville vasta helmikuussa. Koko maan kuntarakenne oli päivitetty uuteen uskoon. Jos tieto pitää paikkansa, kuntien määrä on supistumassa nykyisestä runsaasta kolmesta sadasta vajaaseen neljännekseen eli 70:een. Ministeriön kaavailu on saanut monen kunnan päättäjät jo takajaloilleen. Muutos toteutuessaan olisi todella raju. Todennäköisesti pöydälle ehditäänkin

Tuuli puhaltaa omaan nokkaan

Joulunalus vie ja se tuo. Monen matka suuntautuu maaseudulta monipuolisempien palvelujen ja valikoimien luo lähikaupunkiin; Liperistä Joensuuhun, Viinijärveltä myös Outokumpuun ja Rääkkylästä Kiteelle. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä paikallinen tarjonta ei voi millään konstilla olla kaiken kattava. Kun jouluhyörinä on ohi ja palaamme päiväjärjestykseen, on syytä nostaa korostetusti esille oman alueen palvelurakenne ja niiden toimivuus.

Liperin vetovoima kasvoi kertaheitolla

Liperi lukeutuu niiden harvojen maaseutukuntien joukkoon, joilla on kansainvälisen liikenteen mitat täyttävä lentokenttä palveluineen maaperällään. Lentoyhteyden merkitys on nyt monessakin mielessä kasvussa. Vilkastuva liikenne taannee jatkossa myös kohtuullisen vilkkaan kotimaan liikenteen ja inhimilliset hinnat. Kun Pohjois-Karjalasta lähtee ”pistäytymään” vaikkapa laivaristeilylle Tallinnaan, pitää ensin matkustaa autolla tai junalla Helsinkiin. Se vie aikaa, tuo lisäkustannuksia ja pitää

Saat ehkä laskun…

Tilattavien lehtien arvonlisävero (9 %) tulee, se on nyt kirkossa kuulutettu. Se astuu voimaan 1.1.2012.

Kerran viikossa

Paikallislehti luetaan perinteisesti hyvin tarkkaan, yksipäiväinen lehti vielä erityisen tarkasti. Useimmat niistä ovat aloittaneet taipaleensa kerran viikossa ilmestyvinä, ja kasvaneet siitä oman alueensa tarpeiden mukaisesti. Monella paikkakunnalla – myös Liperissä ja Rääkkylässä – alkuun pääsy on vaatinut sitkeän väännön. Vuosikymmenten myötä paikallislehdistä on tullut erottamaton osa levikkikuntiensa elämänmenoa: tapahtumien peili, tekemisten tulkki ja välillä

Ulkoseinät heiluvat

Lähes jokapäiväisenä keskustelun aiheena sekä julkisuudessa että paikallisella tasolla on hallituksen suunnitelma uusista kuntarajoista. Kuntalaiset pohtivat sitä, mihin jatkossa kuuluvat ja toki sitäkin mitä muutokset käytännössä merkitsevät. Liperissä kunnan ulkoseinät tuntuvat huterilta, Rääkkylä miettii tulevia suuntia. Kansainvälinen ja kotimaan tilanne näyttävät pakottavan edelleen leikkauksiin ja supistuksiin vähän joka alalla. Veronmaksajien kukkarolla käydään entistä kärkkäämmin. Nyt

Hyviä uutisia

Lämpimän ja aurinkoisen kesän viimesäteet valaisevat nyt Liperiä. Talvi on pian käsillä, mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Paikkakunnan tuotteliain tekstintekijä U Airaksinen on sulkenut oma-aloitteisesti Liperin uutiset –sivunsa, mutta ei suinkaan sen vuoksi, että kunnan virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat tehneet niistä tutkintapyynnön poliisille. Ei suinkaan, sillä U Airaksinen on tehnyt ratkaisunsa hyvää hyvyyttään. Hän

Vettä vai colinaa?

