Kuntasanastossa, ja monessa muussakin yhteydessä, ongelmista on tullut muutamassa vuodessa haasteita. Kukapa niitä ongelmia vastaan haluaisi taistella, mutta haasteisiin vastaaminen tuntuu paljon mukavammalta. Sanassa on selvästi positiivinen sointi. Ylämyllyllä ollaan tällä kertaa oikeasti positiivisen haasteen edessä. Taajaman kannalta keskeiselle alueelle on raivattu rakennuspaikka, josta toivotaan ihan oikeasti uutta keskustaa koko taajamaan.

”Voisinko mie sitten lukea sen jutun, ennen kuin laitat sen lehteen,” haastateltavat toisinaan kysyvät. Mihin me toimittajat vastaamme, että tottahan se onnistuu, sähköpostin avulla varsin vaivatta. Saatamme jopa ladella perään lauseita asiatietojen tarkistamisen tärkeydestä ja väärinymmärrysten välttämisestä. Ja puhumme ainakin osittain totta.

Vuosien myötä Leipäpäivästä on kehittynyt kunnan ykköstapahtuma. Ovet ovat avoinna tuhansille kävijöille nyt Liperin juhlavuotena. Leipä, usein juuri rukiinen, on ollut liperiläisen ja monen muun maaseutupaikkakuntalaisen perusevästä kauemminkin kuin tuon juhlittavan 140 vuotta.

Lienenkö ollut pienikin tyttönen, kun isäni, muistelen, tokaisi minulle vallan hyvän elämänohjeen: ”Rikas ei ole se, jolla on paljon, vaan se, jolta puuttuu vähän”. Ehkäpä tämä on kasvattanut elämänvarrella minussa tyytyväisyyttä vähempään.

Jalkapallon harrastamisen vakavuuskertoimesta on nyt puhe: Onko siinä lapselle riittävästi liikuntaharrastamista, jos kerran viikossa kimpoaa kentälle, pelailee sen aikaa kun naurattaa ja sitten lähtee mamman luokse? Vai tulisiko kentälle sittenkin suoria kuusi kertaa viikossa ja nauttia sinisenä möykkäävän valmentajan kohteliaisuudet päälle? Jos tähän vakavan sorttiseen kysymykseen olisikin helppo vastaus, niin en varmaan sitäkään keksisi.

Monesti ajattelemme, että kaikki mistä keskustelemme on uutta. Minäkin olen ajatellut, että uutta tai ainakin vähemmän kuin sata vuotta vanhaa, on keskustelu maaseudun ja haja-asutusalueiden asuttuna pitämisestä.

Samalla kun valtakunnallisesti käydään voimakasta keskustelua monikulttuurisuudesta, on paikallisesti lähinnä thaimaalaisten marjanpoimijoiden marssi ”meidän” marjapaikoillemme nostattanut voimakkaita tunteita. Erityisesti Rääkkylässä on paikallinen väki noussut takajaloilleen. Tässäkin asiassa on vähintään kaksi puolta. Kotinsa pihapiiristä tai tutuilta lähialueilta talven marjansa keränneet kokevat ulkomailta tulevien poimijoiden tulon haitalliseksi, jopa oikeuksia loukkaavaksi. Kodin lähipiiri halutaan pitää koskemattomana yhtä lailla

Viimeinkin on nähty oikea lämmin kesäpäivä. Aamu näytti jo auringon ensisäteitä, eikä terassin lattia ollut märkä. Kun laittoi nokkansa oven raosta, kesän tuoksu tuntui ihan entiseltä. Sellaiselta kuin kesät ennen tuoksuivat. Lapsuuskodilta, yöllä niitetyltä heinältä, kuivuvien vastojen lempeältä vihreältä ja aitan rappujen keloontuneilta laudoilta.

Vanhan sanonnan mukaan hiihtäjät tehdään kesällä. Kesän aikana luodaan kuntopohjaa, jotta kestää syksyn kovemman harjoittelun ja talven kilpailukauden. Kesäkaudella harjoittelu on jopa monipuolisempaa kuin talvella, jolloin pääpaino on hiihtämisessä ja jalkalenkit jäävät vähemmälle. Maastohiihto on siitä hyvä laji, ettei ole niin paljon merkitystä, mitä kesällä tekee, kunhan tekee sen laadukkaasti. Jotkut juoksevat suuren osan harjoituksistaan,

Ikuisuusaiheesta, sotesta ei vaalien jälkeen ole kovin paljon puhuttukaan. Luulisi asian taas nousevan valtakunnantasollakin esille kunhan hallitusneuvotteluihin ihan oikeasti ryhdytään. Nythän on keskusteltu vasta siitä ketkä sopivat keskustelemaan keskenään. Monissa maakunnissa myös täällä Pohjois-Karjalassa edetään palvelujen suunnittelussa kuitenkin omaa tahtia. Siun sote -hanke on saanut valmiiksi ehdotuksen siitä, miten kuntien terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen sekä Pohjois-Karjalan

Kuntaliitoskeskustelu Liperissä ja Rääkkylässäkin on rauhoittunut ja julkinen painostus pieniä kuntia kohtaan on ilahduttavasti helpottunut. Kun Liperin talous on vielä korjautunut, tuntuu oikeasti helpommalta hengittää. Viimeisiään vetelevä hallitus ei päässyt asiassa tavoitteeseensa ja voisi olettaa, että ainakin toistaiseksi marssitaan korkeintaan vapaaehtoisuuden tiellä. Liian heikossa hapessa olevat kunnat joutunevat jatkossakin luopumaan omasta vaakunastaan.   Yhteistyölle on

