30.8.2007
Mittayksikkönä yksi lamelli
Liperin kunnassa on kehittämisen ja kehityksen painopiste siirtynyt selkeästi Ylämyllylle. Jo vuosia on alueen väkiluvun kasvu ollut oikein reippaasti plussalla. Uudet asukkaat ovat ohjautuneet – osin ohjattukin – rakentamaan Ylämyllyn kuiville kankaille. Merkittävän sysäyksen tälle kehitykselle antoi aikanaan kunnan metsien vaihto varuskunta-alueeseen. Vaikka Paloaukean maiden asuttaminen lähti nihkeästi liikkeelle, alue on vauhtiin päästyään täyttynyt miltei
30.8.2007
Kolme lamellia kerralla Paloaukean kouluksi
Noin puolentoista tunnin keskustelun ja yhden äänestyksen vaati Liperin valtuustolta päätös Paloaukean koulun rakentamisesta.
27.8.2007
Paremmat palkat pistäisivät kunnat ahtaalle
Neuvottelut kunta-alan uusista työ- ja virkaehtosopimuksista ovat pian täydessä vauhdissa ja lopputulosta on vielä lähes mahdotonta ennustaa.
23.8.2007
Kiitokset kesäteatteriväelle
Liperi on leipäpitäjä ja mökkiläiskunta. Jo usean vuoden kokemuksen ja näkemyksen perusteella voitaisiin nimikkeeksi lisätä vielä kesäteatterien luvattu maa. Liperistä löytyy energiaa ja osaamista kolmen kesäteatterin pyörittämiseen. Liperin teatteri kirkonkylällä on muutaman vuoden ikäinen tulokas, mutta Ristissä ja Roukalahdella on vuosikymmenten perinteet kylänväen ja kesävieraiden viihdyttämmisestä. Paikkakunnan vireät kesäteatterit on opittu tuntemaan oman pitäjän rajojen
23.8.2007
Niirasen pellolla ei paljon tapahtunut
Pieniä taveja. Jossakin korkeuksissa lenteleviä kurkia. Jannet eivät sorsia nähneet ensimmäiseen tuntiin.
20.8.2007
Investoinnit pitävät perunateatterissa mukana
Lieksalainen kansanedustaja Lauri Kähkönen (sd.) vieraili liperiläisyrityksissä. Mattisenlahdella investointiruljanssin päättymistä juhlinut Hirvosen perunatila oli yksi etapeista.
16.8.2007
Pensasmustikka ei muutu heti rahaksi
Liperissä tuotetaan yli puolet Pohjois-Karjalan pensasmustikoista. Viljelmän perustaminen vaatii työtä ja rahaa. Perustamiskustannukset on kuitattu vuosien päästä.
13.8.2007
Koulutielle isonveljen opastuksella
Kiiessalo-Heponiemessä asuva Juuli Hiltunen, melkein 7 vuotta, sovittelee uutta vaaleansinistä koulureppua selkäänsä. Vanha eskarireppu siirtyy nyt perintönä 5-vuotiaalle pikkusisko Seelalle. Kolmannelle luokalle lähtevä Jussi-veli sai koulun alkamisen kunniaksi uudet lenkkarit.
9.8.2007
Haasteita riittää
Viinijärven Urheilijoiden riveissä joka taholla kävi sunnuntai-iltana syvä helpotuksen huokaus, kun naisten joukkueen suora säilyminen naisten superpesiksessä varmistui. Monen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen kausi pesäpallon ylimmällä sarjatasolla tarjosi monella tapaa ylä- ja alamäkiä. Nuori ja superissa tyystin kokematon joukkue selvitti oman osansa kelvosti, vaikka se ei itse asettamaansa tavoitteen asti yltänytkään. Pelaajat näet nimesivät keväällä
9.8.2007
Saskatoonin suosio kasvaa
Terveellinen ja hyvänmakuinen saskatoon kiinnostaa sekä viljelijöitä että kuluttajia.
6.8.2007
Venttiilitehdas työvoiman perässä Liperiin
Vammalalainen venttiilinvalmistaja Vexve Oy laajentaa Joensuun seudulle, koska Pirkanmaalta ei löydy työntekijöitä. Yritys on toimialallaan iso tekijä maailmalla.
2.8.2007
Kiekkoväki perää taas jäähallia
Viime talven oikullinen sää kypsytti Liperin Kiekon vaatimaan jälleen harjoitusjäähallin rakentamista kuntaan. Seura vaatii kuntaa ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin.
30.7.2007
Ylämyllyn osayleiskaavan ehdotukset nyt nähtävinä
Ylämyllyn osayleiskaava tarkastaminen on valmisteluvaiheessa. Aineistoon on mahdollista tutustua Liperin kunnan internet-sivuilla, virastotalolla tai Ylämyllyn kirjastolla elokuun loppuun asti.
