Kuunnellaan herkällä korvalla

Moni meistä haluaisi matkailun kehittyvän kotikunnassaan. Kehitys toisi elämää ja kaivattuja euroja tullessaan. Ja olisihan uusista palveluista iloa myös täällä asuville.

Usein kehittämisen lähtökohdat ovat kovin sisäiset. Tehdään ja tarjotaan sitä, mikä omasta näkökulmasta tuntuu hyvältä. Ulkopuoliset näkemykset saattaisivat avata uusia ovia.

Äskettäin maakunnassa vieraili parikymmentä Pohjois-Karjalasta kiinnostunutta pääkaupunkiseudulta. Harmillista tietysti on, etteivät he vierailleet Liperissä tai Rääkkylässä. Saadusta palautteesta voisi olla hyötyä tännekin. Palvelun käyttäjien näkökulma antaa miettimisen aiheita.

Matkailija arvostaa karjalaista ruokaa, varmasti muutakin kuin karjalanpiirakoita. Onko sitä riittävästi tarjolla – muuten kuin erikoistilauksesta?

Myös ortodoksisuus herättää kävijän tuntoja. Viinijärvellä on erittäin kaunis kirkko ja ortodoksisia perinteitä vaalitaan. Miten sen kysynnän tyydyttäisi fiksusti, ilman markkinahenkeä?

Kanteleensoiton vieraat kokivat huipuksi, matkansa kohokohdaksi. Näin se oli, vaikka eivät kantelepajalle Räkkylään ehtineetkään…

Iltamat olivat helsinkiläisväelle myös mahtava kokemus. Lavatansseja on tarjolla molemmissa pitäjissä. Saako satunnainen matkailija niistä riittävästi tietoa, osaako hän paikalle?

Tosi hyvänä pääkaupunkilaiset kokivat sen, ettei heitä pidetty vain läänin pääkaupungissa, vaan vietiin sieltä pois, yön yli maaseudulle.

Aristelemmeko liikaa karjalaisuuttamme ja esimerkiksi kantele- ja muuta osaamistamme? Onko aitous osin piilossa?

Matkailun kehittämisen avainkysymyksiä näillä seuduilla on verkottuminen. Megapalveluja meillä ei ole, tuskin tuleekaan. Pieni on kaunista ja toimivaa, kun sitä on vain riittävän monipuolinen valikoima.

Tervetuloa kesä – tervetuloa kesämökkiläiset ja muut kesävieraat.

tarmo.nenonen@kotiseutu-uutiset.fi

Vastaa