17.12.2007
Jukka Laapotti ei halua nähdä tahroja paperisodan keskellä
26-vuotias Jukka Laapotti on Rääkkylä Folkin tuottaja, joka haluaa omalta osaltaan pitää huolen siitä, että tuore kansanmusiikkiyhdistys saa tukevan taloudellisen pohjan kestävälle kehitykselle.
13.12.2007
Kotona leivottua ruisleipää
Liperissä on suuri vaara joutua ruisleipäkoukkuun. Vanhan leipäpitäjän maineessa olevaan kuntaan on pesiytynyt kotileipureita, joiden tuotteita ilman on herkuttelijan vaikea pärjätä. Jos jonkun kotileipomon rukiisille on huulensa antanut, se on vienyt kyllä koko kielen. Masaseutupitäjissä ruisleivän teko on ollut iät ja ajat talon tapa, ja taito on onneksi siirtynyt sukupolvelta toiselle. Leipäpitäjän manttelia on maailman
13.12.2007
Investoinnit harkittu teko päättäjiltä
Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi vähin kommentein ensi vuoden investointipitoisen talousarvioesityksen.
10.12.2007
Pitkän linjan nuorisotyöntekijä palkittiin
Kotiseutu-uutisten Antti-patsaalla palkittu Jaana Tarkkonen tiesi jo pienenä, että nuorten parissa hän haluaa toimia.
3.12.2007
Marja-Leena Tiaiselle paikallislehtien Antti
Tuottelias viinijärveläinen kirjailija Marja-Leena Tiainen saa aiheita kirjoihinsa mm. paikallislehdistä. – Paikallislehti on tullut minulle koko sen runsaan 30 vuoden ajan, jonka olen asunut Pohjois-Karjalassa, Viinijärvellä. Kotiseutu-uutiset olen avannut aamulla ensimmäisenä ja niiltä sivuilta olen saanut aiheen kolmeen kirjaani, kertoo tämänvuotisen paikallislehtien maakunta-Antin saanut viinijärveläiskirjailija Marja-Leena Tiainen. Nuo kolme mainittua teosta eivät ole jääneet ainoiksi.
29.11.2007
Yhtenäiskouluun jo ensi syksynä?
Mikäli Liperin koulukeskuksen liikenne- ja pihajärjestelyt saadaan vastaamaan pienimpien koululaisten tarpeita, saattaa alakoulun muutto toteutua jo ensi vuonna.
26.11.2007
Räjähdysmäinen kasvu ja nuorennusleikkaus
Punaisen ristin Ylämyllyn osasto on saanut riveihinsä tänä syksynä peräti 346 uutta jäsentä. Alkuperäinen jäsenmäärä oli 77, joten lisäys on yli viisinkertainen.
22.11.2007
Vapaa sana kuntalaisille
Liperissä on pyöritetty kuntalaistilaisuuksien sarjaa, josta viimeinen näytös oli maanantaina Roukalahdella. Kyse ei ole ainutlaatuisesta kierroksesta, sillä vastaavia on järjestetty jo usean vuoden ajan. Se, että kunnan luottamus- ja virkamiesjohto ”rantautuu” taajamiin ja kylille ja kutsuu alueen väkeä koolle, on erittäin myönteinen asia. Tilaisuuksien kautta on mahdollisuus päästä vuorovaikutukseen muulloinkin kuin vaalivuosina. Kuntalaisten omaa aktiivisuutta
22.11.2007
Lopputulos helpotti kaikkia
Liperin terveyskeskuksessa työskentelevä lähihoitaja Reija Martikainen on tyytyväinen, kun hän ja muut Tehyn jäsenet saivat kaipaamansa palkkaratkaisun. Tehyn valtuusto hyväksyi sovintoesityksen, joka kelpasi myös Kunnalliselle työmarkkinalaitokselle.
19.11.2007
Puhdasta vettä ensi kesänä Tutjun talouksiin
Tutjun-Saariston vesi- ja viemäröintihanke liittää lähes sata taloutta kunnan vesijohtoon. Vesi- ja viemäriosuuskunnan suurin murhe on, kuka hoitaa jätevedet Ylämyllylle.
