Katso www.jns.fi/hankintatoimi

Jos olet yrittäjä ja haluat hankkia vaikkapa leivällä särvintä itsellesi, sinun kannattaa vierailla säännöllisesti internet-osoitteessa www.jns.fi/hankintatoimi. Muuten nimittäin saattaa käydä kuin Rääkkylän leipurille, joka totuttuun tapaan leipiä terveyskeskukseen toimittaessaan sai jonkinasteisen shokin. Leipäkaupat tuleviksi vuosiksi oli tehty ja toimitukset vuosiksi kilpailutettu muualle. Leipä Rääkkylän laitoksiin tulee 2-3 vuoden ajan pitäjän rajojen ulkopuolelta. Tämä on yksi,

Siikakoskentielle sittenkin rahaa?

Siikakoski-Viinijärvi tien odotetaan palaavan tielaitoksen suunnitelmiin ja töiden alkavan parhaassa tapauksessa vielä tämän vuoden puolella.

Ristin kesäteatterilaiset eivät kärsi ramppikuumeesta

Ristin kesäteatteri voitti Itä-Suomen kesäradion Ramppikuume-visan.

Se ilmestyy sittenkin

Niille, jotka ovat jo toivonsa moneen kertaan menettäneet, heille on lopultakin valoa näkyvissä. Liperiläisen ”iisakin kirkon” rakentaminen on edennyt oikeasti loppusuoralle. Pian kaksi vuosikymmentä valmisteltu Liperin historia on riittävän lähellä maalia – sinne vielä tämän vuoden puolella ehtiäkseen. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tämä paikallinen best seller jopa ehtinee joulumyyntiin. Kirjan ilmestyminen on siirtynyt lukemattomia

Helle kypsytti leipäviljasta hyvälaatuista

Kuiva kuuma kesä sai ennustamaan huonoa satoa. Hellekesän jäljiltä saatiin kuitenkin talteen korjata hyvälaatuinen leipäviljasato. Määrällisesti sadosta saatiin ainakin keskimääräinen.

Helpotusta luvassa kesän kuumuuteen ja talven sähkölaskuun

- Säästetään talven sähkölaskussa, että saadaan kesällä talo viileäksi, liperiläinen Juha Karjunen perustelee ilmalämpöpumpun hankintaa.

Ylämyllylle tarvitaan eritasoliittymä

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäseniä vieraili viime keskiviikkona ja torstaina maakunnassa tutustumassa mahdollisiin tulevaisuuden tie-, rata- ja vesiliikennehankkeisiin.

Syvän roudan tiellä

Kun samasta asiasta kuulee riittävän määrän huomautuksia, ei siihen voi olla tarttumatta. Tältä paikalta tarttuminenkin on tosin vain sanallista muistuttamista, joka kyseisen asian osalta on kaiken lisäksi vanhan toistoa. Ongelman kuntoonlaitto suunnitteluineen ja määrärahoineen on kunnallisen päätöksenteon takana. Se ongelma, johon Liperin kirkonkylällä liikkuva vuodesta toiseen törmää, on Keskustien kunto. Sen hoito on enimmäkseen jätetty

Tuokkee vettä!

Kuivaakin kuivempi kesä on hävittänyt vedet kaivoista eri puolilla Liperiä. Tukala tilanne varsinkin karjatiloilla.

Piiput suunnataan Rääkkylän hirviin

Pohjois-Karjalassa vähennettiin hirvenpyyntilupia rajusti, mutta Rääkkylässä lupien määrä lähes kolminkertaistui.

Soivatko kellot Suvisoudulle?

