Olen itsekin joutunut opettavaisten kasvatustoimien kohteeksi lapsuuteni jalkapallopeleissä, vaikka en suureksi helpotuksekseni enää muistakaan mitä niistä opin. Jos itseni oikein tunnen, en todennäköisesti mitään.

Tämä talvi koettelee poikkeuksellisesti. Pakkaslukemat purevat jo sinällään, viima tuo ulkona jopa kymmenen astetta lisää miinuksia ja pitkäaikainen kylmä jakso alkaa koetella vähän kaikkia rakenteita. Jos pakkaslukemia tulkitsee paikkakunnittain, kylmimpänä tämän talven tuntevat rääkkyläläiset, joilta ollaan nyt viemässä kunnallinen itsenäisyys pikavauhtia.

Toimittajan työn viihdyttävin ja rasittavin seikka on sama asia: työn ennustettavuus on pakkasen puolella. Valitettavasti toimituksemme käytössä ei ole ensimmäistäkään kristallipalloa, joten elämme vain tapahtumien mukaan. Ja missä tapahtuu, siellä pitää toimittajankin olla kamera kaulassaan.

Kotiseutu-uutiset lupaa lukijoilleen paljon uutta sisältävän vuosikerran 2016. Joulukuussa tulee 50 vuotta ensimmäisen numeron ilmestymisestä, ja lehden väki on panostanut tulevaan monin eri tavoin. Yksi lukijan kannalta merkittävistä ratkaisuista on jo sinällään edullisen tilaushinnan säilyttäminen ennallaan.

Ukko se jaksaa aina yllättää. Antaa säitä jos jonkinlaisia, eikä katso yhtään kalenteria. Aivan tavatonta ei musta joulukuu ole, mutta lämpöasteiden määrä sen sijaan jaksoi tilastotieteilijöitäkin hämmästyttää.

Nykyisen kaupallisen jouluhälinän käynnistyessä vetäydyn ajatuksissani lapsuuteni jouluun 1950-60-luvulle. Mieleeni painuneet rakkaimmat joulumuistot ovat Liperin Viinijärveltä, Ristonkankaalta. Joulunäyttämönä on pieni, punainen mummonmökki, ja pihan perällä metsän reunassa mustaksi paahtunut, kaiken kokenut savusauna ja harmaantunut, vähän lenkallaan oleva navettarakennus.

Kahvipöydän kestosuosikki. Myyjäisten myyntihitti. Helppo ja hyvä. Näillä sanoilla mokkapaloja luonnehditaan lukuisilla nettisivustoilla. Eikä ihan aiheetta. Suklainen ja kevyesti kahvilla maustettu leivonnainen maistuu niin aikuisille kuin lapsillekin, varsinkin viimeksi mainituille. Tokaluokkalainen poikani ei tiettävästi ole koskaan ohittanut koulun myyjäisiä mokkapalaa ostamatta – hankinta on tehty joko omilla roposilla tai kaverilta neuvotelluilla rahoilla.

Jos satutte törmäämään jossain haukottelevaan ja epäsosiaaliseen toimittajaan tässä lähiviikkoina, niin ei liene tarvetta esittäytyä. Todellinen marraskuun-minäni on päässyt lipsahtamaan esille myös työaikana. Kaamosaika ei lukeudu allekirjoittaneen virkeimpään vuoden aikaan, ja viime viikkojen lähes taukoamaton vesi-/räntäsade ei ole tilannetta hirveästi auttanut.

Missä tahansa vanhoilla kulttuuriseuduilla vieraillessa näet vanhoja puita. Jopa Rääkkylässä. Vanhoissa on aina vikoja. Niihin vikoihin ne eivät välttämättä sorru. Puutkaan. Huolestuneena uutisia olen lukenut Rääkkylän Paksuniementien varren koivujen ja Musiikkitalon kuusien eliminoinnista.

Tuttu tilanne toimittajan arjesta: Tiedustelen jotain asiaa tai mielipidettä yrityksen työntekijältä. Tuomio on tyly – hänellä ei lupaa kommentoida toimittajalle mistään mitään. Kenellä Suomessa on lupa lausua omia ajatuksiaan ääneen? Viime viikolla vietetyn sananvapausviikon kunniaksi haluaisin muistuttaa, että oikeus ilmasta mielipiteensä on turvattu laissa.

Kuntasanastossa, ja monessa muussakin yhteydessä, ongelmista on tullut muutamassa vuodessa haasteita. Kukapa niitä ongelmia vastaan haluaisi taistella, mutta haasteisiin vastaaminen tuntuu paljon mukavammalta. Sanassa on selvästi positiivinen sointi. Ylämyllyllä ollaan tällä kertaa oikeasti positiivisen haasteen edessä. Taajaman kannalta keskeiselle alueelle on raivattu rakennuspaikka, josta toivotaan ihan oikeasti uutta keskustaa koko taajamaan.