Se, että hanasta juoksee puhdas vesi, kuuluu jokapäiväisiin itsestäänselvyyksiin. Normaalitilanteessa vesi on kirkasta eikä sen laatuun yleensä kiinnitetä huomiota. Kahvi kiehuu, astiat puhdistuvat ja kylmä vesi on parhaita juomia ympäri vuoden. Kun tämä olotila järkkyy, syntyy pahimmassa tapauksessa isojakin ongelmia, vähimmillään kysymyksiä ja epätietoisuutta. Liperissä ongelmat ovat olleet vähäisiä, mutta viime viikolla herättiin Viinijärvellä uuteen

Jatka lukemista

”Olipa kerran ihanan rauhaisa sydäntalven iltapäivä, ja lunta tuprutti taivaan täydeltä. Linnassa kuningatar istui pönäkkänä sisällä lämpimässä, mustalla eebenpuulla kehystetyn ikkunan ääressä kutomassa. Kuningatar katseli ulos talvipäivän tunnelmasta nauttien liiankin tarkasti, ja pisti kutoessaan itseään vahingossa neulalla sormeen. Sormesta tuli muutama tippa verta, joka näytti lumisateen valkoisuuden edessä hyvin punaiselta. Silloin hymyilevän kuningattaren mieleen juolahti

Torin paikka kelluu

”Mistä niitä ahvenkukkoja tänä kesänä saa? Ja missä se Liperin tori on?” Sekä liperiläiset että pitäjän tuhannet kesäasukkaat ovat tottuneet kesätoriin vähintään kerran viikossa. Monipuolisesta, paikallisia paistoksia ja tuotteita tarjoavasta torstaitorista ehti tulla kirkonkylän tavaramerkki. Torin paikka on viime vuosina vaihdellut ja hakenut pysyvää osoitettaan. Aivan optimitilanteeseen ei ole päästy ja sama epävarmuus jatkuu. Ahvenkukkojen

Pienen Rääkkylän suuri selätys

Jos tänä keväänä jaettaisiin Vuoden teko –palkinto, Rääkkylän kunta ja kunnanjohtaja olisivat lähes ohittamattomia ehdokkaita. Kunta on sitkeästi ja lopputuloksesta päätellen oikeaoppisesti puolustanut omia etujaan. Ja ennen kaikkea ajanut kuntalaisten asiaa ja oikeuksia. Sillä myllytyksellä, jonka Rääkkylä on viimeisen puolen vuoden aikana läpikäynyt, on sisäisesti ilmapiiriä tervehdyttävä vaikutus. Rääkkyläläisten itsetunto on noussut ainakin potenssiin kaksi.

Poikkeusvaalit paikallisestikin

Muutoksen voima nyt käydyissä eduskuntavaaleissa hakee vertaistaan. Edes Eino Poutiainen ja Veikko Vennamo eivät yltäneet 70-luvulla aivan samaan, vaikka järkytyksen”rognoosien” värkkääjille tekivätkin. Perussuomalaiset rynnistivät vaaleissa ohi kaikkien odotusten. Keskustan menetykset ja ilmeinen jääminen hallituksen ulkopuolelle, olivat toiseksi suurin yllätys. Vaalituloksesta löytää isojen muutosten rinnalla myös paikallisesti hyvää. Se, että Eero Reijonen lunasti jatkopaikkansa viettämällä vaalienalusaikaa

Heittoisaa

Ainakin näillä itäisen Suomen teillä on tänä keväänä syytä liikkua kaikki aistit valppaina ja maltti tallessa. Jos ajelee oudolla tiellä, ei kannata tuijottaa saati sitten noudattaa liikennemerkkien tielle sallimaa suurinta nopeutta. Katse on viisainta suunnata tiukasti ja tiiviisti tien pintaan, sillä se määrittelee turvallisen etenemisvauhdin. Pohjois-Savon Ely-keskuksen aluevastaava (joka ennen tunnettiin nimikkeellä Savo-Karjalan tiepiiriin vastaava

Kirkonkylä kuivumassa

Liperin kirkonkylän kuivuminen – ainakin tilapäisesti – harmittaa. Pitäjän maine kuivana kuntana, kun kaupat olivat kaksi valtuustokautta ilman oluenmyyntilupia, oli jo ehtinyt paljolti unohtua, ainakin nuoremmalta polvelta. Nyt kirkonkylän taajamassa ei ole anniskeluoikeuksin toimivaa ravintolaa, eikä edes pubia. Ruokaravintola sentään jatkaa ja tarjolla on muutenkin monipuolista purtavaa pizzoista kebabeihin ja lounaspöytiin. Ne, jotka kaipaavat palan

