Suut makiaksi metsässä

Ahomansikasta se alkoi jo viime viikolla: ensimmäiset oireet ilmaantuivat, vaikka huippusesonki ei ole vielä alkanutkaan. Nyt on kytättävä tarkasti, milloin otetaan poimuri ja sanko hyppysiin, ja kun marjastuskausi kerran alkaa taas, ei vapaa-aikaa ole lainkaan joutilaana oleilla moneen viikkoon. Parhaat apajat on koluttava ensimmäisenä, ettei joku muu sinne ennätä. Metsässä ollaan niin kauan kuin näkee ja kuntoa riittää.

Marjastuskausi on aivan kohta kuumimmillaan, kun mustikkasato alkaa kypsyä. Nähtäväksi jää, saadaanko jo sitä odotellessa napsia metsävadelmia, vai osuvatko sesongit päällekkäin. Sama se, kiirettä on tiedossa taatusti, jos metsässä jotain poimittavaa ilmenee. Ja minähän etsin niin kauan, kunnes löydän.

Sinikylkiselle vitamiinipommille on povattu nyt mahtisatoa, jonka kypsymistä odotellessa tärisen jo innosta kuin ajokoira ketunjäljellä. Pakastimet odottavat täydennystä, ja joka-aamuinen pirtelölasillinen pääraaka-ainettaan. Yksi tai kaksi sangollista eivät todellakaan riitä, jos aikoo marjoja nautiskella joka päivä.

Minulle (ja eräälle nimeltä mainitsemattomalle kollegalleni, joka tämänkin jutun lehden sivuille taittanee) sekä muille marjastusfanaatikoille on tänä suvena tiedossa vielä ylimääräistä yllykettä Maa- ja kotitalousnaisten järjestämän valtakunnallisen kisan muodossa. Miljoona litraa metsämarjoja -kilpailun tarkoituksena on innostaa lähtemään metsään ja nauttimaan Suomen upeista luonnonmarjoista. Siinä samalla tulee kerättyä talvenvaraa, siirrettyä poimintakulttuuria seuraavalle sukupolvelle ja nautittua puhtaasta luonnosta. Ajatuksena on kirjata kerätyn sadon määrä muistiin litroina ja ilmoittaa kisaan mukaan. Osallistua voi niin joukkueena kuin yksinkin. Ideana on haalia ämpärinsä pohjalle mahdollisimman paljon metsämarjoja, ja eniten ansioituneet tietysti palkitaan.

Toivon todella, että edes tuo kisa saisi suomalaiset nostamaan ahterinsa kotisohvalta sipsipussin ääreltä, ja suuntaamaan kotimaisen superruoan hankintaan. On synti ja häpeä, että valtaosa sadosta jaa mättäille mätänemään ja poimijoita lennätetään kaukomailta, kun itse ei viitsitä askareen äärelle vaivautua.

Ulkomailta rahdattuja gojimarjoja, spirulinajauheita ja muita tämän hetken ihmeaineita eettisempi valinta on se lähimetsässä kasvava, omin kätösin poimittu metsämarja. Se tosin vaatii sen, että ihan itse pitäisi vaivautua. Oikeasti liikuntarajoitteiset ovat asia erikseen ja heitä kärkkäät kommenttini eivät todellakaan koske. Keskivertokansalaiselle tekisi todella hyvää tehdä itse jotakin ruokansa ja terveytensä eteen.

Näin loppuun annan ihan ilmaisen vinkin: niitä marjoja löytyy metsästä! Paras kuulemani kommentti, miksi marjat jäävät poimimatta, on se, että ei niitä löydy. No eivät ne kyllä luontaisesti pihanurmikolla kasvakaan. Senkin voin kertoa, että liki puolet hyvistä marjapaikoista ovat ihan autolla ajettavasta tiestä muutaman metrin päässä. Mutta sohvalta poistumisen se valitettavasti vaatii…

Kolumni on julkaisu Kotiseutu-uutisissa 16. heinäkuuta 2015.

Jaa:

Facebook