”Voisinko mie sitten lukea sen jutun, ennen kuin laitat sen lehteen,” haastateltavat toisinaan kysyvät. Mihin me toimittajat vastaamme, että tottahan se onnistuu, sähköpostin avulla varsin vaivatta. Saatamme jopa ladella perään lauseita asiatietojen tarkistamisen tärkeydestä ja väärinymmärrysten välttämisestä. Ja puhumme ainakin osittain totta.

Vuosien myötä Leipäpäivästä on kehittynyt kunnan ykköstapahtuma. Ovet ovat avoinna tuhansille kävijöille nyt Liperin juhlavuotena. Leipä, usein juuri rukiinen, on ollut liperiläisen ja monen muun maaseutupaikkakuntalaisen perusevästä kauemminkin kuin tuon juhlittavan 140 vuotta.

Lienenkö ollut pienikin tyttönen, kun isäni, muistelen, tokaisi minulle vallan hyvän elämänohjeen: ”Rikas ei ole se, jolla on paljon, vaan se, jolta puuttuu vähän”. Ehkäpä tämä on kasvattanut elämänvarrella minussa tyytyväisyyttä vähempään.

Jalkapallon harrastamisen vakavuuskertoimesta on nyt puhe: Onko siinä lapselle riittävästi liikuntaharrastamista, jos kerran viikossa kimpoaa kentälle, pelailee sen aikaa kun naurattaa ja sitten lähtee mamman luokse? Vai tulisiko kentälle sittenkin suoria kuusi kertaa viikossa ja nauttia sinisenä möykkäävän valmentajan kohteliaisuudet päälle? Jos tähän vakavan sorttiseen kysymykseen olisikin helppo vastaus, niin en varmaan sitäkään keksisi.

Monesti ajattelemme, että kaikki mistä keskustelemme on uutta. Minäkin olen ajatellut, että uutta tai ainakin vähemmän kuin sata vuotta vanhaa, on keskustelu maaseudun ja haja-asutusalueiden asuttuna pitämisestä.

Samalla kun valtakunnallisesti käydään voimakasta keskustelua monikulttuurisuudesta, on paikallisesti lähinnä thaimaalaisten marjanpoimijoiden marssi ”meidän” marjapaikoillemme nostattanut voimakkaita tunteita. Erityisesti Rääkkylässä on paikallinen väki noussut takajaloilleen. Tässäkin asiassa on vähintään kaksi puolta. Kotinsa pihapiiristä tai tutuilta lähialueilta talven marjansa keränneet kokevat ulkomailta tulevien poimijoiden tulon haitalliseksi, jopa oikeuksia loukkaavaksi. Kodin lähipiiri halutaan pitää koskemattomana yhtä lailla

Viimeinkin on nähty oikea lämmin kesäpäivä. Aamu näytti jo auringon ensisäteitä, eikä terassin lattia ollut märkä. Kun laittoi nokkansa oven raosta, kesän tuoksu tuntui ihan entiseltä. Sellaiselta kuin kesät ennen tuoksuivat. Lapsuuskodilta, yöllä niitetyltä heinältä, kuivuvien vastojen lempeältä vihreältä ja aitan rappujen keloontuneilta laudoilta.

Vanhan sanonnan mukaan hiihtäjät tehdään kesällä. Kesän aikana luodaan kuntopohjaa, jotta kestää syksyn kovemman harjoittelun ja talven kilpailukauden. Kesäkaudella harjoittelu on jopa monipuolisempaa kuin talvella, jolloin pääpaino on hiihtämisessä ja jalkalenkit jäävät vähemmälle. Maastohiihto on siitä hyvä laji, ettei ole niin paljon merkitystä, mitä kesällä tekee, kunhan tekee sen laadukkaasti. Jotkut juoksevat suuren osan harjoituksistaan,

Ikuisuusaiheesta, sotesta ei vaalien jälkeen ole kovin paljon puhuttukaan. Luulisi asian taas nousevan valtakunnantasollakin esille kunhan hallitusneuvotteluihin ihan oikeasti ryhdytään. Nythän on keskusteltu vasta siitä ketkä sopivat keskustelemaan keskenään. Monissa maakunnissa myös täällä Pohjois-Karjalassa edetään palvelujen suunnittelussa kuitenkin omaa tahtia. Siun sote -hanke on saanut valmiiksi ehdotuksen siitä, miten kuntien terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen sekä Pohjois-Karjalan