Saskatoonin suosio kasvaa

Saskatoon-sadon pahimmat tuholaiset ovat linnut, joiden takia Maija Sutisen on suojattava pensaat verkolla.

Seitsemän vuotta sitten Pertti ja Maija Sutinen joutuivat luopumaan lypsykarjasta astman takia. Päätettiin ryhtyä marjanviljelijöiksi ja samalla myös luomuviljelijöiksi.

– Emme olleet ruiskuttaneen viljapeltojakaan, joten marjanviljelijöiksi siirtyessämme luomu tuntui sopivalta vaihtoehdolta.

Entisille pelloille ja laitumille istutettiin marjapensaita ja Maija aloitti opiskelun puutarhuriksi Pohjois-Karjalan Aikuisopistolla.

Opiskelujen myötä Maija Sutinen kuuli myös alun perin kanadalaisten intiaanien käyttämästä saskatoonista, jonka maahantuonti oli aloitettu äskettäin.

– Saskatoon on flavonoidipitoinen ja hyvänmakuinen marja, jonka kasvattaminen onnistuu Suomessa jopa paremmin kuin Kanadassa, kertoo Sutinen, joka vieraili saskatoonin kotimaassa aikuisopiston marjanviljelyhankkeen mukana. Nyt Sutisten yritys myy sekä saskatoonin taimia että marjoja.

Tänä vuonna Tuomaalan luomun hehtaarin suuruisella palstalla saskatoon-sato vaikuttaa erinomaiselta. Mitenkähän muilla?

Sana kulkee

Myös leppälahtelaiset viljelijät Antti ja Eija Kurki saivat kipinän saskatoonin viljelyyn aikuisopiston hankkeesta. Kaiken kaikkiaan hankkeessa oli mukana seitsemän liperiläistä viljelijää.

– Istutimme ensimmäiset saskatoonit kuusi vuotta sitten. Saskatoon vaikutti hyvältä, erikoiselta kasvilta, joka sopii toisen marjakasvimme mustaherukan pariksi. Ja hyvältä vaikuttaa edelleenkin, toteaa Eija Kurki.

Kurkien tilan saskatoonin markkinointi hoituu suusta suuhun -periaatteella. Tyytyväiset asiakkaat tuovat mukanaan uusia asiakkaita. Kaikki tilan marjat kaupataan itsepoimintana.
– Saskatoon on erinomainen pakastemarja. Sitä voi toki käyttää myös esimerkiksi hyytelöissä, hilloissa tai mehun osana, Eija Kurki kertoo.

Saskatoon on suhteellisen vaatimaton kasvi ravinteiden suhteen. Niinpä Kurkien tilalla ei saskatoonia ole tarvinnut lannoittaa emolehmiltä ja apilanviljelyltä vapautuneilla pelloilla. Myöskään torjunta-aineita ei ole ainakaan toistaiksi tarvittu, sillä saskatoonia uhkaavat eniten myyrät ja räksät. Verkot suojaavat tänäkin vuonna Kurkien tilan saskatooneja, mutta satonäkymät ovat silti vähän huonot:

– Tämän vuoden sato on jäämässä pieneksi ja saskatoonit kypsyvät tavallista myöhemmin.

Maija on talvisin Apunainen

Vaiviossa Sutisten pelloilla kasvaa tätä nykyä saskatoonin lisäksi myös herukoita, mansikoita, tyrniä ja vadelmaa. Joulukuussa Maija Sutinen valmistuu puutarhuriksi aikuisopistolta.

Ulkoilmassa viihtyvä marjanviljelijä on täystyöllistetty kesäisin, mutta talvella puhaltavat taas uudet tuulet.

– Perustin helmikuussa siivousalan yrityksen Apunaisen ja teen talvikausina siivouksia eri puolilla Liperiä, kertoo monipuolisen elinkeinon itselleen kehittänyt entinen karjatilan emäntä.

Vastaa