Antti Kärkiselle toinen voitto mylvähdyksessä

Antti Kärkisen konttori on melko karu.

Siloposkisimmasta päästä on ylämyllyläinen Antti Kärkinen, joka kaasutteli nuorten sarjan voittoon viime lauantaina Ylämyllyn maastoradalla järjestetyssä Myllyn mylvähdyksessä.

Joensuun Urheiluautoilijoita edustava 17-vuotias Antti oli selvä ennakkosuosikki, mutta pientä jännitystä kisaan toi kuplavolkkarin moottorilla varustetun Fiat 133:n kisakunto.
Perhe Kärkisen kotitallissa oli vietetty hikisiä iltapuhteita kilpailun alla.

– Koko viikko korjattiin autoa. Ensiksi kone piti purkaa, kun istukkarengas putosi männän päälle ja rikkoi männän ja kannen. Toissapäivänä piti vaihtaa vielä vaihdelaatikko, päämekaanikkona toimiva isä, Tarmo Kärkinen huokaisi varikkoalueella.

Isä ja poika jakavat saman auton, joten Antin suorituksen jälkeen Fiat parsittiin Tarmon yleisen sarjan starttia varten.

Antin ja varsinkin Tarmon viime talven kilpailuja häiritsi oikutteleva tekniikka. Vastoinkäymisistä huolimatta Antti kaasutteli kolmanneksi Joensuun Urheiluautoilijoiden omassa Wintercross-sarjassa.

– Autoon tuli jokin vika melkein joka kisassa. Isä ei päässyt pahemmin kilpailemaan, kun auto hajosi jo minulla, Antti sanoo.
Niin kävi Kevät mylvähdyksessäkin. Fiatin jousitus petti isäukon toisessa lähdössä.

Ralliauton rattiin

Antti ajoi voittoon myös viime syksynä ajetussa mylvähdyksessä. Kolmas peräkkäinen ykkössija on jo työn takana.

– Ensi syksynä saatan päästä kokeilemaan yleisen sarjan vauhtia, koska täytän 18 vuotta ja saan ajokortin kaksi päivää aikaisemmin.

Häntä kiinnostavat jatkossa myös rallitaipaleet. Kannustusta rallin pariin antoi itse Ari Vatanen, joka palkitsi Antin Ritari-stipendillä reilu vuosi sitten.

Stipendin Antti käytti kahteen jokamiesluokan autoon ja ajovarusteisiin.

Etuvedot tulevat

Myllyllä mylvähti pitkästä aikaa keväällä. Perinteikäs kansallinen jokamiesluokan kilpailu on järjestetty viimeisen kymmenen vuoden aikana vain syksyisin.

Kesän kilpailukausi avattiin yli sadan kuljettajan voimin. Suurin osa kilpailijoista oli Savo-Karjalan alueelta.

Yleisessä sarjassa nähtiin pääsarjan lisäksi etuveto-/kardaaniluokka. Kyseisessä luokassa kilpaili 44 kuljettajaa.

Jokamiesluokan autokannan pitäisi muuttua etuvetoisten myötä uudempaan suuntaan. Mutta vanhat tutut kuplat jylläävät vielä. Pääsarjan voitto ajettiin kuplalla. Tietysti.

Vastaa