Porukalla parempi?

”Voisinko mie sitten lukea sen jutun, ennen kuin laitat sen lehteen,” haastateltavat toisinaan kysyvät. Mihin me toimittajat vastaamme, että tottahan se onnistuu, sähköpostin avulla varsin vaivatta. Saatamme jopa ladella perään lauseita asiatietojen tarkistamisen tärkeydestä ja väärinymmärrysten välttämisestä. Ja puhumme ainakin osittain totta.

Perättömiä ei passaa lehteen raapustaa, sen me tiedämme kaikki. Journalistin ohjeisiin – alamme ohjesääntöön – on kirjattu, että totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen on pyrittävä, se on jokaisen toimittajan velvollisuus. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin, myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. Ja mitä tietolähteisiin tulee, on niihin osattava suhtautua kriittisesti – ainahan joku saattaa puhella pelkkää palturia!

Onko siis hyvä, että haastateltava saa tarkistaa tekstin ennen kuin painokoneet hyrähtävät käyntiin? Tottahan ikkunanpesujuttuun haastateltu henkilö tietää itse parhaiten, missä järjestyksessä likaisten ruutujen kimppuun käy ja millaisen pesuaineen voimalla. Turha näitä traditioita on toimittajan uuteen uskoon kirjoittaa. Yllättävän usein törmäämme kuitenkin tilanteeseen, että haastateltava itse tahtoo muuttaa sanomisiaan ja sitä kautta kuvaa tekemisistään. Vaikka siksi, että ”Anoppi se saattaa loukkaantua, jos lehdessä tällä tavalla lukee.” Toimittajan tehtäväkö se on pitää suku sovussa?

Parempi kenties tukeutua taas journalistin ohjeisiin. Nehän tietävät kertoa, että haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Omat lausumansa jututettu saa tarkastaa, jos julkaisuaikataulu sen mahdollistaa. Haastateltava ei kuitenkaan saa kieltää sanomiensa julkaisua – näinkin radikaaliin torppaukseen saa suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta. Tällaisesta tapauksesta lienee kysymys esimerkiksi silloin, jos morsian tai sulhanen on kuollut hääreportaasin kirjoittamisen ja julkaisemisen välisenä aikana. Tai karannut naapurin matkaan.

Haastateltavan oikeudet voisi tulkita niinkin, että kerran kun toimittajalle jotain sanoo, voi sanomisensa lehdestä lukea. Tunnustettakoon nyt kuitenkin, että ihan näin topakoita tätejä ei Kotsarin toimituksessa lymyile. Saatamme jättää lehdessä mainitsematta esimerkiksi herrasmiehen jenkkiautonostoaikeet, jos kerran vaimokaan ei niistä vielä tietoinen ole.

Silti juttujen turhanpäiväinen viilaaminen nostattaa toisinaan kirosanojen aallokon. Mitä väliä sillä on, käyttääkö asioita rinnastaessaan konjunktiota ja vai sekä?! Tai onko lainauksen perässä termi sanoo vai toteaa. Enhän minäkään mene terveydenhoitajalle neuvomaan, kumminpäin laastari tulee rokotteen pistokohdan päälle laittaa. En myöskään koe ravintolassa asioidessani, että kokkaisin annoksen yhdessä kokin kanssa. Siksi toivonkin, ettei kukaan tuumaisi mitään sen suuntaista, että ”Kirjoitetaan nyt yhdessä oikein hyvä juttu tästä lumentulosta, lapasten neulomisesta tai nopanheitosta.” Ei kirjoiteta. Toimittaja kirjoittaa – ja vastaa tekstistään myös tuomarin edessä, jos oikein pahasti pieleen menee.

Vastaa