Mustikkakulttuuria
Samalla kun valtakunnallisesti käydään voimakasta keskustelua monikulttuurisuudesta, on paikallisesti lähinnä thaimaalaisten marjanpoimijoiden marssi ”meidän” marjapaikoillemme nostattanut voimakkaita tunteita. Erityisesti Rääkkylässä on paikallinen väki noussut takajaloilleen.
Tässäkin asiassa on vähintään kaksi puolta. Kotinsa pihapiiristä tai tutuilta lähialueilta talven marjansa keränneet kokevat ulkomailta tulevien poimijoiden tulon haitalliseksi, jopa oikeuksia loukkaavaksi. Kodin lähipiiri halutaan pitää koskemattomana yhtä lailla metsästyksen kuin marjastuksenkin osalta. Suomalaisille suotu harvinainen etu, jokamiehenoikeus, koskee (valitettavasti) yhtä lailla tänne laillisesti tulleita. Moni on joutunut toteamaan jokavuotisen, tutun marja-aitan tyhjenneen. Pettymys on kova ja ymmärrettävä.
Järjestäytyneen marjanpoiminnan piiriin kuuluvilla on selkeät pelisäännöt, jotka kunnioittavat asunnon lähialueen koskemattomuutta. Liikkeellä on kuitenkin useita kerääjäryhmiä, joita julkisuuteen annetut pelisäännöt eivät pidättele.
Yksi totuus on se, että meidän metsiimme jää vaikka kuinka paljon keräämättömiä marjoja ja sieniä, thai-ilmiön jälkeenkin. Aiempaa tarkempi haravointi taas tuo marjat niiden ulottuville, jotka työn tai sairauden takia eivät itse marjametsiin pääse tai ehdi. Sillä on myös taipumus alentaa tuotteiden hintatasoa jälkimarkkinoilla. Thai-poimijoille kesän saalis saattaa merkitä koko vuoden toimeentuloa kotimaassa; itselle ja suvulle.
Ulkopuolisten marjanpoimijoiden ilmestymisellä metsiimme ja pelloillemme on oma taustansa. Useimmilla meistä, jotka metsään kykenemme, on syytä katsoa peiliin. Liian harva käyttää hyväkseen suomalaisen luonnon maukkaat ja terveelliset antimet. Vielä harvemmassa ovat ne, jotka tekevät siitä ansion.
Marjojen ja sienten keruu myyntiin on niitä harvoja kohteita, joihin verottaja ei ole vielä iskenyt kynsiään. Parhaiten tämän ovat havainneet näillä seuduilla herkkutattien poimijat, jotka ruokkivat keskieurooppalaisia herkkusuita.
Turhan ärsyttävää olisi neuvoa työttömiä kortiston sijaan kesäaikaan metsiin ja mansikkapelloille, koska moni heistä tämän mahdollisuuden ainakin omaan pakastimeensa hyödyntää. Sen sijaan nuoren väen katoaminen mansikkapelloilta ihmetyttää. Korvaavan, muualta tulevan työvoiman määrä on kasvanut nopeasti, kun paikallisia poimijoita ei ole ollut tarjolla. Vielä vuosikymmen sitten mansikanpoiminta oli monelle koululaiselle ehdoton kesäansaintapaikka.
Tavallaan thaipoimijoiden tulo entistä näkyvämmin omalle kotiseudulle on heräte meille itsellemme. Jo nyt on Rääkkylässä ollut nähtävissä selviä merkkejä paikallisten poimijoiden aktivoitumisesta.
Kirjoitus julkaistu 30. heinäkuuta Kotiseutu-uutisissa.
Tietoa kirjoittajasta
Tarmo
Tarmo Nenonen on toiminut Kotiseutu-uutisten päätoimittajana vuodesta 1985. Mies on tunnettu kortinpeluutaidoistaan sekä ahkeroinnistaan leijonajärjestön riveissä. Ollessaan joka toisen viikon eläkkeellä hän viettää paljon aikaansa lastenlastensa kanssa.