Viinijärvellä huoli lääkäripalvelujen säilymisestä

Matti Taijala, Maiju Leppänen ja Anja Koponen välittivät Viinijärven suunnan asukkaiden huolet valtuutetuilla.

Kirjelmän on allekirjoittanut 1.229 viinijärveläistä ja ympäristökylien asukasta.
Siinä todetaan, että kun Liperin kunta ja Outokummun kaupunki ovat yhteisesti järjestämässä kuntalaisilleen sosiaali- ja terveysalan palveluja Liperin toimiessa isäntäkuntana, allekirjoittaneet tuovat julki huolensa lääkärin vastaanoton säilyttämisestä Viinijärvellä.

Lääkärin vastaanottoa pidetään olennaisena osana kunnan peruspalveluja hammas- ja eläinlääkäripalvelujen ohella. Ilman näitä epäillään kirjelmässä apteekkipalvelujenkin vaarantuvan.

Viinijärven väestön todetaan olevan keskimääräistä ikääntyneempää, minkä vuoksi kävelymatkan ulottuvilla olevat terveydenhuoltopalvelut ovat tavanomaista tärkeämmät.

Kyläläiset ovat myös huomioineet, että kunnanhallitus on asettanut tavoitteeksi kehittämis- ja markkinointisuunnitelman laatimisen Viinijärvelle. Kyläläiset pitävät peruspalveluja koulu ja kirjasto mukaan lukien hyvinä ja kunnan kannaltakin kohtuuhintaisina. He toivovat, että kunta pyrkisi entistä aktiivisemmin hyödyntämään näitä perusasioita uusien asukkaiden saamiseksi Viinijärvelle.

Samalla kirjelmässä korostetaan, että niin Viinijärven taajaman kuin Liperin kunnan läntisen osan kehittämisen kannalta lääkäripalvelut ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa.

– Tämä on kansalaisvaikuttamista parhaimillaan, maanantain kokousta johtanut valtuuston varapuheenjohtaja Juha Kosonen (kok) mainitsi kirjelmää vastaanottaessaan jatkaen:

– Muutos ei saa olla sitä, että heikoin kärsii.

Vastaa