Jalkapallojoukkueessa pelaa kentällä kerrallaan yksitoista pelaajaa. Luulisi yhdentoista pelaajan saavan jo jotain aikaiseksikin, jos ovat sen vakaasti ja yhteistuumin päättäneet. Vaan eivätpä saa. Näyttää joskus oudoltakin, että yhdentoista raavaan miehen porukka ei saa sitä jalkapalloksi kutsuttua reilun litran pullataikinan kokoista möykkyä ahdettua vastustajansa maaliin. Ei sen arvaisi niin kamalan vaikeaakaan olevan: Jalkapallomaalin koko on kuitenkin

Liperin kunnan tuoreimmat talousluvut ovat kohtuullisen mukavaa luettavaa – aikana, jona valtakunnassa on totuttu lähinnä pettymyksiin ja talouden alamäkeen. Viime viikolla julkistettu vuoden 2014 tilinpäätös vahvistaa kuntatalouden hyvän suunnan. Vastaavassa vaiheessa kaksi vuotta sitten pähkäiltiin Liperissä porukalla ”Miten tähän on oikein tultu?” Kunnan kattamaton alijäämä lähenteli viittä miljoonaa euroa (4,78 miljoonaa). Kuntatalouden tasapaino oli rytkähtänyt

Auton moottorin murahduksesta alkoi työmatkani tänäkin aamuna. Koska kotipihani ja Kotsarin parkkipaikan väliin mahtuu pikitietä 19 kilometrin verran, en järin usein taita taivalta lihasvoimalla. Mitä nyt kerran kesässä konkeloin pyörällä töihin – ja pysyttelen tapausta seuraavat pari päivää mahdollisimman kaukana kaikista satulaa muistuttavista vekottimista. Julkisilla kulkuvälineillä työmatka tulee taitettua tätäkin harvemmin. Ei siksi, etteivätkö bussit

Tein kauppakierroksen. Ilman ennakkotutkiskeluja kävin läpi muutaman Helsingin keskustan ison kaupan ja kauppahallit. Tavoitteenani oli löytää lähiruokaa kotiseudulta tai ruokaan sopivia raaka-aineita. Kierros alkoi Hietalahden kauppahallista, muutama vuosi sitten kunnostetusta. Siellä huomiota kiinnittivät lähinnä kiinni olevat eli tyhjät myyntitilat. Ei ole ollut hallilla vetoa. Seuraava kohde, Hietalahden S-market Bulevardin loppupäässä yllätti myönteisesti. Jauhohyllyistä löytyi Liperin

Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet rakkaimpia harrastuksiani lapsuudesta asti. Lukea voin missä vain. Uppoudun kirjaan muutamassa minuutissa niin, etten kiinnitä ympäristööni mitään huomiota. Se on ihana lahja, mutta perheenäidille joskus kirous, jos samaan aikaan on jotain hellalla tai uunissa. Hyvä kirja tempaa mukaansa niin, että samalla saatan sekoitella puurokattilaa tai jopa täyttää astianpesukonetta. Kirjoittamisen suhteen

Koko maan taloustilanne on muokannut jo parin vuoden ajan ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Hankinnat, pienetkin, harkitaan aiempaa tarkemmin ja tarpeettomista ostoksista pidättäydytään tai niitä siirretään. Kun monella oli ennen taipumus panna tili nopeasti sileäksi, on vaihtoehdoksi noussut säästäminen pahan päivän varalle. Tilille kerätään pesämunaa, vaikka tallettamisestakin taitaa tulla pian maksullista. Tämän vuoden ilmiö on päivittäistavaroiden ”halpuuttaminen”, jonka

Tutjuntiellä sattui lauantaina paha kahden auton nokkakolari. Neljä onnettomuudessa loukkaantunutta vietiin hoitoon Tikkamäelle ja autot kärsivät pahoja vaurioita. Tilanne vaikutti vakavalta. Usean hälytysajoneuvon valot herättivät paikallismedian hakemaan vastausta kysymykseen, mitä on sattunut. Ja siitä sai tietoa vain paikalle ajamalla. Vai saiko sittenkään? Hyvään yhteistyöhön poliisin ja pelastusviranomaisten kanssa tottuneena hämmästyin, kun poliisi esti lähestymiseni paikalle

Menikö sinun joulusi sekaisin, kun tästä lehdestä ei löydy televisio-ohjelmia? Moniko kokee ohjelmasivut enää tarpeelliseksi, kun tietoa on saatavissa monesta paikasta? Kotiseutu-uutiset ei julkaise radio-ohjelmia, koska ne yhdessä television kanssa veisivät kohtuuttoman suuren osan lehden sivumäärästä. Televisio-ohjelmatietojen poisjäänti tästä lehdestä ei tosin tarkoita sitä, että nekin jäisivät pois pysyvästi. Joulunajan pitkät pyhät ja poikkeukselliset ilmestymisajat

Yksi Liperin historian merkittävimmistä henkilöistä on hammaslääketieteen alalla kunnostautunut professori Matti Äyräpää. Hän syntyi Liperissä 19.8.1852 ja sai ansioistaan muistomerkin runsas sata vuotta syntymästään, vuonna 1957. Muistomerkki on sijoitettu Äyräpään lapsuuden leikkipaikalle, silloisen pappilan pihapiiriin. Kirkkoherra ja valtiopäivämies Anders Josef Europaeuksen perheen pojan lapsuuden leikit sijoittuivat Kirkkolahden rannalle sijoittuvalle tontille. Se oli peruteltu sijoituspaikka vuonna