15.11.2007
Viinijärvellä huoli lääkäripalvelujen säilymisestä
Matti Taijala, Anja Koponen ja Maiju Leppänen Viinijärven kyläyhdistyksestä toivat Liperin kunnanvaltuustolle maanantain kokoukseen kirjelmän, jossa kannetaan huolta kylän kehittämisestä ja palvelujen säilymisestä.
12.11.2007
Kirkonkylällä odotetaan kehittämissuunnitelmaa
Kirkonkylän ja Viinijärven kehittäminen on otettu painopistealueeksi Liperin äskettäin julkistetussa hallitusohjelmassa.
8.11.2007
Yritysmaailman markkinamiehiä
Yksi elinkeinoelämän ilonaiheista Liperissä on vammalalaisen VeXve Oy:n päätös sijoittua Välikankaan teollisuusalueelle. Tuotantotilat ovat rakenteilla ja uusia työpaikkoja on luvassa 15-20. Se tuo pientä lohtua takaiskuihin, joita mm. Perloksen alasajon mukana Liperiinkin kohdistuu. Samaan luokkaan työntekijämäärässä yltää myös tuhkasta noussut Karelian Lihajaloste Oy, joka käynnistää vielä tässä kuussa tuotantonsa Ylämyllyllä. Yhtiö etsi sijoittumisvaihtoehtoja muualtakin, mutta
8.11.2007
Yrittäjien nokkamies haluaisi jo vapaalle
Liperin Yrittäjien vuoden kohokohta on edessä ensi viikon lauantaina. Viinijärvellä pidettävässä syyskokouksessa jaetaan perinteiset ansiomerkit ja tehdään henkilövalinnat ensi vuodeksi. Pohjois-Karjalan yrittäjäjuhlassa Joensuussa palkitaan samana iltana Vuoden yrittäjät.
5.11.2007
Ylämyllyn terveysasema siirtyy yksityisen hoitoon
Liperi vastaa lääkärivajeeseen ulkoistamalla Ylämyllyn terveysaseman päivystys- ja vastaanottopalvelut.
1.11.2007
Vesillä matkailun eväät?
Pohjois-Karjalan matkailussa panostetaan tulevina vuosina tuttuihin kohteisiin. Maakunnan matkailustrategia lähtee merkittävistä investoinneista, jotka toteutuessaan voivat muuttaa purren suuntaa hyvinkin paljon. Se, että jo kohtuullisesti ilmaa alleen saaneet kohteet hallitsevat myös jatkoinvestointien listaa, on tavallaan ymmärrettävää. Kolilla, Nurmeksen Bomballa, Kiteen Pajarinhovilla ja ison Joensuun maaseutukohteilla, on jo varteenotettavia näyttöjä. Viime vuosien panostukset esimerkiksi Kolin kehittämiseen, eivät
1.11.2007
Jätevedet Joensuuhun tammikuussa
Liperin taajamien jätevedet ensi vuonna Joensuuhun johtavaa siirtoviemäriä on upotettu Liperin maaperään noin puoli kilometriä. Edessä on liito-oravan alue.
29.10.2007
Jyrin ruokalasta luonnossuunnitelmat valmistuneet
Alustava arvio kaksi miljoonaa euroa, valmiudet 1.200 aterian tekoon päivittäin.
25.10.2007
Tasapainoiseen kehittämiseen
Liperin kunnanhallitus on tehnyt oman hallitusohjelmansa tästä syksystä vuoden 2009 kevääseen saakka. Se lupaa turvallista asumista, mahdollisuuksia elinkeinoelämälle ja aktiivista vapaa-aikaa. Valtuusto siunasi ohjelman yksimielisesti. Näissä ohjelmajulistuksissa on yleensä vain yksi huono puoli: tavoitteiden jääminen joko kokonaan tai osittain toteutumatta. Nyt alkanut kausi voisi kuitenkin muodostaa poikkeuksen. Kunnanhallitus on luvannut seurata hallitusohjelman toteutumista – ainakin
25.10.2007
Liperin hallitusohjelmassa tuplataan vuotuiset investoinnit
Kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa kuntastrategiassa varatun neljän sijasta
22.10.2007
Puusepän tarvepuut syntyvät omalla sahalla
Ristinpohjalaisen puusepän Jorma Jukan ei tarvitse enää jonottaa sahoille hankkiessaan materiaalia puutöihinsä.