26.7.2007
Kahden torin päänsärky
Liperissä toriasiat ovat hyvin, jos tilannetta mitataan torien määrän perusteella. Erityisen hyvä on tilanne kirkonkylällä, jossa paikalliset asukkaat, mökkiläiset ja kesäkulkijat ovat saaneet nauttia viikottain kahden torin palveluista. Mutta ei kaikki kultaa, mikä kiiltää – ei läheskään. Liperin kirkonkylää koettelee kahden torin ongelma, johon tosin osattiin jo keväällä jossain määrin varautua. Tästä ongelmasta kärsivät sekä
26.7.2007
Kesäpossut vaarassa
Varma susihavainto tehtiin vain puolentoista kilometrin päässä Liperi-Seuran possujen kesäasunnolta Liperin Salokylältä.
23.7.2007
Rahtilaivojen riskit on tiedostettu pelastuslaitoksella
Parhaina päivinä Liperin vesistöissä kulkee useita rahtilaivoja. Vahinkoihin on varauduttu, mutta viime vuosina suuremmilta vahingoilta on vältytty.
19.7.2007
Mökkiläiset sopalla ja vaaliuurnilla
Liperi on merkittävä mökkiläispitäjä. Kesäasuntoja kauniissa järvimaisemissa, monessa tapauksessa isojen vesien rannalla on lähes 3.000. Niistä valtaosa on ei-liperiläisten omistuksessa. Liperi on ollut eturivissä noteeraamassa mökkiläisten olemassaolon ja merkityksen paikkakunnalle. Mökkiläiset ja kesävieraat muuttavat koko ilmeen ja vilkastuttavat kaupankäyntiä. Kesäasukkaat käyttävät paikkakunnan tarjoamia palveluja ja välttävät kaupunkiinajon. Yhteistyöstä kuntalaisten ja mökkiläisten saadaan molemminpuolinen hyöty. Kesäasukkaiden
19.7.2007
Liperin lukion opetussuunnitelmasta
Lääninhallitus on todennut puutteellisuuksia ja antanut moitteet Liperin lukion opetussuunnitelman liittyvistä toimista. Viime vuoden syyskuussa tehdyn kantelun selvittelyyn on osallistunut myös opetushallitus kesäkuussa antamallaan lausunnolla.
13.7.2007
Nuoren maaseutuyrittäjän valttina monipuolisuus
Leppälahdessa asuva Mikko Hartikainen valitsee työt kysynnän ja kannattavuuden mukaan.
12.7.2007
Myrsky koetteli Kihausta
Kihaus jäi ukkosmyrskyn päähän erinomaisesta tuloksesta. Rääkkylän kansamusiikkifestivaalille myytiin 5.300 lippua ja Kihaus-tapahtumat keräsivät yhteensä noin 15.000 ihmistä.
9.7.2007
Riparilla etsitään omaa tietä ja uusia kavereita
Liperissä järjestetään tänä vuonna kahdeksan rippikoulua. Rippikoulu on osa suomalaista nuorisokulttuuria ja askel aikuisuuteen.
5.7.2007
Hurmaavaa humppaa ja hulvatonta elvistelyä
Paljetit välkkyvät ja helmat liehuvat. Humpan sävelet kieputtavat pareja ympäri ja taas ympäri tunnelmallista tanssilavaa.
2.7.2007
Talokauppa vilkasta Ylämyllyllä
Yksi eli Ylämylly on ylitse muiden Liperin taajamien omakotitalokauppojen vilkkaudessa. Hyvät kesämökit tekevät kauppaansa nopeasti.
29.6.2007
Kuntosaliharjoittelu hyödyksi ikäihmisille
Keväällä väitellyt liperiläinen lääketieteen tohtori Leena Timonen on liikunnallisen kuntoutuksen puolestapuhuja.
21.6.2007
Veljesharjulla rakennetaan jälleen
Ammattiopetuksen talon kattotiilet menevät kierrätykseen. Sisäpuolen suurimpia haasteita on vanhojen eristeiden poistaminen. Kaprakan ammatillisen koulutuskeskuksen kymmenen miljoonan euron saneerausurakka on alkanut. Ensiksi korjataan ammattiopetustilat. Käsämän Veljesharjun rakennushistoriallisesti arvokkaat, vuosina 1947-49 valmistuneet rakennukset korjataan perusteellisesti tulevien vuosien aikana. Arkkitehti Viljo Rewellin suunnittelemista taloista jää jäljelle vain ulkokuori. Sisätilat rakennetaan kokonaan uudelleen. – Rewellin suunnittelema ulkoarkkitehtuuri ja
14.6.2007
Ensimmäinen kesätoripäivä toi vipinää kirkonkylälle
Vaimolle räsymatto, anopille ruisleipä
11.6.2007
Lehtokotilot leviävät Liperin keskustassa
Keskustan omakotitaloalueilla on monissa pihoissa ei toivottuja vieraita, jotka ovat valmiita valtaamaan uusia alueita.
7.6.2007
Ei taida tulla Liperin kaupunkia
Jos Liperin ja Outokummun yhteisen valtuustoseminaarin perusteella pitäisi päätellä, ollaanko vuoden 2009 alusta alkaen yhtä kaupunkia, ihan yksiselitteinen vastaus jäisi antamatta. Kaikki kun on mahdollista siihen saakka, kun valtuustot ovat kokoontuneet ja nuijat kopsahtaneet. Erityisen todennäköisenä liitosta ei ole syytä kuitenkaan pitää. Riittävän yksimielisyyden löytäminen vaikuttaa vaikealta. Liperissä usko on ollut vähän koko ajan horjuvaa,
7.6.2007
Kunnanhallituksen puheenjohtaja eroaa
Työkiireisiinsä vetoava Matti Karukannas (sd.) eroaa Liperin kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Hän ilmoitti päätöksestään kuntaan eilen.
4.6.2007
Itä-Suomen Metallin teräsrakenteita Prismaan
Liperissä valmistetaan katoksia, säleikköjä ja julkisivurakenteita maamme suurimmalle kauppakeskukselle.
31.5.2007
Koulukeskustelulle tuli jatkoaika seminaarissa
Keskustelu ja päätösten kypsyttely Liperin kouluasioista jatkuu.
28.5.2007
Kyläkävelyllä opittiin katsomaan maisemaa
Pro Agria Pohjois-Karjalan Maa- ja kotitalousnaiset kannustivat viinijärveläisiä katsomaan tuttua kylätienootaan aivan uusin silmin. Retki antoi virikkeitä maisemanhoitoon
24.5.2007
Kihauksen lippuja on myyty ennakkoon aiempaa runsaammin
Kihauksen taiteellinen johtaja Pauliina Lerche ja kitaristi Jukka Kyllönen antoivat esimakua tulevasta ennen festivaalin tiedotustilaisuuden alkamista. Tohmajärveltä koko Suomen suosikiksi ponnistanut laulaja Katri Helena on osoittanut vetovoimansa Kihauksen lauantain esiintyjänä, sillä ennakkoon on myyty jo kolmasosa tarjolla olevista lipuista liikuntasaliin. Kesähuumaa –kiertueen tiimoilta Katri Helena kokee olevansa jälleen täynnä energiaa ja haluaa jakaa sitä myös
21.5.2007
Tuplahutulle ja kekrille kunnianpalautus
Liperiläisemännät kirjaavat huivit hulmuten paikallisia perinneruokia. Siinä sivussa tehdään dokumenttielokuva ja tuodaan takaisin unohdettu juhla, kekri.
18.5.2007
Liitosselvitys loppusuoralle
Liperin ja Outokummun kuntaliitosselvityksessä (tai nyk. itsenäisyysselvityksessä) ollaan etenemässä loppusuoralle. Eilinen tiedote tosin viestii, että avoimia asioita on vielä runsaasti ja yksityiskohtien hiominen edessä päin. Tiedotetta voisi tulkita myös siten, ettei palvelurakenteen ja lähipalvelujen järjestämisestä ole päästy oikeastaan lähtötilannetta pitemmälle. Kumpikin osapuoli halunnee pitää kuntalaisten kannalta tärkeät palvelut vähintään nykyisellä tasolla ja etäisyydellä. Kun päällekkäisyyksiä
18.5.2007
Töyssy jakaa mielipiteet
Vajaan vuoden käytössä olleista loivapiirteisistä hidastetöyssyistä on kahdenlaista kokemusta Mattisenlahdentiellä. Monen asukkaan mielestä eivät toimi, mittaukset kertovat toista.
14.5.2007
Seisovasta koulusta kaikki alkoi
Nykyisen Liperin koulun synty voidaan ajoittaa aina vuoteen 1857, jolloin historiankirjoitusten mukaan kirkon kiertokouluna järjestämä lukemisen opetus sai kunnassa ensimmäistä kertaa pysyväisemmän muodon.
10.5.2007
Huonoja uutisia tien päältä
Vaikka Liperissä on viime aikoina jo totuttu huonoihin uutisiin, takaiskut tiehankkeissa kalvavat nyt monen mieltä. Kirkonkylän risteyksen toteutus siirtyy ainakin vuodella ja näillä tietämin Liperi-Salokylä välinen kevyen liikenteen väylä hamaan tulevaisuuteen. Vai liekö kadonnut kokonaan. Miksi hankkeet eivät olisi voineet yhtä hyvin aikaistua – tai toteutua edes alkuperäisen suunnitelman mukaisesti? Miksi ei joskus niinkin? Yllättävä
10.5.2007
Väki vaihtuu mökkiläistoimikunnassa
Yhden kolmivuotiskauden istunut Liperin mökkiläistoimikunta uusiutuu melkoisesti tulevissa vaaleissa. Toimikunnan nykyisistä seitsemästä jäsenestä vain kaksi on asettunut uudelleen ehdolle.

