Pitkän linjan nuorisotyöntekijä palkittiin

Kansantanssiryhmä Fesukkaat on juuri esiintynyt itsenäisyyspäiväjuhlassa. Esitys oli iloinen ja tytöillä ja yleisöllä näytti olevan hauskaa. Yhdeltä tippui kenkä ja lähtikö toiseltakin? Ammattilaisten varmuudella esitys vietiin loppuun asti.

– Se toinen kenkä taisi kyllä lähteä tahallaan. Tuommoisiahan ne on. Ne saattaa ruveta kikattamaan kesken esityksen. Mutta ei ne tanssia siihen lopeta, Honkalammen nuorisoseuran kansantanssiryhmää ohjaava Jaana Tarkkonen hymyilee.

Tässäpä oli oikeastaan koko jutun juju. Harrastukset ovat tärkeitä ja niissä pitää olla kivaa.
Jaana Tarkkonen kertoo ohjanneensa tanssia yksitoistavuotiaasta lähtien. Tanssiharrastus on kuten muutkin harrastukset parhaimmillaan, paljon muutakin kuin lajiharjoittelua.

– Ei tässä opita pelkästään tanssia vaan myös toimimaan ryhmässä. Ja tapakulttuuria – kuinka käyttäydytään eri tilaisuuksissa.

Monet ovat saaneet tanssiharrastuksesta elinikäisiä ystävyyssuhteita.

– Jopa ammatin.

Väillä mennään metsään

Koulutukseltaan Jaana Tarkkonen on nuoriso-ohjaaja.

– Se oli kyllä jo ennen sitä kun tiesin, että tulen työskentelemään lasten ja nuorten parissa.

– Sehän on maailman huipuinta katsoa, kun ne onnistuu, Tarkkonen kertoo työn nuorten parissa olevan palkitsevaa.

Tai oikeastaan.

– Tämähän ei ole minun työ, kehitysvammaisten ohjaajana Honkalampikeskuksessa työskentelevä Tarkkonen tarkentaa.

Sen verran paljon Tarkkosta nähty erilaisissa tilaisuuksissa nuoria ohjaamssa ja taustalla touhuamassa, että hänelle tulee toisinaan postia kunnan nuorisotyönohjaajan tittelillä.

Kansantanssit ja Liperi-seurassa toimiminen edustavat Tarkkosen harrastuksissa kulttuuria ja perinteitä. Välillä hän menee metsään. Tarkkonen on Ylämyllyn Samoojien Lippukunnan johtaja.

– Siinä saa oman ulkoiluannoksen myös nautittua, kun menee lasten kanssa metsään möyrimään.
Jossain välissä Tarkkonen ehtii myös opiskella, parhaillaan hänellä on valmisteilla avoimen yliopiston perheopintojen approbatur.

– Sitä ennen valmistuin yhteisöpedagokisi ja silloin päätin, että en opiskele enää ikinä mitään. Sitten suoritin heti perään yhteisökehittäjän erikoistumisopinnot, Tarkkonen kertoo rikotuista lupauksista.

Mahdollisuuksia nuorille

Tulee puhe nuorten pahoinvoinnista, joka on purkautunut turhautumisena ja ilkivaltana Liperissäkin. Ohjattu harrastus on yksi keino kanavoida ylimääräinen energia.

– Mutta kaikki eivät ole tanssijoita eivätkä jääkiekkoilijoita, eikä tarvitse ollakaan, Tarkkonen muistuttaa.
Liperissä on käynnistymässä Suomen Nuorison liiton hallinnoima Kisällistä osaajaksi -projekti.

– Ennaltaehkäisevää, mahdollisuuksia antavaa toimintaa.

Projektin tavoittena on vahvistaa nuorten elämänhallintaa tarjoamalla monipuolisia harrastusmahdollisuuksia, sellaisia joihin saadaan heidätkin, jotka eivät ihan perinteiseen urheiluseuratoimintaan innostu.

– Meillä alkaa esimerkiksi ihan uutena äänityökurssi, missä nuoret tekevät kuunnelmaa, dokumenttia.
Tarkkosella on kokemusta nuorista myös omasta takaa. Uusperheeseen kuuluu neljä lasta, kaikki parhaassa murrosiässä.

– Äitien pitäisi puhua rehellisesti keskenään siitä millaista nuorten kanssa on elää, Tarkkonen vinkkaa.
Oman perheen pulmat asettuvat oikeaan mittakaavaan, kun kuulee, että muilla on ihan samanlaista. Sitten huomaa, että on ne nuoret ihaniakin.

Oikeasti!