Klassista komediaa Ristissä
Ristin kesäteatterissa pyörii tänä kesänä Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittama Kaiken takana on nainen -musiikkikomedia. Iloisen huoleton, kesäteatteriin mainiosti istuva näytelmä käsittelee monelle tuttuja parisuhdeongelmia.
Matin ja Tepon kappaleiden ympärille rakennettu näytelmä kertoo kotirouva Kirstin ja makkaratehtaalla työskentelevän Einon tarinan, Kirstin heitettyä sohvalla päivät pitkät makoilevan miehensä ulos yhteisestä kodista. Eron jälkeen osapuolet lähtevät etsimään itseään, ja parisuhteeseen kyllästynyt Eino päättää perustaa kaupungin, johon naiset eivät ole tervetulleita.
Nuoremman katsojan näkökulmasta näytelmän juoni nojasi hieman liikaa kliseisiin sukupuolirooleihin ja näiden vastakkainasetteluun, mutta tutut kuviot voivat tarjota katsojalle myös tilaisuuden keskittyä esityksen musiikkiin ja kesäiseen tunnelmaan.
Sateisesta säästä huolimatta kesäteatterin katsomo oli täynnä ja yleisö lähti taputtaen mukaan tuttuihin säveliin. Matin ja Tepon kappaleet kuljettivat juonta sujuvasti eteenpäin, ”Kaiken takana on nainen” -klassikon sitoessa tapahtumia yhteen.
Näytelmässä musiikki pääsikin pääosaan ja lavalla kosketinsoittimia soittava Hannu Lehikoinen teki loistavan musikaalisen suorituksen niin soittimellaan kuin miellyttävällä lauluäänellään. Myös näytelmän pääosaroolia Kirstiä näytellyt Kaisa Jormanainen pysyi hyvin nuotissa ja liikkui luontevasti lavalla.
Edukseen erottuivat myös Kirstin äitiä Sirkkaa näytellyt Maaret Sorsa sekä Budea, Kirstin parasta ystävää näytellyt Joni Pöllänen. Vahvalla murteella ja kantavalla äänellä vuorosanansa toimittanut Sorsa eläytyi rooliin täysillä ja loihti mainiosti tomeran tädin hahmon henkiin. Budea näytellyt Pöllänen puolestaan heittäytyi huumorilla monipuoliseen rooliin ja vaikutti nauttivan aidosti esiintymisestä.
Sunnuntaisesta esityksestä huokui hauskanpito ja näyttelijöiden välinen lämmin yhteishenki. Pienen ropinan muuttuessa kaatosateeksi eivät taivasalla esiintyneet näyttelijät olleet moksiskaan, vaan vetivät roolinsa kunnialla loppuun. Katselukokemusta häiritsi hieman mikeissä humiseva tuuli, joka teki vuorosanojen erottamisesta ajoittain vaikeaa.