Kihauksen lippuja on myyty ennakkoon aiempaa runsaammin

Kihauksen taiteellinen johtaja Pauliina Lerche ja kitaristi Jukka Kyllönen antoivat esimakua tulevasta ennen festivaalin tiedotustilaisuuden alkamista.

Tohmajärveltä koko Suomen suosikiksi ponnistanut laulaja Katri Helena on osoittanut vetovoimansa Kihauksen lauantain esiintyjänä, sillä ennakkoon on myyty jo kolmasosa tarjolla olevista lipuista liikuntasaliin.

Kesähuumaa –kiertueen tiimoilta Katri Helena kokee olevansa jälleen täynnä energiaa ja haluaa jakaa sitä myös kansanmusiikkifestivaalin yleisölle Rääkkylässä.

– Olen asunut eri puolilla Suomea, mutta lapsuuteni ja nuoruuteni maisemat Pohjois-Karjalassa elävät erityisen vahvasti minussa. Vaikka elintaso on hyvä Suomessa, niin joukossa on paljon väliinputoajia ja elämässä pärjäävätkin joutuvat tekemään kovasti töitä, Katri Helena näkee.

– Musiikki menee ihmisen alitajuntaan ja haluan tuoda yleisölleni ilon hetkiä. Viihdehän perustuu sille, että arkipäivän voi unohtaa hetkeksi.

Kihauksen taiteellinen johtaja Pauliina Lerche ja festivaalin toiminnanjohtaja Riitta Närhi eivät unohda mainita, että liikuntasaliin mahtuu vain 600 ihmistä ja konserttipäivänä liput saattavat hyvin olla loppu.

Etnoviisujen-finaaliin tiensä selvittivät suomalaisista Rämpsäkät Rääkkylästä ja Suo Helsingistä. Viiden finalistin välisessä kilpailussa jaetaan 3.000 euroa.

Yleisötavoitteita jouduttu tarkistamaan

Aiemmin esiintymisensä perunut Tenores Goine teki liian kunnianhimoisen aikataulun kiertueelle, joka kostautui sitten Kihauksen kohdalla. Pauliina kertoi sopineensa alustavasti sardinialaisten miesten kanssa, että he saapuvat ensi vuoden Kihaukseen.

– Neljä kaunista nuorta naista korvaavat sardinialaiset miehet. Tenores Goinen tilalla esiintyy ruotsalainen tyttönelikkö Kraja perjantaina, Pauliina totesi tiedotustilaisuudessa Joensuussa.

Lauri Tähkä ja Elonkorjuun tähdittämä festivaalin etuottokonsertti keskiviikkona (4.7.) Joensuun Ilosaaressa on toinen ilonaihe Kihauksen järjestäjille.

Alkuperäinen yleisötavoitteemme oli 2.000 kävijää, mutta olemme nyt nostaneet sitä tuhannella Joensuun osalta, Riitta kertoo.
Jotain samaa oli vuoden 2003 Kihauksessa. Silloin Seminaarimäen mieslaulajat kiinnostivat yleisöä jo runsaasti etukäteen, Riitta Närhi muistelee.

Joka tapauksessa 17. Kihaus on tähän mennessä ollut etukäteiskiinnostuksessaan ainutlaatuinen.

Heli Laaksosen osa kulttuuripläjäystä

Runoilija Heli Laaksonen, tanssitaiteilija Päivi Järvinen, Timo Väänäsen tilaussävellys Väre ja sopraano Essi Wuorelan kantaesitys Valoa pitävät huolta siitä, että perjantai kulkee kulttuuriväkeä hemmottelevissa tunnelmissa.

Heli Laaksonen on vuosia sitten viimeksi esiintynyt Joensuussa. Hän vetää yleensä salit täyteen, joten saa nähdä miten käy Pohjois-Karjalassa, Pauliina miettii.

Kihauksen alkumetrit näyttävät lupaavilta, mutta vielä ei voi varmasti sanoa kuinka festivaali lopulta menee. Sään pohtimisille Pauliina ja Riitta eivät kuitenkaan uhraa aikaansa.

Aikaisemmin mainittujen lisäksi Kihauksen nimekkäimpiin esiintyjiin kuuluvat Maarit Hurmerinta, Sakari Kuosmanen, Värttinän tytöt, J. Karjalainen, Juha Tapio ja Muska.

Kihaus on myynyt tähän mennessä tapahtumiinsa 1.000 lippua, mikä on hyvä alku 5.000 maksavan asiakkaan tavoitteelle.

Vastaa