8.1.2007
Adressi lukion puolesta liikkeelle Liperissä
Liperin lukion säilyttämisen ja sen kehittämisen puolesta kerätään nyt kuntalaisadressia. Ensimmäiset nimet listaan laitettiin torstai-iltana ja listojen kierrätys käynnistyi saman tien.
4.1.2007
Kolme oikaisuvaatimusta lukion lakkautusasiassa
Liperin kunnanhallitus on saanut noin 15 tiiviin A-nelosen verran kotiläksyjä lukiopäätöksestään. Oikaisuvaatimuksen on jättänyt kolme eri henkilöä. Kaikissa vaaditaan päätöksen toimeenpanon kumoamista.
29.12.2006
Harinjärven kylän väki mieluilee Polvijärvelle
Harinjärven kylän väki on heittänyt oman lusikkansa vireillä olevaan kuntaliitossoppaan. Sen asukkaat mielivät irrottautumista Liperistä ja muuttoa Polvijärven kuntaan.
29.12.2006
Avoimia kysymyksiä lukiosta
Jos pitäjässä on lukio, siitä ei huomaa välttämättä erikseen ylpeillä eikä siitä haloota pitää. Mutta, jos olemassaoleva lukio katoaa, TAPAHTUNEEN tiedottamisesta pitävät kyllä kuntalaiset huolen. Liperi on saanut lukion lakkautuksen myötä ilmeisesti enemmän kyseenalaista julkisuutta kuin palikkatalosta konsanaan. Viime aikoina on syntynyt kuva, että Liperin virkamiehistä ja päättäjistä löytyy tehoja; löytyy silloin, kun on kyse
21.12.2006
Vuoden synkin juhla Liperin lukiolla
Vuodessa ehti tapahtua paljon. Liperin lukioon ei oteta ensi syksynä uusia oppilaita. Jo aloittaneiden lukiolaisten jatko selviää helmikuussa.
18.12.2006
Kyytikeskus aloittaa kahden viikon päästä
Tammikuun toinen päivä toimintansa aloittava Kyytikeskus on vielä hieman tuntematon asia kuljetuspalveluja tarvitseville. Keskuksen palveluja tulee käyttämään yli 200 liperiläistä.
14.12.2006
Oppilaat auttamassa päättäjiä
Jos joku – sisäpiirin ulkopuolinen – olisi sanonut vuosi sitten, että Liperin lukio muuttuu pian ensin yksisarjaiseksi, ja loppuu tämän lukuvuoden jälkeen kokonaan, sitä tuskin kukaan olisi uskonut. Nyt kaikki merkit viittaavat tähän vaihtoehtoon. On tietysti mahdollista, että vielä olemassa olevat luokat vietäisiin Liperissä ylioppilaslakkiin saakka, mutta sen vaihtoehdon kohtalo on näinä päivinä päättäjien käsissä.
14.12.2006
Liperin lukioon haluaa vain kaksi oppilasta
Liperin lukion lakkauttaminen näyttäisi tapahtuvan jo ensi vuonna. Sivistyslautakunta käsittelee lakkauttamista yhtenä vaihtoehtona huomisessa kokouksessaan.
11.12.2006
Joulupukin toivelistassa lukee kirja
Hänestä piti tulla linja-auton rahastaja, mutta tulikin kirjailija? Ja miksei hänestä tullut rock-laulajaa?
7.12.2006
Divina Musican musiikki Vuoden teko, Esko Pajariselle lehden Antti
Kotiseutu-uutisten Vuoden teko -palkinto meni lyhyessä ajassa näkyvää ja kuuluvaa jälkeä tehneelle lauluyhtyeelle.
