Makuja maakunnasta

Tämän vuoden alku on nostanut elintarvikkeiden kotimaisuuden ja lähituotannon merkityksen poikkeuksellisen korostetusti esiin. Lukuisat takaisinvedot kaupan tiskeistä milloin hevosenlihaepäilyn, milloin muun epäselvyyden perusteella, ovat olleet huolestuttavan yleisiä. Mitä me suuhun pistämme, kun sisällön pystyy tulkitsemaan lähinnä suurennuslasin avulla, jos oikein silloinkaan?

Kohujen hyvä puoli on ollut se, että kuluttajat ovat heränneet kyseenalaistamaan vähänkin epäilyttävän tarjonnan. Yhä useampi haluaa mahdollisimman lähellä tuotettuja ja valmistettuja eineksiä. Olemme tottuneet puhtaaseen veteen ja ruokaan. Ne myös puhtaina haluamme säilyttää.

Pohjois-Karjala ja Liperi ovat saaneet aiheesta kotikutoisen keskustelun ja kiistelyn aiheen. Elintarviketarjonnan sisältö on siirtynyt verbaaliselle puolelle, ja esimerkiksi MTV3 käsitteli kiistaa kahtena iltana pääuutisissaan.

Kiista Pro Agrian, maakuntaliiton ja kaupan tuella luomasta merkistä ”Makuja Pohjois-Karjalasta” kuohahti ensin paikallisella tasolla, mutta riita näytti päättyvän jonkinlaiseen välirauhaan yhden sanan muutoksella. Makuja sana korvattiin ilmaisulla Työtä Pohjois-Karjalasta.

Ajatus sinällään on erinomainen, ja jokainen voi tietenkin makustella sen sisältöä ja sanomaa mielessään. On syytä kuitenkin kysyä, millä perusteella ulkomailta tuoduista raaka-aineista valmistetuista tuotteista voitaisiin tätä leimaa käyttää. Ei vaikka eväät olisivatkin paikallisessa pajassa valmistettuja! Oikeampi olisi puhua esimerkiksi Makuja tropiikista -valmisteesta. Muuten voidaan epäillä kuluttajan harhauttamisesta.

Ilmaisu Työtä Pohjois-Karjalasta on tuohon ensimmäiseen versioon verrattuna hajuton, mauton ja väritön, suorastaan tylsä. Kun pääkaupunkilaisia jälleen hemmoteltiin Pohjois-Karjalan herkuilla Senaatintorilla, Makujen maakunnan –leiman luomiselle olisi kaikki edellytykset. Ihmiset osaavat entistä enemmän arvostaa sellaista suuhun pantavaa, jonka alkuperän tietävät. Se kiinnostaa enemmän kuin tekijöiden kotipaikka.

Ongelmaan on olemassa ratkaisu. Tunnus palautetaan alkuperäiseen muotoonsa tiivistäen samalla ajatus raaka-aineen alkuperästä. Siis pohjoiskarjalaisten ihmisten valmistamia tuotteita oman maakunnan tiloilta, pelloilta ja pientarilta.

Evira tutkii, MTK mätkii ja paikallisella tasolla jatkettaneen kädenvääntöä. Asialle saatu valtakunnallinen julkisuus pitäisi kuitenkin hyödyntää positiivisella tavalla: nyt kun monella on maku suussa. Ratkaisu on paljolti paikallisissa käsissä. Kesäasukkaille ja –vieraille tarttuisi hyvä maku suuhun tulevia hankintoja varten.

Kommentit

  1. Avatar Kirjoittanut Teija Hiltunen

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *