Hyvää teatterivuotta!

Liperiläiset ja rääkkyläläiset ovat olleet moneen muuhun paikkaan verrattuna etuoikeutetussa asemassa. Molemmilla paikkakunnilla on erinomaisen vireä teatteritoiminta. Kesäteatterit kokoavat katsojia ympäri maakuntaa, ja vaihtuvat ohjelmistot – välillä vaihtuvat ohjaajatkin – tuovat aina uuden väreen uuteen kauteen.

Rääkkylä herää henkiin jo siinä vaiheessa, kun lumi vielä peittää maan, ja tarjoaa aina talven katkaisuun mielenkiintoisen näkymän arkiseen elämään ja sen ilmiöihin. Poikkeamaa ei tee tämäkään talvi, sillä ah´niin ajankohtainen perushoitajan puheenvuoro kosiskelee lehtereilleen muitakin kuin paikkakuntalaisia.

Kaikki tiedämme sen, ettei paikallinen teatteriharrastus synny rahan voimalla, se lähtee tekijöistään ja valmiudesta ihmisten viihdyttämiseen. Taitavat palkkiotkin rajoittua lähinnä kauden jälkeen pidettävään karonkkaan, jos kassaan on kertynyt sen verran valuuttaa.

Ilman omien paikkakuntien tarjoamia teatteri-iloja (joskus surujenkin ryydittämänä) vuosi olisi yksitoikkoisempi ja koko alueen kulttuuritarjonta köyhempi. Kun teatteriin lähtee, sieltä odottaa viihdykettä, ei niinkään loistavia näyttelijäsuorituksia. Usein kuitenkin yllättyy iloisesti roolien täyspainoisuudesta. Esityksissä on sellaista aitoutta, johon ei välttämättä isossa teatterissa törmää.

On hienoa, että kaikilla alueen teattereilla on pitkä ja monipuolinen historia. Osin samat henkilöt ovat jaksaneet virittää ”orkesterin” kaudesta toiseen uuteen nousuun.

Riäkky-teatterin Kuin ensimmäistä päivää –esitys sisältää vakavan sanoman, jonka katsomista voi hyvällä syyllä suositella myös asioista päättäville – sekä paikallisille että valtakunnallisille poliitikoille.

Rääkkylä kunnostautuu myös lastenteatterin saralla. Lauantaina tarjotaan perheen pienimmille Sekamelskaa ja Nuorisoteatteri Rääbäleet on räätälöinyt puhuttelevan nimisen – Mie ja mummo -esityksen huhtikuun puolelle:. Lastenteattereihin lipsahtaa ilman pilettejä…

Kesäteatteri on yhdistänyt Ristin kyläläisiä ja koonnut katsojia vuodesta 1973 alkaen. Tuolloin Rakkaus oli nopeampi kuin Piiroisen pässi, tulevana kesäkautena eletään jälleen Kätkäläisen aikaa. Mukana kulkee arvoituksellinen musta koira.

Roukalahdella nostaa kiinnostusta radiojohtajaksi siirtyneen Jyrki Utriaisen paluu ohjaajan pallille. Tankkia täytettiin kahtena kesänä, nyt on vuorossa televisiosta tuttu Katsastus. Roukalahden kausi alkaa juhannukselta.

Teatterintekijät ansaitsevat arvonnoston. Liperissä ja Rääkkylässä voitaisiin hyvin taputtaa viettämällä Teatterivuotta ennätyskatsomoin. Se olisi näille talkoomiehille ja -naisille paras palkinto. Rääkkylään ei ole Liperistä pitkä matkaa, eikä päinvastaiseen suuntaankaan sen pitempi. Käydään kylässä ja viihtymässä.

Vastaa