7.12.2006
Paikallisuuden kyläteillä
Kotiseutu-uutiset on kulkenut paikallisuuden kyläteillä 40 vuotta. Sen juttu- ja kuvasisältö ovat lähes poikkeuksetta kotoisin Liperistä ja Rääkkylästä, lehden levikkikunnista. Kotiseutu-uutisten omistuskin on omasta takaa. Monin paikoin yleistynyt ketjuuntuminen ei ole ulottanut käpäläänsä tänne. Kotiseutu-uutisten tietä on kautta vuosikymmenten viitoittanut paikallislehdelle ominainen vahva sitoutuminen omaan alueeseensa, sen uutisiin, tapahtumiin ja ihmisiin. Aivan alkutaipaleella saattoi sivulle
4.12.2006
Kirkkoniemen rantatonteista
Leinosenlammelle avautuvat rantatontit olivat pääosassa Kirkkoniemen alueen tonttien ensimmäisellä jakokierroksella. Liperin kunta sai rantatonteista noin 470.000 euroa.
30.11.2006
Paikallislehdet kannustavat
Paikallislehti on oman alueen peili ja menestyäkseen sen tulisi olla mahdollsimman tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Paikallislehden tehtävänä on pitää lukijansa ajan hermolla ja avata monipuolisesti niitä tärkeitä asioita, joille alueen kehitystä ja hyvinvointia rakennetaan. Lukijat ovat tavallaan etuoikeutetussa asemassa tietämään sen, missä mennään ja ennakoimaan sen, minne tätä menoa tullaan. Paikallislehden tehtävä on myös kannustaa
30.11.2006
Pian Ylämyllyn lavalla asutaan
Ylämyllyn lavalla tanssitaan enää muistoissa. Aikanaan tunnettu tanssipaikka on kohta purettu.
27.11.2006
OAJ syyttää Liperiä päivähoitolain kiertämisestä
Opetusalan ammattijärjestö OAJ on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle Liperin päivähoidosta. Liitossa puhutaan ennakkotapauksesta.
23.11.2006
Apteekkipalveluja yhtäjaksoisesti 110 vuotta
Liperissä juhlittiin runsas kaksi vuotta sitten Suomen ensimmäisen maaseutuapteekin 170-vuotisjuhlaa. Toissapäivänä tuli täyteen 110 vuotta. Laskuvirhe?
20.11.2006
Lämpökontti vie vain pienen palan tonttia
Pysyäkseen lämpimänä vanha Tutjunniemen koulu hörppäsi lämmitysöljyä 45.000 litraa vuodessa. Hakelämpölaitos lopetti uusiutumattoman luonnonvaran polttamisen.
16.11.2006
Karelian Lihajaloste Liperin Vuoden yrittäjä
Karelian Lihajaloste Oy Ylämyllyllä on ollut esillä tuoreiden laajennustensa ja tuotantonsa reippaan kasvun myötä. Viimeksi yritys nousi etusivun otsikoihin, kun tuotantolaitos tuhoutui rajussa tulipalossa kesken työpäivän (20.10.).
13.11.2006
Meijerille mahdollisesti öljynpuristamo
Isoa biokaasulaitosta ei rakenneta kannattavuussyistä Liperiin. Bioenergia-asioita selvitellään kuitenkin edelleen. Liperin meijerillä saatetaan puristaa rypsistä öljyä vuonna 2008.
9.11.2006
Kokonaisnäkemys tarpeen
Liperin ja Outokummun suunnittelema yhteinen kuntaliitosselvitys on saanut ainakin Liperissä jossain määrin ärhäkän vastaanoton. Keskustelu käy kuumana varsinkin Ylämyllyn suunnalla, eivätkä kannanotot ole kaikilta osin linjassa päättäjien tahdon kanssa. Kuntalaiset ottavat kantaa, vaikka heiltä ei ole kannanottoja pyydettykään. On helppo ymmärtää varsinkin ylämyllyläisten ja honkalampelaisten kysymystä, mitä lieäarvoa yhteenliittymä Outokummun kanssa heille toisi? Joensuu on
9.11.2006
Loiri teki pelastustalkoista elämysmatkan
Vesa-Matti Loiri nousi esiintymislavalle ja valmistautui omassa rauhassaan laulamaan tukikonsertissa, jota kuuntelemaan tulleet vajaat 500 ihmistä odottivat hiiren hiljaa taiteilijan avausta.