Harkintaa hallintoon

Liperi paistattelee julkisuudessa, jota se ei välttämättä kaikilta osin kaipaisi. Puheenaiheista – ja kysymyksistä – ei ole nyt pulaa, kun tapaa ihmisiä oman kunnan rajojen ulkopuolella. Oma väki on vähintään hämmästynyt, ja ylläpitää tätä keskustelua itsekin. Katseet ja moitteet ovat kohdistuneet luottamushenkilöihin, jopa yhden lautakunnan erottamisella. Se on vakava toimenpide, johon kunnallisessakin päätöksenteossa turvaudutaan vain

Positiivisesti Puupää: ainutlaatuinen Esa P.

Esa Pakarinen oli ainutlaatuinen viihdyttäjä. Eilinen päivä kalenterissa oli poikkeava. Silloin moni käänsi historian lehteä sata vuotta taakse päin, muisteli Rääkkylän tunnetuinta hahmoa, Esa Pakarista. Hän oli syntynyt 9. helmikuuta 1911 Hernevaarassa. Omat lapsuuden muistot Esasta, monen muun tapaan, liittyvät sen ajan iskemättömiin Pekka ja Pätkä -elokuvahahmoihin. Ne olivat harmittoman hauskoja kohokohtia maaseutunuoren iltamenoihin. Kun

Vahvuudet täyteen mittaan

Ylämyllyllä menee tänä päivänä ihan hyvin, paremmin kuin aikoihin. Joistakin vastoinkäymisistä huolimatta. Tuotannolliset yritykset, ainakin iso osa niistä, näyttäisi toipuneen noin vuoden verran kestäneestä notkahduksesta ja monen seinän sisällä rattaat pyörivät jo lähes täydellä teholla. Entisiä tiloja on laajennettu ja uutta syntynyt. Välikankaan alue on kasvanut ja uuden kaavan myötä on tulossa entistä enemmän “ihmisten

Hukkaan heitetyn energian mittaus

Viime aikojen kuumimmat asiat Liperin politiikassa ovat olleet kunnanhallituksen käsittelemä vaitiolosopimus ja jo marraskuun lopulta rattaissa rasahdellut sivistyslautakunnan kohtalo. Kunnanhallitus teki viime kokouksessaan vaitiolosopimuksesta hyvän ratkaisun, ja jätti asian pöydälle. Toinen varteenotettava vaihtoehto olisi tietysti ollut lopettaa koko asian puinti ja luottaa nykyisiin lakeihin ja asetuksiin – niiden merkitystä korostaen. Kun sisäinen epäluottamus nousee ja

Ortodoksinen valinta

Paikallisella tasolla ovat puheenaiheena olleet muutamat puoluevaihdokset politiikassa, tuorein uutinen on Rääkkylän suunnalta. Näitä merkittävämpi uutinen tuli kuitenkin kirkolliselta puolelta, kun eläkkeellä oleva rovasti, Liperin entinen kirkkoherra, ilmoitti vaihtaneensa kirkkokuntaa, kuuden vuosikymmenen sidoksen ja pitkähkön harkinnan jälkeen. Heikki Savola on ollut maanantaista alkaen ortodoksi. Ajassa, jossa hyvin tuoreessa muistissa ovat homokeskustelut kirkosta eroamisilmiöineen, rovastin ratkaisu

Mahdollisuuksiin käsiksi

Liperissä on keskitytty rakentamaan Ylämyllylle, aivan niin kuin varuskunta-alueen hankinnan jälkeen on ollut perusteltuakin. Kontiolahti, Perloksen aikanaan paisuessa, osasi tarjota nopeasti puitteet omakotitalorakentamiseen, ja onnistui ratkaisussaan. Tämän jälkeen naapurikunnassa on kehitetty myös kuntakeskusta. Kirkonkylälle on rakennettu aktiivisesti ja samalla taattu sen elinvoimaisuus. Nyt Liperillä näyttäisi olevan “toinen etsikkoaika”; mahdollisuus taata täälläkin kirkonkylän elinvoimaisuus tarjoamalla osaltaan

