Soivatko kellot Suvisoudulle?
Tämä kesä on ilahduttanut lomailijaa lämmöllään ja auringollaan, viljelijän ilmeen se on synkistänyt kuivuudellaan. Perinteinen kesätapahtumakaan ei Liperissä ollut entisensä. Suvisoudussa pidettiin ensimmäistä välivuotta. Kesäväki ei kokoontunut heinäkuun lopussa niin kuin ennen.
Nyt järjestettyä markkinatapahtumaa ei ole syytä sen kummemmin moittia. Se tehtiin pienehköistä tarpeista niillä resursseilla, jotka kasaan saatiin. Murinaa kuului sieltä täältä, mutta keneltäkään ei peritty pääsymaksua portilla. Helmiäkin sisältöön mahtui.
Ainakin osalla järjestäjistä oli kuitenkin selkeä halu nostaa kesätapahtuma entisten hyvien aikojen tasolle tai ainakin reippaasti siihen suuntaan. Kriisikokouksen toive tuli useammaltakin taholta esiin.
Ilman vakavaa kriisikokousta ja ehdotonta paneutumista, voidaan Suvisoututapahtumalle totutussa muodossaaan jättää lopulliset jäähyväiset. Tähän viittaa myös ison työn järjestelyissä aikanaan tehneen yleisseuran, Liperin Taimen, puheenjohtajan Jouni Hyttisen näkemys toisaalla lehdessä. Se ei ainakaan enteile tämän kesän jääneen Taimen osalta ainoaksi välivuodeksi.
Voimien kokoaminen tuoreeltaan ennen lumien tuloa yhteiseen neuvottelupöytään, on yksi henkiinherättämisen edellytyksistä. Onnistuminen edellyttää tiukkaa sitoutumista ja vastuiden ottamista tapahtuman taloudesta.
Avainasemassa taloudellisesti on kunta, jonka tuki on hiipunut muiden leikkausten tahdissa. Suvisoudun kansainvälinen ilme on kadonnut ja ystävyyskuntasuhteet ovat etsineet uusia muotoja.
Mikäli kunta pitää valitun linjansa, se osoittaa kunnan päättäjien tietoisen kannanoton ainoan kesätapahtumansa suhteen: sitä ei enää haluta. Painopistettä siirretään muuanne, esimerkiksi mökkiläistapaamisiin ja vastaaviin. Ne eivät ole kuitenkaan tasavahva vaihtoehto jopa tuhansia kävijöitä keränneelle soudulle.
Talouden selkänojan tarjoaminen on niitä perusedellytyksiä onnistumiselle. Loppujen lopuksi satsaukset olisivat kunnalle taloudessa marginaalisia. Kyse on valinnoista ja periaatteesta. Yhtä lailla moni muukin vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta on kärsinyt tiukasta taloudesta.
Leipäpäivä, joka syntyi paljolti antamaan Suvisoudulle tekohengitystä, on siirtynyt syksyyn, jolloin leivän leipominenkin on kesähelteitä inhimillisempää puuhaa. Siitä tuskin on toistamiseen soudun pelastajaksi.
Siinä vaiheessa kun haaveiltiin Sulkavan vanavedessä kasvusta, jäi ehkä ennakoimatta ettei kahdelle isolle soututapahtumalle ole riittävästi tilaa. Soutuun tykästyneille riitti yksi kerta kesään ja vain vahvempi tällä ilmansuunnalla jäi eloon.
Yksi merkki innostuksen puutteesta on aiemmin tällä palstalla tästä aiheesta julkaistun Suvisoututapahtuman palautevetoomuksen saama vastaanotto: käytännössä ei ainoatakaan kirjallista palautetta. Ei parahduksia, ei voivotuksia, ei esityksiä uudistamisesta, ei uusia ideoita…
Tämän nollapalautteen perusteella on syytä miettiä, lukeeko näitä pääkirjoituksia kukaan – vai kohdistuiko passiivisuus itse suvisoutuun. Onko niin, ettei sitä todellakaan enää tarvita? Onko niin, ettei Liperissä ole enää kysyntää kesätapahtumalle?
Ei kukaan kiellä pitämästä suvimarkkinoita. Sisällyttämällä siihen paikallisuutta ja vaikkapa pienimuotoisia soututapahtumia, se olisi jopa toivottavaa.
Jos kesätapahtuman hautaus hyväksytään, niin tässä vaiheessa se on tietoinen valinta. Ei väkisin ja pelkillä talkoilla voida ihmeitä taikoa. Asian perusteellinen puinti on kuitenkin tarpeen. Sen jälkeen voi kesätapahtuman perään kirjoittaa joko yhden tai kolme pistettä…
Kunnan soisi olevan ainakin kokoonkutsujana.
Tietoa kirjoittajasta