18.10.2007
Kiteeläistyy vai venäläistyy?
Rääkkyläläisistä on hyvää vauhtia tulossa kiteeläisiä. Vaikka vastaanottavalla kunnalla ei tunnu olevan erityistä poltetta reviirinsä laajentamiseen Rääkkylän suuntaan, sanelee pienen kunnan ongelmallinen talous paljolti tulevat ratkaisut. Kitee on ollut luonteva asiointisuunta suurimmalle osalle Rääkkylän asukkaista. Poikkeuksen on muodostanut lähinnä Sintsin-Kompakan väki, joka on suuntautunut Joensuuhun ja ehkä vähän Pyhäselkäänkin ja pitänyt siinä sivussa yllä yhtä
18.10.2007
Pienten koulun siirtoa Liperin koulukeskukseen selvitetään
Liperin koulun rehtori Jouni Hyttinen on saanut sivistyslautakunnalta tehtäväkseen selvittää, onko käytännössä mahdollista ja/tai järkevää siirtää ensi syksynä Liperin pienten koulun toiminta kylän toiselle laidalle koulukeskukseen.
15.10.2007
Patteriston ampumarata katoaa loppuvuodesta
Puolustusvoimat aloittaa Ylämyllyn entisen varuskunnan ampumaradan maaperän puhdistamisen loppuvuodesta. Alueelle saattaa tulla omakotitaloja.
11.10.2007
Korkeita lukuarvoja
Paikallislehti on aina ollut mieluusti ja tarkkaan luetun julkaisun maineessa. Se kilpailee vähintään tasapäisesti aamukahvipöydän suosituimman antimen asemasta. Monessa tapauksessa paikallislehteen tartutaan ensimmäisenä ja yleensä se palautuu käteen tarkempaan syyniin myöhemmin. Äskettäin julkistettu paikallislehtien lukijatutkimus osoittaa vahvan suosion säilyneen, osin jopa korostuneen. Tilatun paikallislehden ilmoittaa Kyselyyn vastanneista 15-79 -vuotiaista 61 prosenttia lukeneensa lehden kannesta kanteen
11.10.2007
Teurastaja tuli taloon
Antti Laaninen kaataa kauhalla höyryävän kuumaa vettä suuren sianruhon päälle. Puukko kalttaa vaaleaa kylkeä ja possu pudottaa viimeisetkin karvanrippeensä teurastajan pöydälle. Taustalla Esko Pajarisen kamera käy.
8.10.2007
Rääkkylän palvelut eivät ole turvassa
Rääkkylän seuraavien vuosien talousnäkymät ovat heikkoja. Kaikki viittaa siihen, että väestö ikääntyy ja vähenee saaristopitäjässä.
1.10.2007
Leivänmakuinen koulupäivä
Liperin koulujen seitsemäsluokkalaiset virittäytyivät jo perjantaina leipäpäivän tunnelmiin. Ravitsemukseen ja maanviljelyyn liittyviä rastitehtäviä ratkottiin koulukeskuksen alueella luokittain ja pareittain.
27.9.2007
Maatalouden eväitä Liperissä
Liperiläisille ja koko maakunnankin väelle on tarjolla todella mielenkiintoinen viikonloppu. Wanhan ajan maatalousnäyttelyä ja jo tavaksi tullutta Leipäpäivää on valmisteltu lähes vuoden ajan ja nyt on sadonkorjuun aika. Säätila on aina ongelma ja se määrittää monessa tapauksessa kävijöiden määrän. Tällä hetkellä tapahtuman odotusarvo on kuitenkin poikkeuksellisen korkealla. Niin isot kuin pienetkin näytteilleasettajat ovat kokeneen lauantain
27.9.2007
Maatalous- ja leipäpäivä lauantaina
Jos säätiedot pitävät vähänkin paikkansa ja mikäli näytteilleasettajien viime päiviin saakka jatkunut kiinnostus ennakoivat jotain, on Liperissä lauantaina iso yleisötapahtuma.
