Rehellisyys maan perii

Huippujalkapallo tarjoaa sirkushuvia kansalle ja saapa siitä moninainen joukko jalalla taitavia lajikumppaneitamme myös leipänsä. Leipä näille mestareille maistuu, vaan ei tahdo krantuimmille riittää. Osa huippuammattilaisista kun haluaa leipänsä päälle mozzarellaa ja bratwurstia.

Vaan onneksi on kaukana liperiläinen jalkapallo-elämä miljonäärien kotkotuksista. Jos on huippujalkapalloilijoiden lompakko ferrarin nahkaa, niin onpa se kenttäetiikkakin toisenlaista. Valaisen asiaa muutamalla käytännön läheisellä esimerkillä.

Jalkapalloa televisiosta seuraaville on seuraava tapahtumasarja vallan tuttu: Kaksi eri joukkuetta edustavaa pelaajaa kamppailee pallosta, kärhämä käy lämpimäksi kunnes toinen heistä potkaisee jalat alta kanssakilpailijaltaan. Kumpikin pelaajista mätjähtää rähmälleen ruokolikkoon. Tuomari viheltää pilliin pysäyttääkseen pelin ja kertoakseen kaikille osapuolille nähneensä vilunkia. Molemmat kaatuneet pelaajat nostavat kätensä ylös ja osoittavat toisella kädellään vastustajaa. Nämä viittomat ovat selkeät ja tutut: kumpikin pelaaja haluaa ilmaista, että ei ole itse tehnyt niin mitään väärää, kun sen sijaan tuo vastustaja on syyllistynyt tunnottomiin julmuuksiin.

Vastaava tilanne juniorikentältä: E-juniorijoukkueemme oli pelaamassa Joensuussa naapurin saman ikäisiä pallokkaita vastaan. Kaksi pelaajaa kamppaili ankarasti pallosta, kunnes molemmat kumoutuivat maahan. Tuomari hönkäisi terävästi pilliin. Yllätyksen pelaaja vipusi itsensä ylös, tökkäsi kätensä pystyyn ja osoitti toisella kädellä itseään. Tuomarin piti hetki tutkia pelaajan käsimerkkejä oivaltaakseen, että pelaajalupaus todellakin ilmoitti näin käyttäneensä itse viallisia otteita ja vastustajan ansaitsevan vapaapotkun ihan arpomatta.

Ja otetaanpa selkeä kampitustilanne televisiosta: Hyökkäyspelaaja etenee vauhdilla. Vastustajan puolustaja potkaisee nilkoille niin että soi. Hyökkääjä on nurin ja pysäytetty. Tuomari viheltää pilliin ja juoksee paikalle. Samalla tuomari kaivaa taskustaan keltaisen kortin merkiksi siitä, että kyseinen taklaaja saa varoituksen. Taklaaja näyttää hämmästyneeltä ja tekee selväksi että hän on viattomampi kuin vitilumi. Lopuksi pelaaja ristii kätensä ja rukoilee tuomarilta armoa ja ymmärrystä nöyrän ja kaikesta oppineen näköisenä.

F9-junnumme kohtasivat Siilinjärvi Cupissa savolaiset pallomaakarit ja tilanne etenee nopeasti: Vastustajan hyökkääjä juoksee halki kentän, kunnes puolustajamme ei keksi muuta keinoa kuin kampittaa liukas hyökkääjä kumoon. Tuomari viheltää pilliin ja sauhuaa paikalle. Taklauksen tehnyt pelaajamme katsoo tuomaria luimussa korvin ja syyllisenä. Kaikki muuttuu kun tuomari kaivaa rintataskusta keltaisen kortin. Luimuillut taklaajamme ilahtuu silmin nähden: hän ei ole koskaan ennen saanut keltaista korttia. Pelaajamme hyppii innokkaasti ja kysyy saako hän sen keltaisen kortin omaksi – hän haluaisi näyttää sen kotona äidilleen. Pettymysten pettymys: tuomari ilmoittaa, että korttia ei varsinaisesti anneta kellekään, vaan sitä vilautetaan merkiksi pelaajan saamasta varoituksesta.

Aikuisilla pelaajilla olisi siis paljon oppimista junioreilta ja ehkäpä he jonain päivänä vielä opikseen ottavatkin. Siihen saakka sietäkäämme oman suosikkijoukkueemme pelaajien tökeröitä yrityksiä huijata tuomareita.

Junioreilla on siis vielä paljon oppimista huippuammattilaisilta. Siihen saakka tässä pitänee vain sietää omien junnujensa rehellisyyttä ja tunnollisuutta. Miljonääriksi ehtivät myöhemminkin.

Arto Mononen

Kirjoittaja on Ylämyllyn Yllätyksen puheenjohtaja, jolla on viallisia otteita näppäimistö äärellä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *