Myrsky koetteli Kihausta

Ukkonen ja kaatosade toivat Kihaukseen ikimuistettavan säväyksen.

Ennätyksellinen lipunmyynti näytti toteutuvan vielä lauantaina iltapäivällä, mutta illalla yleisövirrat tyrehtyivät kovaan ukkosmyrskyyn, joka kaiken lisäksi sekoitti ohjelmaa.

– Emme vielä tiedä hirmumyrskyn lopullista vaikutusta, Rääkkylän Kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja Pirkko Kylänpää totesi päätöspäivän tiedotustilaisuudessa, jota seurasi Kihaus-johdon ylimääräinen kokous.

Tilanne oli Kihauksen kannalta erittäin vakava lauantai-iltana.
– Ensimmäistä kertaa meillä on palokunta paikalla, Pirkko harmitteli ja samalla kiitti, sillä ilman pelastusviranomaisten ripeää toimintaa festivaalin jatkuminen olisi ollut pahasti vaakalaudalla.

Juoma ei
virrannut

Pelastustalkoisiin osallistuivat lähes kaikki kynnelle kykenevät. Yleisön, työntekijöiden ja vapaaehtoisten joukko selvitteli veden alle hautautuneita sähkökaapeleita ja kuivasi esimerkiksi pöytiä sekä tuoleja. Kihaus-johto loi nopeasti uuden suunnitelman.
– Tämä oli oikeasti iso koettelemus, mutta saimme uusitun ohjelman tunnissa kasaan, toiminnanjohtaja Riitta Närhi iloitsi huolien keskeltä.

Väki hoiti kaiken sen, mikä oli korjattavissa, mutta ilman taloudellisia harmeja festivaalialueen kahvi- ja tsaijutuvan sekä PKS-klubin osittaisesta vedellä täyttymisestä ei selvitty. Esimerkiksi Muska & Anna Babitzinin keikka siirtyi liikuntahalliin, jossa moni ihminen koki yhden Kihauksen huipennuksistaan, mutta toisaalta juomien myyntiin uutta esiintymispaikkaa ei oltu suunniteltu.

Uuden luominen
Kihauksen tehtävänä

Taiteellisesta näkökulmasta Kihauksen teemavuosi Kansan lauluja oli menestys.
– Olen tosi tyytyväinen. Konserteissa oli paljon sellaista, joka tehtiin vain Kihausta varten. Oli hienoa nähdä ajattelemiensa asioiden toteutuvan jopa paremmin kuin olin odottanutkaan, taiteellinen johtaja Pauliina Lerche kiitteli.

– Tilausteokset olivat hienoja. Kihauksella on tärkeä rooli luomisessa siten, että panostetaan korkeatasoisiin uusiin teoksiin, joita haluamme tarjota katsojille ja samalla työllistää alan taiteilijoita. Kaikki pitää lähteä liikkeelle taiteesta.

Elinkeinoelämä
piristyi Rääkkylässä

Alussa mainituista lipunmyyntiluvuista puuttui Kihauksen päänavaus Joensuun Ilosaaressa, johon järjestettyyn etuottokonserttiin myytiin 1.500 lippua. Kihauksen käynti Kiteellä ei tuottanut festivaalille tuottoa, vaikka torilla oli toiveikkaimpien laskujen mukaan tuhat ihmistä ja inhorealistien mielestä 500 kuuntelijaa.
– Nyt tehdyllä konseptilla ei ole tulevaisuutta Kiteellä. Kihaus ei saanut sieltä pääsylipputuloja, Kylänpää pohti.

Rääkkylän elinkeinoelämä sai Kihauksesta piristysruiskeen, joka toi paikalliseen ruokakauppaan – normaaliin kesäviikonloppuun verrattuna – noin kolmanneksen enemmän ihmisiä ostoksille. Kihauksen järjestelyt sujuivat poikkeuksellisen hyvin. Festivaalin ohjelmaa kiiteltiin monipuoliseksi ja tasokkaaksi.
Kihaus-johto toivoo, että ukkosmyrsky jää pelkäksi vertauskuvaksi festivaalin seuraavana teemavuotena, joka on nimeltään Äijät.

Vastaa