Kesämummon seikkailuja

Viimeinkin on nähty oikea lämmin kesäpäivä. Aamu näytti jo auringon ensisäteitä, eikä terassin lattia ollut märkä. Kun laittoi nokkansa oven raosta, kesän tuoksu tuntui ihan entiseltä. Sellaiselta kuin kesät ennen tuoksuivat. Lapsuuskodilta, yöllä niitetyltä heinältä, kuivuvien vastojen lempeältä vihreältä ja aitan rappujen keloontuneilta laudoilta.

Puron varressa lepäsi meidän vene. Se oli raskastekoinen ja tervattu yltä päältä. Tervaa saattoi vielä kesällä tarttua varpaisiin, kun aurinko oikein porotti. Ongenvavat ja matopurkit olivat jääneet edellisillan reissulta veneeseen, ja vedessä kellui kuollut särki selällään. Se oli kesää se, viisikymmenluvun keskivaiheita.

Mietin, miten sitä jaksoi lähteä vielä ongelle kaikkien päivän töiden jälkeen. Koko päivä heinäpellolla, sitten karjatyöt välillä ja sitten vielä kitkemään lanttupellolle. Se oli minun jokakesäinen urakkani, kun sisaret olivat vielä pieniä.

Muistot nousivat esiin kauniin aamun ensi säteistä. Eipä kukaan tullut käskemään: ”Haravoimaan, Liisukka”. Tai nyhtämään vasikoille ruohoa. Siat röhkivät kesät ulkoaitauksessa ja niidenkin ruokkiminen oli töitäni. Yhtenä pyhäpäivänä ne tosin kiljuivat nälkäänsä, kun naapurin pojat tulivat ”rammarin” kanssa meille. Eikun matot pihalle ja tanssimaan. Keskiyön tango ja Mambo italiaano pistivät neitojen jalat liikkeelle.

Olin kotimiehinä, kun muu perhe läksi sukuloimaan Kiihtelysvaaraan. Naapurin tytöt olivat tienneet tulla meille, ei sitä niin vain hypätty autoon hetken mielijohteesta. Taksikin piti tilata aikanaan. Koko kylä sen matkan tiesi.

Pojat ehtivät soittopeleineen lähteä, mutta sikoja en ennen perheen kotiutumista kerinnyt syöttää. Sikojen aitauksesta kuului mahtava kiljunta ja isä löysi soittopelin neulan lattialta, kun istui kyynäreet polvilla tupakoimassa ja kysyi: ”Onko se tuokii piru tänne kuletettu?” Ei auttanut kuin myöntää, todisteet olivat siksi painavat.

Nyt seikkailen täällä kirkonkylällä. Milloin apteekissa ja milloin terveyskeskuksessa. Takapihalta näen uuden terveyskeskuksen harjan, ja tajuan siitä hulppean ulkoasun. Kesämummon seikkailut eivät monia kiinnosta – meidän mummomaailmassa jo apteekkireissu on vaihtelua. Saatikka jos pääsee oikein lääkärin pakeille tutkittavaksi.

Nyt voi jo nauraakin entisajan jutuille. Tanssiessa aikakin kului nopeasti, eikä isän kulmakarvojen kurtistus niin paljoa pelottanut. Sitä varten muistot varmaan ovat niin tärkeitä. Mieli kevenee, vaivatkin helpottavat, kun muistelee miten nopsaan jalka nousi silloin ennen.

On sitä joskus oltu nuoria ja terveitä. Kun nyt ei tahdo jaksaa postilaatikolle, muutaman kymmenen kilometrin matkat eivät ennen painaneet. Kesäseikkailuja ja iloisia päiviä kaikille ja mukavia muistoja meille mummoille.
Liisa Tolvanen
kirjoittaja on Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n jäsen

 

Kolumni on julkaista Kotiseutu-uutisissa 23. heinäkuuta 2015.

Jaa:Share on Facebook

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *