Tanskan töyssyt Mattisenlahdentielle

Melua ja tärinää. Mattisenlahdentiellä kokeillaan loivaa hidastetyyppiä, jonka pitäisi hillitä ajonopeuksia ajoneuvo- ja asukasystävällisemmin.

Uudenlaisia, loivapiirteisiä hidastetöyssyjä rakennetaan Mattisenlahdentielle kesä-heinäkuussa. Lähitienoolla on kärsitty melusta ja tärinästä, kun autot ylittävät nykyisiä hidasteita.

Uusi hidastetyyppi on käytössä Tanskassa. Tiehallinnon projektivastaavan Janne Lappalaisen mukaan se on entistä loivapiirteisempi ja pidempi.

– Hidastevaikutus on perustunut tähän saakka iskuun. Tanskalaismallisissa hidasteissa iskua ei tule ollenkaan vaan auto heilahtaa, mikä saa kuljettajan huomioimaan ajonopeuden.

Mitoitus soveltuu aikaisempaa paremmin myös raskaalle liikenteelle.

Suomessa ajonopeuksia hillitään ”Tanskan mallin mukaan” ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalassa. Mattisenlahdentien lisäksi uudenlaisia töyssyjä nousee Kontiolahden Jokirannantielle.

Ne ovat valikoituneet kokeilukohteiksi, koska ne ovat kapeita ja mutkaisia. Niille ei ole mahdollista rakentaa kevyenliikenteenväyliä tiheän asutuksen vuoksi. Ainakaan kohtuullisin kustannuksin.

– Mattisenlahdentiellä muutamme töyssyjen profiilia kahdesta pahimmasta paikasta eli kaikkia ei vaihdeta uusiin, Lappalainen täsmentää.

Hidasteiden käyttökelpoisuudesta tehdään seurantatutkimus, jossa selvitetään tienkäyttäjien tyytyväisyyttä ja hidasteiden vaikutusta ajonopeuksiin.

Nopeudet melua suurempi ongelma

Mattisenlahdentien Ylämyllyn päähän rakennettiin nykyiset töyssyt vuonna 2004. Tielle tuli lisäksi 40 kilometrin nopeusrajoitus.

Yksi hidasteista on Kivivuoren perheen kodin kohdalla.

– Varsinkin kuorma-autojen kulkiessa paukahtaa. Henkilöautoistakin käy pikkuinen paukku, mutta ei sillä tavalla, että olisi paljon häirinnyt, Matti Kivivuori sanoo.

Vuodesta 1962 paikalla asuneet Kivivuoret ovat todistaneet Ylämylly-Mattisenlahti alueen kasvua. Kapealla ja mutkaisella tiellä riittää liikennettä.

– Tähän pitäisi tulla mieluummin pyörätie. Alueella on paljon lapsia, Marja Kivivuori sanoo.
Kivivuoret ovat huomanneet, että liikenteestä on tullut varsin nykivää hidasteiden myötä.

– Jotkut tulevat vauhdilla töyssylle, jarruttavat ja sitten taas kiihdyttävät vauhdin kovaksi ennen seuraavaa, Jarmo Kivivuori kuvaa.

– Jos nopeusrajoituksia noudatettaisiin, niin eihän hidasteita tarvittaisi. Onneksi mitään ei ole vielä sattunut.

Vastaa