6.11.2006
Liperillä ja Outokummulla yhteinen halu selvitykseen
Jos Liperin kunta ja Outokummun kaupunki yhdistettäisiin, se merkitsisi näillä näkymin kokonaan uuden kuntayksikön perustamista. Molemmilla osapuolilla on selkeä halu lähteä liikkeelle ”puhtaalta pöydältä”.
2.11.2006
Katseet kääntyneet pohjoiseen
Liperi ja Outokumpu suunnittelevat suhteensa tiivistämistä. Kuntaliitosselvitystä ollaankin nyt suuntaamassa Joensuun sijasta pohjoiseen päin. Yhteistyö Outokummun kanssa on jo käytännön tasolla sosiaali- ja terveyspuolella, nyt aiotaan kehitellä laajempia kuvioita. Kukaan päättäjistä ei ole ääneen sanonut, että kyseessä on vastaoperaatio Joensuun valloitushalulle. Sen voi kertoa tässä ulkopuolisena näkemyksenä. Käytännössä Liperin päättäjillä ei ole halua ryhtyä Joensuun
2.11.2006
Onko pienen järkeä enää pyristellä?
Laittaako lapsi ison koulun alle 20 oppilaan erillisryhmään vai kyläkoulun lähes 30 oppilaan yhdysluokkaan? Tällä arvokysymyksellä yritettiin saada kyläläisiä ajattelemaan isomman koulun hyviä puolia.
30.10.2006
Rääkkylässä mietitään miten parhaiten hyödytään Ketin palveluista
Rääkkylässä maaseudun kehittämistoimen hankerahoituksen suurin menoerä, 79.464 euroa, tulee Rääkkylän ja Keski-Karjalan Kehitysyhtiön välisestä osakassopimuksesta vuonna 2007.
26.10.2006
Vain kerran neljässä vuodessa
Lähes kymmenentuhatta liperiläistä ja yli 2.500 rääkkyläläistä kuuluu luterilaiseen seurakuntaan. Heistä äänioikeutettuja ensi viikolla käynnistyvissä seurakuntavaaleissa on Liperissä lähes 7.500 ja Rääkkylässä runsaat 2.000. Mutta moniko aikoo vaaliuurnille? Vaaleissa seurakuntaan valitaan kirkkovaltuusto, joka päättää kaikista keskeisistä seurakunnan toiminnoista seuraavan nelivuotiskauden aikana. Valtuusto hyväksyy toimintasuunnitelman, jossa määritellään, mihin seurakunnan voimavaroja panostetaan minkäkin verran. Käytännössä se tarkoittaa,
26.10.2006
Liperin kunnan toimistoille haetaan hajasijoituspaikkoja
Liperin virastotalolla on tiedossa putkistovaurioita, kosteuden ja ilmastoinnin ongelmia. Ne ovat niin pahoja, että ovat aiheuttaneet joillakin työntekijöillä oireilua.
23.10.2006
Seurakunnan asiat eivät kiinnosta nuoria
Rääkkylän seurakunnan tulevan kirkkovaltuuston jäsenistön nuoruuden päivät ovat kauan sitten koettuja. Seurakuntavaaleihin osallistuvista ehdokkaista nuorin on 41-vuotias.
19.10.2006
Pienet asiat suuria, suuret…
Loppusuoralla oleva vuosi on paljastanut liperiläisille karuja lukuja, jollaisiin saataneen tottua jatkossakin. Selvitysten teko ja pohdinta Joensuun suurkaupungista on vielä edessäpäin, mutta tuntumaa kaupungin hintatasosta on tullut jo kantapään kautta. Naapurikuntalaisia kelpaavat maksumiehiksi. Kuntatalouden kuntoonlaitto on tarpeen, mikäli itsenäisenä aiotaan pysytellä. Joskus se tekee kipeää ja tuntuu lyhytnäköiseltä. Euroissa monet leikkaukset ovat vaatimattomia, mutta niillä
19.10.2006
Lapsen oikeuksien lähettiläs Pohjois-Karjalaan
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen ensimmäinen artikla. Jokainen alle 18-vuotias on lapsi.