Yli uutiskynnyksen

Uutisen saaminen valtakunnan ykköslehteen, Hesariin, edellyttää yleensä kohtalaisen suurta katastrofia periferiassa. Helsingin Sanomat on tunnetusti pääkaupunkiseutulaisten oma paikallislehti, jonka liikkeet maaseudulla ovat verkkaisia. Rääkkylä kuitenkin tuon uutiskynnyksen maanantain MedOne-päätöksellään ylitti. Toimia kuvattiin poikkeuksellisiksi, mitä ne kieltämättä ovatkin. Ongelmat sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä ovat yhdistäneet pienen pitäjän. Rääkkylän päätöksentekoa leimaa tällä hetkellä oikeastaan hämmästyttävä yksituumaisuus. Kyse

Pienen kunnan isot päätökset

Rääkkylässä eletään tänään isojen päätösten pöydässä. Se, mitä pieni kunta tekee sosiaali- ja terrveystoimen yhteistyösopimuksen kanssa, heiluttelee muidenkin kuntien menoa ja tulevia ratkaisuja. Kunnanhallitus kokoontuu aamukahdeksalta päättämään Helli-yhteistyön irtisanomisesta ja samalla solmimaan laajaa sopimusta yksityisen palveluntarjoajan kanssa. Niin sanottu Helli-yhteistyö on tökkinyt Keski-Karjalassa koko olemassaolonsa ajan. Kaikki mukana olevat kunnat – ehkä isäntäkunta Kiteetä lukuunottamatta

Sitoutumattomien painoarvo kasvoi

Tämänkertaisiin seurakuntavaaleihin kohdistui poikkeuksellisen suuri mielenkiinto. Vaikka kovin keskustelu seikkaili valtakunnallisissa kysymyksissä – kirkon nykyisissä ja tulevissa linjauksissa – herätteli polemiikki seurakuntalaiset äänestämään jonkin verran entistä aktiivisemmin. Pariakymmentä prosenttia lähestyvä lukema jää kuitenkin vajaaseen kolmanteen osaan kunnallisvaaleista, joten suuresta ”heräämisestä” ei voida vielä puhua. Hyvään suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Kunnallinen päätöksenteko herättää aina huomattavasti seurakunnallista

Juhlan jälkeen arjen vuoro

Ohitettu viikonloppu oli yhtä juhlaa. Harva taisi ehtiä jokaiseen paikkaan, missä olisi pitänyt olla. Kahdella yhdistyksellä oli yhteensä satavuotispäivä, kun Liperi-Seura ja Leppälahden Erämiehet juhlivat tahoillaan 50-vuotistaivaltaan. Molemmat ovat merkittäviä tekijöitä omalla sarallaan paikkakunnan lähihistoriassa, ja varmasti myös tulevassa. Rääkkylän kunnanjohtajalla Yrjö Erosella oli 60-vuotisvastaanotto kunnantalon edessä ja jaossa juhlakansalle lohisoppaa. Ah niin hyvää, kiireisen

Äänestä, saat puheoikeuden

”Seurakunta tukee ja auttaa lapsiperheitä kasvatustyössä, jakaa elämänohjeita itseään etsiville nuorille, pitää ovet avoimina myös hengenravintoa kaipaaville aikuisille. Äänestämällä vaikutan toiminnan jatkuvuuteen ja kehittämiseen”. Näin ”joikhaa” liperiläinen Wimme Saari saamen kielellä, toki myös suomeksi käännettynä. Hän tukee ja kannustaa seurakuntalaisia liikkeelle, valitsemaan parhaillaan käynnissä olevissa vaaleissa sellaiset edustajat, joiden arviointi- ja päätöksentekokykyyn tämä uskoo. Kannustukseen

Pienten koulu aikuiskäyttöön?

Oppilasmäärien lasku, lukion lopettaminen ja halu keskittää ala-asteen ja yläasteen opetus yhteen paikkaan Liperin kirkonkylällä ovat jättäneet tänä syksynä jälkeensä yhden tyhjän kiinteistön lisää. Muutaman sadan metrin päässä taajaman keskustasta sijaitseva ns. pienten koulu on nyt käyttämättömänä ja siitä aiheutuu koko ajan kustannuksia kunnalle eli veronmaksajille. Toimitukseen on tullut useita yhteydenottoja ja esityksiä siitä, että

Milloin viimeksi?