Järjestäjät varautuivat vielä viime tipassa raivaamalla koulukeskuksen ja Konttilanhovin palvelukeskuksen väliselle pellolle isoa paikoitusaluetta.
24.9.2007
Investoinnit teihin, vesiin ja viemäreihin
Liperin tekninen lautakunta kypsytteli kokouksessaan viime tiistaina investointisuunnitelman ensi vuodelle, osin pitemmällekin jaksolle. Painopistealueet ovat Jyrin jatkokehittämisessä, kirkonkylän tiejärjestelyissä yhdessä Tielaitoksen kanssa sekä vesi- ja viemärihankkeet.
20.9.2007
Rattijuoppo, rattijuoppo, rattijuoppo…
Harva se päivä Joensuun tai Liperin poliisi lähettää tiedotteen rattijuopon kiinnijäännistä tai hänen aiheuttamistaan vahingoista. Laji on lisääntynyt huolestuttavasti, eikä virkavallan käsi valitettavasti tavoita kaikkia holtittomuuteen syyllistyviä.
20.9.2007
Maatalousnäyttely oli tapaus Voutilaisen Vännille
Väinö Voutilainen matkusti vuoden 1937 maatalousnäyttelyyn Orivesi-laivalla.
17.9.2007
Rääkkylän Virsussa ei eletä säästöliekillä
Iida Pakarisen päivä käynnistyy lehtiä lukemalla Palvelukoti Virsussa. Tehostetun asumispalvelun yksikkö on toiminut kuukauden ajan liikevirastotalossa kirkonkylällä Rääkkylässä.
13.9.2007
Kihauksen köyhä loppusoitto
Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on nuijankopautusta vailla historiansa päätöspäivää, lopulta hieman yllättäen. Tulevaisuuden suunnittelun sijaan kihausväki kokoontuu ensi viikolla päättämään yhdistyksen lopettamisesta ja selvitysmiesten asettamisesta. Tämä tarkoittanee sitä, ettei Kihausta enää jatkossa ole. Jos joku muuta tietää – hän tuskin siitä tässä vaiheessa kertoo. Toki taustalla voi olla suunnitelmia uudesta liikkeelle lähdöstä, jälleen ”puhtaalta pöydältä”. Tätä ihmettä
13.9.2007
Kihaus haihtuu historiaan
Kihauksen järjestävä Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistys on tullut tiensä päähän. Kansanmusiikkifestivaalin viimeiset sanat ovat kuin Hectorin laulusta Mulla ei oo rahaa:
10.9.2007
Uusi Koulutie rakentuu Liperiin tänä syksynä
Liperin tekninen toimi odottaa parhaillaan tarjouksia uuden Koulutien rakentamisesta kirkonkylän koulukeskuksen tuntumaan.
6.9.2007
Ilkivalta ja valvonnan vaikutus
Uutiset ilkivallasta ovat lisääntyneet huolestuttavalla tavalla ja keskittyneet näillä kulmilla paljolti Ylämyllyn alueelle. Paitsi määrä, myös ilkivallan kohteet antavat aiheen aiempaa huolellisempaan tarkasteluun. Ilkivallanteot ovat yleensä heijastumaa muista ongelmista, tuskin vähäisimpänä osana nuorison syrjäytyminen. Kun ei päästä tekemään hyvää, lipsahdetaan muutaman kaljan jälkeen pahantekoihin. Ilkivallan teon seuraukset ovat moninaiset. Tekijälleen ne ovat monessa tapauksessa pieni
6.9.2007
Digi, digi!
Kysyimme maanantain lehdessä lukijoiden kokemuksia digiaikaan siirtymisestä ja laajakaistan toiminnasta.
3.9.2007
Avainsijalla asiakkaan kuunteleminen
- Joskus diabetes tulee vastaan terveystapaamisessa, jossa on kyseessä aktiivinen liikkuja ja ei-vatsakas ihminen. Siinä tulee ihan shokin omainen säikähdys ja miettii, että voiko tämä olla totta, terveydenhoitaja Tuula Hirvonen miettii terveystapaamisista Rääkkylässä.