16.10.2006
Nostalgialla höystetyt ohraryynit
Onhan siinä ihan eri maku, kun se on viikatteella niitetty ja luonto on sen seipäillä kuivannut.
Päälle päätteeksi vielä Esalla pussiin puitu.
12.10.2006
Rääkkylä tienhaarassa
Rääkkylän kunnassa on tultu jälleen tienhaaraan, kun kunnanjohtaja päätti paitsi kuntalaisten, myös poliitikkojen, yllätykseksi vaihtaa maisemaa. Taustalla olevat syyt nopeahkoon siirtymään ovat lähinnä arvailujen varassa, mutta yhtenä perusteena lienee kunnan syvenevä talousahdinko. Viime vuoden jäljiltä jäi jonkinlainen pilkahdus parempaan suuntaan menosta, mutta tämän vuoden lukemat ennakoivat vain lisävelkaantumista. Kunnan taseessa on entuudestaan lähes kolmen miljoonan
12.10.2006
Puhtaasti hyötykäyttöön
Maaseudun jätehuolto Pohjois-Karjalassa - hanke järjesti työnäytöksen sakokaivolietteen kalkkistabiloinnista. Hankkeen tavoitteena on löytää maaseudun jätehuoltoon kohtuuhintaisia ja toimivia ratkaisuja.
9.10.2006
Jos kunta menetetään, niin väkiluvussa voitetaan
Paha kysymys, vastasi kunnanjohtaja Markku Lappalainen Marjatta Tolvaselle Rääkkylän kunnan itsenäisyyttä vuonna 2010 koskevaan kysymyksen vanhustenviikon maanantaisessa tilaisuudessa. - Voi olla, että ei ole.
5.10.2006
Kiistellyt tontit tulivat hakuun
Ei varsinaista kultaryntäystä, mutta kohtalaisen hyvän kiinnostuksen ja arviot sai Kirkkoniemen alue viime lauantaina tonttitarjontaan tutustuneilta.
2.10.2006
Ristin koulun tulossa pohdintaan?
- Kaikki on kiinni siitä, millaiset säästövaatimukset meille annetaan. Kunnanhallitus ja valtuusto sitten valmistelun pohjalta päättää, miten edetään. Sivistysjohtaja Laila Mäkelä sanoo, että kouluverkkokeskustelu on Liperissä jatkuvaa. Hän myöntää, että alustavaa pohdintaa Ristin koulun tulevaisuudesta on käyty.
28.9.2006
Leipäpäivä leveämmäksi
Liperiläinen ei elä pelkillä lirkutuksilla. Leipääkin tarvitaan ja kiinnostuksesta sitä kohtaan, on viime viikonloppu aito osoitus. Leipäpäivän tapahtumiin osallistui tuhat ihmistä, piirakoita meni saman verran ja yli 200 henkilöä kävi testaamassa aidon ruishutun. Esittelijöitä ja myyjiä Leipäpäivä kokosi ilmeisesti enemmän kuin kertaakaan tätä ennen. Moni näytteilleasettaja teki sellaisia havaintoja, että kävijöiden joukossa oli paljon muitakin
28.9.2006
Vanhusten asumiseen uusi suunta Jyrissä
Entisen Jyrin varuskuntasairaalan muutostyöt vanhusten palvelukodiksi ovat loppusuoralla. Toiminta alkaa heti ensi vuoden alusta.
25.9.2006
Zennet Divisioonan taru loppui Jyrissä
Ylämyllyn Jyrissä kymmenen vuotta toimineen Joensuun Zennet Division Oy hakeutui konkurssiin runsas viikko sitten.
21.9.2006
Kihaus jatkuu
Rääkkylän kansanmusiikkiyhdistyksen ylimääräinen, vain jäsenille tarkoitettu yleiskokous tiistaina päätti jatkaa yhdistyksen toimintaa ja järjestää Kihaus Folk Music Festivalin edelleen vuosittain.

