Katso www.jns.fi/hankintatoimi

Jos olet yrittäjä ja haluat hankkia vaikkapa leivällä särvintä itsellesi, sinun kannattaa vierailla säännöllisesti internet-osoitteessa www.jns.fi/hankintatoimi. Muuten nimittäin saattaa käydä kuin Rääkkylän leipurille, joka totuttuun tapaan leipiä terveyskeskukseen toimittaessaan sai jonkinasteisen shokin.

Leipäkaupat tuleviksi vuosiksi oli tehty ja toimitukset vuosiksi kilpailutettu muualle. Leipä Rääkkylän laitoksiin tulee 2-3 vuoden ajan pitäjän rajojen ulkopuolelta. Tämä on yksi, mutta tuskin ainoaksi jäävä esimerkki uudenlaisen yhteistyön oppirahoista.

Monet Pohjois-Karjalan kunnat – muun muassa Rääkkylä ja Liperi – ovat liittyneet yhteiseen hankintarenkaaseen, jonka avulla pystytään suurilla määrillä kilpailuttamaan hankinnat ja saamaan ehkä merkittäviäkin säästöjä.

Ainakin alkuvaiheessa tiedonkulku kangertelee. Jos päivittäisiin tavarantoimituksiin tottunut ja kiireidensä keskellä elävä yrittäjä huomaa jääneensä paitsioon, ei kaikki ole kohdallaan. Tiedottaminen hankinnoista ontuu ja käytännön koulutus näyttää tapahtuvan kantapään kautta.

Hankinnoista on julkaistu jonkinlainen ilmoitus maakuntalehdessä. Ilmoituksessa on kerrottu nettiosoite, josta saa lisätietoja ja tarjouslomakkeita. Jos joku ei satu tätä yhtä ilmoitusta huomaamaan tai ei tiedä uudesta käytännöstä, hän voi varautua kärsimään nahoissaan.

Tarjousruletissa mukana pysyäkseen yrittäjän pitää ehtiä vilkuilemaan säännöllisesti hankintatoimen internet-sivuja tai vierailemaan Joensuussa osoitteessa Torikatu 17 (3. kerros) kyselemässä tietoja vireillä olevista hankinnoista.

Paikallisen yrityksen jääminen hankintojen ulkopuolelle on monessa tapauksessa merkittävä isku pienen kunnan yritystoiminnalle. Pahimmillaan se voi johtaa jopa yrityksen lopettamiseen tai henkilökunnan vähentämiseen.

Esimerkkitapauksessa – leivässä – äkkinäinen muutos tuntuu myös käyttäjäpäässä. ”Omaan leipään” vuodesta toiseen tottuneilla rääkkyläläisillä on edessä uusiin makuelämyksiin opetteleminen. Jokaisella meistä on omat makutottumukset eikä monikaan haluaisi niistä vapaaehtoisesti luopua. Ei ainakaan totutun leivän osalta.

Uudessa käytännössä on aina hiomisen paikkoja ja hankinnoissa ilmenneitä ongelmia puidaan Joensuun Yrittäjien kanssa. Saattaisi olla paikallaan, että myös maaseudun yrittäjät pääsisivät esittämään toiveensa. Vaikka sähköisen asioinnin lisääntyminen on tänä päivänä väistämätöntä, ei yhteydenotto esimerkiksi aiemmin hankintoja tässä maakunnassa hoitaneisiin yrittäjiin olisi siirtymävaiheessa liikaa vaadittu.

Yhdellä kirjeellä olisi esimerkiksi Rääkkylän tapauksessa vältetty paljon harmia aihettanut ongelma. Valtuustokin pui sitä puolet kokouksestaan eli tunnin verran. Leipomoyrittäjä muistaa tapauksen ilmeisesti lopun ikäänsä.

Hankintarenkaaseen liittyneillä kunnilla on jatkossakin mahdollisuus jättää joitakin hankintoja kilpailutuksen ulkopuolelle. Käytännön esimerkki suuntaa paineet myös sille puolelle. Pelisäännöt on tunnettava ja oman paikkakunnan yrittäjille on turvattava vähintään tasapuoliset mahdollisuudet jatkuvasti kovenevassa kilpailussa.

Vastaa