Kyytikeskus aloittaa kahden viikon päästä

Kyytikeskuksen sopimusautoilija Sirpa Mutanen kyyditsi ylämyllyläisen Pirkko Voutilaisen Kyytikeskuksen tiedotustustilaisuuteen.

– Vastovvaako siellä immeinen, kysyttiin kainosti Pohjois-Karjalan Kyytikeskuksen tiedotustilaisuudessa viime torstaina Viinijärven koululla.

– Savonlinnan päästä vastaa ihminen, vakuutti Suomen Postin Savonlinnan yhteyskeskuksen palvelupäällikkö Minna Heinonen.

Tiedotustilaisuudessa käsiteltiin uuden kuljetuspalvelun kuviot sekä Liperin että Outokummun osalta. Väen paljoudesta olisi voinut luulla, että nyt tiedotetaan vähintään uraanin louhinnasta.
Tunnelma lämpeni puolitoistatuntisen aikana, koska vanhukset ja liikuntavammaiset kuulijat olivat yllättävän vähän tietoisia siitä, mitä uusi systeemi käytännössä tarkoittaa. Asia korjaantuu tällä viikolla, kun kunta lähettää ohjeet postitse.

Väkeä tuntui harmittavan etukäteen kaksi seikkaa: aikatauluista on pidettävä aikaisempaa tiukemmin kiinni ja tutuksi tullut vakiokuljettaja voi vaihtua.

Kyytien määrä, 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, säilyy ja hinnatkin pysyvät entisellä tasolla.

Kyytikeskus tarjoaa vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia. Näiden kuljetusten osalta Liperin kunnan menot ovat tänä vuonna noin 183.000 euroa. Kyyditettävänä on kaikkiaan 238 asiakasta.

Kyytikeskusta esittelivät ylitarkastaja Seppo Huttunen Itä-Suomen lääninhallituksesta sekä Suomen Postin edustajat, Savonlinnan yhteyskeskuksen päällikkö Sirja Attila ja palvelupäällikkö Minna Heinonen. Paikalla oli myös Liperin ja Outokummun sosiaalityöntekijöitä.

Samaan pirssiin useampi asiakas

Tammikuun toisesta päivästä alkaen vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaista kyytiä tarvitseva ihminen soittaa numeroon (013) 225 114. Puheluun vastataan Suomen Postin Savonlinnan keskuksessa, joka on avoinna vuoden jokaisena tuntina.

– Matka on tilattava viimeistään tuntia ennen haluttua lähtöaikaa. Mutta mitä aiemmin soittaa, niin sen paremmin kyyti järjestyy, Seppo Huttunen tähdensi.

Savonlinnassa yhdistellään samaan aikaan samaan suuntaan kulkevien henkilöiden matkoja ja tilaukset välitetään sopimusautoille. Ideana on, että kyytien yhdistelyn avulla vajailla autoilla ei tarvitse ajaa niin paljon kuin ennen.

Se on sitä kustannustehokkuutta.

Huttusen mukaan Liperi on tehnyt huomattavan kädenojennuksen kuntalaisilleen. Kunta maksaa tunnin ajan taksin odotustaksaa, kun asiakas hoitaa asioitaan. Ylimenevän ajan maksaa asiakas itse.

– On kuntia, jotka eivät maksa kuskin odottamistaksaa ollenkaan.
Terveyskeskusmatkat kuuluvat sairausvakuutuslain piiriin, joten niissä reissuissa avustaa Kela. Siksi Kyytikeskus ei välitä takseja lääkäriin.

Sinitakkisille riittää töitä

Tiedotustilaisuuteen osallistui paljon myös taksinkuljettajia. Liperissä tarjouskilpailuun osallistui 15 taksiyrittäjää, joista kaikki valittiin sopimusautoilijoiksi.

– Kaikille riittää kyytejä. Yksi yrittäjä ei ehdi niitä kaikkia hoitamaan, uskoo ylämyllyläinen taksiyrittäjä Sirpa Mutanen.

Mutanen on tilannut vaadittavat tietotekniset välineet, jonka välityksellä yhteyskeskus ja kuljettaja kommunikoivat. Koulutus järjestetään huomenna.

Mutasen kyydissä ollut Hannu Pietarinen tunsi, että Kyytikeskus loukkaa hänen itsenäisyyttään.

– Tuntuu pahalta, ettei kulkemisestaan voi päättää niin paljon kuin ennen. Mutta kyllä se on niin, että jos minun pitää lähteä, niin lähden vaikka muulla kyydillä, näkövammainen Pietarinen totesi.

Vastaa