Tämä kesä on ilahduttanut lomailijaa lämmöllään ja auringollaan, viljelijän ilmeen se on synkistänyt kuivuudellaan. Perinteinen kesätapahtumakaan ei Liperissä ollut entisensä. Suvisoudussa pidettiin ensimmäistä välivuotta. Kesäväki ei kokoontunut heinäkuun lopussa niin kuin ennen. Nyt järjestettyä markkinatapahtumaa ei ole syytä sen kummemmin moittia. Se tehtiin pienehköistä tarpeista niillä resursseilla, jotka kasaan saatiin. Murinaa kuului sieltä täältä, mutta

Viinijärvellä pelataan nyt superiin pääsystä

Naisten superpesiksen ovia kolkutellaan puolenkymmenen vuoden tauon jälkeen sunnuntaina Viinijärven pallokentällä.

Käsämän sillan pohjoispuolella pulaa puhtaasta vedestä

Käsämän kesäasukkaat Pentti ja Paula Sallinen ovat monien muiden kyläläisten tapaan kyllästyneet alueen vesiongelmiin.

Kihaus antoi miettimisen aihetta

Tämänvuotinen Kihaus Rääkkylässä ei jättänyt ketään kylmäksi. Tapahtuma kokosi kansanmusiikin – ja vähän muunkinlaisen musiikin – ympärille noin 9.000 kuulijaa. Määrä oli järjestäjille kuitenkin iso pettymys. Kihaukseen odotettiin jopa 15.000 kävijää, joten tavoitteesta jäätiin todella kauas. Suurin kansan karkottaja oli varmasti uuvuttava helle, joka sai monen jäämään kesämökilleen. Mitkä muut tekijät vaikuttivat Kihauksen yleisökatoon, sitä

Lietteen levitykselle ei järkeviä vaihtoehtoja

- Ei lietteen levityksellä ole tarkoitus tehdä haittaa eikä iloa kenellekään, se on valitettavasti pakon sanelema juttu. Liete on levitettävä jonnekin, maataloudessa nykyään syntyviä määriä ei hävitetä noin vain taivaan tuuliin.

Kihaus tarvitsee valtiovallan tukea

Rääkkylän Kihaus -kansamusiikkifestivaali keräsi tänä vuonna hieman alle 9.000 kävijää. Lippuja myytiin tuhat vähemmän kuin viime kesänä. Tiukalla budjetilla tehty ohjelma sai kuitenkin kehuja.

Pisteliästä aitaa ja pitkospuita

Liperin kirkonkylä on uusinut ilmettään. Osa muutoksesta näkyy, osa jää valitettavasti paljolti puiden taakse piiloon. Jos muutos Shellin tontilla huoltoasemarötiskön häviämisen myötä on väkisinkin sattunut silmään, on kirkonkylän kyläyhdistyksen Pro Liperin tekemä erinomainen urakka jäänyt vähemmälle huomiolle. Suurin ero on siinä, että huoltoaseman purku oli jo pakon sanelema juttu, ympäristön puhdistaminen ja muuttaminen virkistyskäyttöön pelkkää

Ekalle mutta minne?

Mikko Kiviniemi aloittaa koulun syksyllä. Siitä ei vaan vielä ole tietoa, minkä koulun. Mikon vanhemmat haluaisivat saada poikansa kotoisaan kyläkouluun Ristiin.

Reitit valmiina suunnistajille

Lauantaina käynnistyvä Suomen suunnistusviikko tuo kansainvälistä säpinää Liperin ja Kontiolahden metsäpoluille.

Humppa soi – nyt Liperissä

Sen minkä Liperi ehkä menettää tältä kesältä puuttuvan Suvisoudun myötä, sen ainakin osin korvaa Liperin Lavan muuttuminen lauantaina humppatanssin SM-mitalien ratkontapaikaksi. Valtakunnallinen tapahtuma tuo aivan uutta sointia ja väriä kesä-heinäkuun vaihteeseen. Suomessa tunnetaan kyllä Seinäjoen tangomarkikinat, mutta humppatanssin vastaava tapahtuma on jäänyt ”isonveljensä” varjoon. Alku oli hyvä, ja Lappeenrannan humppafestivaali kokosi väkeä valtakunnan joka kolkasta.