Milloin viimeksi olet pistäytynyt yksin asuvan tai kahdestaan elävän iäkkään pariskunnan, naapurin tai tuttavan luona ilman erillistä kutsua? Milloin viimeksi olet tarjonnut ilman omaa kulkuvälinettä olevalle ikääntyneelle tai syrjäytyneelle naapurille kyytiä kauppaan, markkinoille tai vaikkapa konserttiin tai ikätovereiden kokoontumiseen? Milloin viimeksi sinulla on ollut aikaa istahtaa haastelemaan heidän kanssaan jokapäiväisistä asioista, kuunnella heidän kuulumisiaan? Asutpa

Elinkeinokehittämiseen käytännön ammattilaisia

Liperi on saamassa elinkeino-ohjelman, joka ulottuu vuoteen 2013. Se on rakennettu paljolti aiemman elinkeinostrategian pohjalle, tähän aikaan päivittäen. Kunnanhallitus on ohjelman jo siunannut, valtuustoon se tulee seuraavassa kokouksessa. Hyväksymistä on edeltänyt lausuntokierros ja paikaillisilla yrittäjillä on ollut mahdollisuus kannanottoihin oman yhdistyksensä ja asiaa valmistelleen työryhmän kautta. Elinkeino-ohjelma ei tuo vallankumousta tullessaan eikä sieltä yhdellä lukemisella

Yhteistyöllä, ei sanelulla

Keskustelu kuntaliitoksista avartaa, vaikka se kieltämättä välillä ahdistaakin. Joensuun seudulla virinnyt keskustelu jo toteutuneesta ja tulevista uhkakuvista kertoo paljon, vaikkei kaikkea. Meitä ollaan ajamassa milloin sadan, milloin kahden sadan kunnan nippuun – vaikutuksia sen paremmin pohtimatta tai perustelematta. Kuntalaisille kautta valtakunnan saattaa syntyä käsitys, että maan kaikki talousongelmatkin ratkeaisivat saman tien. Ulkopuolelta tulevasta ohjauksesta ei

Hirvikärpäset riesana

Sateisista päivistä on se ilo, että sienet ovat heränneet henkiin ja herkkutattiautoilla on mukavan lisätienestin hankkijoita jonoksi asti. Puolukat ovat poimittavissa, vaikka sato vaikuttaakin näillä korkeuksilla vaatimattomalta. Marjaa tuodaan tänne pohjoisen metsistä. Monen mustikkasato kääntyi paikkakunnan pelloilla alaa valtaavan pensasmustikan puolelle. Metsään tekee monen muunkin kuin hankemielessä sieniä keräävän mieli. Sieltä saa ainakin raitista ilmaa

Liian halpaa tonttimaata?

Liperissä on pidetty vuosien varrella lukematon määrä erilaisia seminaareja, mutta tuskin koskaan nostettu riittävän vakavasti ja kokonaisvaltaisesti kunnan tonttipolitiikkaa pohdittavaksi. Kun johonkin erikoiseen linjaukseen ja menettelyyn on kiinnittänyt huomiota, on saanut yleensä myötäilevän vastauksen. Ongelma on tunnustettu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Kuntalaisten olisi syytä nostaa iso haloo, jos kunnan omistamilla metsillä valtiolta vaihdettu entinen

Kolmen vuoden koulutusaika

Liperin valtuustossa vilkkaimman keskustelun aiheuttanut kansalaisopistoasia sai enemmistön tuen äänestyksessä, mutta menettelytapa aiheutti paheksuntaa muidenkin kuin vaihtoehtoa kaivanneiden taholta. Joensuu on ollut asiassa nimensä mukaisesti isäntäkunta. Ehdot saneltiin, ja selitykseksi valtuutetuille jäi lähinnä toteamus, että olisihan täsä voinut vielä kalliimminkin käydä. Liperiläisten ja muiden itsenäisten ympäristökuntien on syytä panna merkille tapa, jolla päätöksiä jo nykyisellään
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.