Soudut saadaan sittenkin!

Kirkkovenesoutua ei Liperissä nähdä tänä suvena, mutta jonkinlainen soututapahtuma kuitenkin. Viime kesänä airoissa oli mm. Enn-Toivo Annuk Virosta.

Suvisoutumarkkinat heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meinasivat tänä kesänä jäädä ilman soutuja. Liperin Hiihtoseura päätti tarttua peräsimeen ja soutamaan päästään sittenkin – myös ilman sitä säkkiä päässä.

Soutukilpailu järjestetään soutumarkkinoiden toisena päivänä eli lauantaina.

– Matka on kymmenen kilometriä, edestakaisin Kirkkosalmella, kertoo Liperin Hiihtoseuran sihteeri Jorma Puustinen.
Kymmenen kilometrin matkan toivotaan houkuttavan mukaan enemmän osallistujia.

Kilpailijat tuovat omat veneensä. Kisassa on yleisen sarjan lisäksi näillä näkymin naisten sarja, 50 + ja kuntosarjat. Parisoudussa urakoidaan kaksin, muut sarjat ovat yksinsoutajille.
Soutukisa on sovitettu yhteen muun makasiinin rannassa tapahtuvan markkinahumun kanssa.

– Kilpailu käydään väliaikalähdöllä.

Kisajärjestäjien tavoitteena on saada aikaan napakka ja jännittävä soutukisa, jossa yleisön mielenkiinto säilyy alusta loppuun asti.

Rannallekaan ei jäädä ruikuttamaan.

– Soutajat urakoivat kymmenen kilometrin lenkkiä tunnista ylöspäin. Sinä aikana järjestämme rannassa leikkimielistä kilpailua, Puustinen kertoo.

Markkinameininki alkaa kirkkorannassa jo perjantaina Karelia-soudun rantauduttua. Viikonlopun vetovastuussa on Leipäpäivä ry, urheiluseurat ja yhdistykset hoitavat kukin oman ohjelmansa järjestelyistä. Mukana viikonlopussa ovat ainakin Liperin Hiihtoseura, Liperi Seura, Liperin Urheilukalastajat, MTK:n Liperin ja Viinijärven osastot, Liperin 4H ja Rantamakasiini.

Vastaa