Soudut saadaan sittenkin!

Kirkkovenesoutua ei Liperissä nähdä tänä suvena, mutta jonkinlainen soututapahtuma kuitenkin. Viime kesänä airoissa oli mm. Enn-Toivo Annuk Virosta. Suvisoutumarkkinat heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meinasivat tänä kesänä jäädä ilman soutuja. Liperin Hiihtoseura päätti tarttua peräsimeen ja soutamaan päästään sittenkin – myös ilman sitä säkkiä päässä. Soutukilpailu järjestetään soutumarkkinoiden toisena päivänä eli lauantaina. – Matka on kymmenen kilometriä,

Tapahtumarikasta, turvallista juhannusta!

Liperin kesän kulttuuritapahtumat pyörähtävät täydellä teholla käyntiin juhannuksen kunniaksi. Aattoiltana aloitetaan komeasti maailmanensi-illalla Ristin kesäteatterissa, kun Kyösti Kemppilän ristiläisille kirjoittama Tauno Kapalo ja ikuinen ansa pelmahtaa näyttämölle. Lisää kulttuuriantia tarjoillaan toisesta juhannuspäivästä lähtien Roukalahden kesäteatterissa, jossa temmeltävät Peräkamaripojat. Kummassakin teatterissa esitykset jatkuvat useita kertoja viikossa heinäkuun loppuun asti. Ovensa ovat avanneet myös Ylämyllyn kaksi automuseota,

Maaseutuyrittäjyys vilkasta Pohjois-Karjalassa

MTK:n johtokunnan kesämatka suuntautui tänä vuonna Pohjois-Karjalaan. Johtokunnan jäsen Eero Isomaa ja johdon erityisavustaja Paula Viertola-Jern pistäytyivät piknikillä pellon reunassa Liperissä.

Cimeck syynissä – tilinpäätös pöydälle

Rääkkylän kunnanvaltuusto ei toiminut kumileimasimena torstai-iltapäivän vieneessä kokouksessaan. Yksissä tuumin - Merja Leskisen (vas) esityksestä - jätettiin Keski-Karjalan terveyskeskuskuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös pöydälle.

Asumisen vaihtoehdot -näyttelyssä väljää

SILVA-messujen kupeessa Jyrin liikuntahallilla järjestetty Asumisen vaihtoehdot –näyttely ei vetänyt odotusten mukaisesti väkeä. Sen sijaan Pärnävaaralta lähtenyt opastettu kiertoajelu Jyrin alueella oli kohtalaisen suosittu.

Vain kuljettajat piiputtivat

Pohjois-Karjalan maanteillä kulki viime viikon lopulla iso liuta museokuorma-autoja. Joukon harvinaisin kuljetettiin lavetilla.

Tanskan töyssyt Mattisenlahdentielle

Hidastetöyssyistä syntyää melua pyritään saamaan kuriin Liperin Mattisenlahdentiellä.

Hippalan liikuntapaikka yhdistää Honkalammella

Liperin uusimman lähiliikuntapaikan nimi on Hippala. Vastaavanlaista leikkipaikkaa saa hakea muualta Suomesta.

Puhalletaan luokkaan henkeä

Ylämyllyn koulun oppilaat osaavat jo odottaa jokakeväistä seikkailu-elämyspäivää. Tänä vuonna päivän teemana oli erilaisuus. Jokainen on hyvä jossakin ja siitä pitää osata nauttia.

Kuunnellaan herkällä korvalla

Moni meistä haluaisi matkailun kehittyvän kotikunnassaan. Kehitys toisi elämää ja kaivattuja euroja tullessaan. Ja olisihan uusista palveluista iloa myös täällä asuville. Usein kehittämisen lähtökohdat ovat kovin sisäiset. Tehdään ja tarjotaan sitä, mikä omasta näkökulmasta tuntuu hyvältä. Ulkopuoliset näkemykset saattaisivat avata uusia ovia. Äskettäin maakunnassa vieraili parikymmentä Pohjois-Karjalasta kiinnostunutta pääkaupunkiseudulta. Harmillista tietysti on, etteivät he vierailleet

Johtava tutkija jatkaa selvitystyötä Rääkkylässä

Joensuulainen Hannu Mäkelä on ollut tuttu näky viime vuosina Rääkkylässä, jonka kunnantalossa sijaitsi keväällä päättyneen Sienikeskus-hankkeen toimisto- ja laboratoriotilat.

Antti Kärkiselle toinen voitto mylvähdyksessä

Jokamiesluokkaan riittää aina vaan lommoisia ajopeliä ja vähemmän lommoisia kuskeja.

Kohtaamisia ja kontakteja kotoutumisen tueksi

Ihana kun saa puhua omaa kieltä, oli joku tokaissut ensimmäisessä monikulttuurisessa kohtaamisessa huhtikuun lopulla. Piirakanpaisto keräsi taas yhteen Viinijärven koululle. Maahanmuuttajien tueksi järjestetyille illoille oli tilausta.

Musiikkiopetus ostetaan jatkossa

Liperin, Outokummun ja Polvijärven omistaman Länsi-Karjalan musiikkiopiston tulevaisuudesta päätetään lähiviikkoina.

Ikäihmisten neuvosto starttasi

Ikäihmisten neuvosto kokoaa yhteen Liperissä toimivat eläkeläis-, veteraani- ja vanhustyöjärjestöt. Nyt perustettu neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ikäihmisten edunvalvontajärjestö.

Taimi ei ottanut riskiä suvisoututappioista

Liperin Taimen päätös jättää ainakin tulevan kesän Suvisoutu järjestämättä herättää runsaasti keskustelua ja jakaa mielipiteitä. Ensimmäinen Suvisoutu järjestettiin vuonna 1977, ja siitä alkaen ketju on ollut katkeamaton.

Huutomerkki, kysymysmerkki vai piste

Jokaisella kunnon paikkakunnalla on kesätapahtumansa, enemmän tai vähemmän omaperäinen. Monessa tapauksessa kesäjuhla järjestetään kun sellainen on naapurikunnassakin. Onpahan kuitenkin hyvä syy kokoontua yhteen, tavata tuttuja ja nauttia kesästä. Liperillä on ollut Suvisoutunsa, airon vetoa vaille kolme vuosikymmentä. Parhaimmillaan tapahtuma kokosi satoja soutajia. Se oli osa valtakunnallista soutuketjua, arvostettu tapahtuma alan väen keskuudessa. Sen ympärille rakentui

Ilo liikkua, ilo olla yhdessä

Mimmit loihtivat keveää kevättunnelmaa keijuina tanssahdellen ja Lystikkäät sammakkolammella kurnutellen. Touhutenavat vakuuttivat Penttilä-salissa, että jokainen on tähti.

Lukio nyt leikkauspöydällä

Oma lukio on ollut yksi Liperin vahvuuksista, vaikka sen sijoituspaikasta (kirkonkylä vai Ylämylly) on väännetty kättä valtuustosalia myöten. Nyt ollaan aivan yht´äkkiä siinä tilanteessa, jossa lukiosta leikataan iso nurkka pois, kun se muutetaan yksisarjaiseksi. Kurssien määrästä katoaa kolmasosa. Ratkaisun nopeus on yllättänyt asianosaiset – opettajat, oppilaat ja heidän vanhempansa – kuvaannollisesti housut kintuissa. Ratkaisut ovat

Rakentaminen Liperissä kasvussa kaiken aikaa

Viime vuonna Liperin kunnan alueelle myönnettiin rakennuslupa 127 asunnolle, lisäystä edellisvuoteen verrattuna oli lähes 30.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.