10.8.2006
Viinijärvellä pelataan nyt superiin pääsystä
Naisten superpesiksen ovia kolkutellaan puolenkymmenen vuoden tauon jälkeen sunnuntaina Viinijärven pallokentällä.
7.8.2006
Käsämän sillan pohjoispuolella pulaa puhtaasta vedestä
Käsämän kesäasukkaat Pentti ja Paula Sallinen ovat monien muiden kyläläisten tapaan kyllästyneet alueen vesiongelmiin.
3.8.2006
Lapset pääsivät Puoliväliin
Puolivälin päiväkoti Ylämyllyllä valmistui parahiksi ottamaan lapset vastaan kesälomilta. 75-paikkaisessa päiväkodissa riittää hoitopaikkoja jatkuvasti kasvavan taajaman lapsille ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi.
1.8.2006
Kesämökkiläisten rantakalailta Saariston rannassa
Liperin kunnan ja eri järjestöjen yhdessä järjestämä mökkiläisten ilta kokosi rannalle yli 400 vierasta nauttimaan ohjelmasta, rantakalasta ja hyväntuulisesta seurasta.
1.8.2006
Kesämökkiläisten rantakalailta Saariston rannassa
Liperin kunnan ja eri järjestöjen yhdessä järjestämä mökkiläisten ilta kokosi rannalle yli 400 vierasta nauttimaan ohjelmasta, rantakalasta ja hyväntuulisesta seurasta.
27.7.2006
Kirkkoveneellä Kuoringan ympäri
Risto ja Kristiina Lipitsäinen järjestivät Kuoringan ympäri soudun, josta on tarkoitus tehdä perinne.
24.7.2006
Saariston kauppias haastaa kunnan
- Jos tänne ei panosteta, Saariston vilkas veneilysatama putoaa kehityksen kelkasta. Joensuun kaupunki on investoinut järeästi Jokiaseman alueelle ja Saimaan Marina on kova kilpailija Rääkkylässä. Nyt olisi Liperissä aika ryhtyä tositoimiin, sanoo Henryk Weselski.
18.7.2006
Helle ei haittaa rakentajia
Heinäkuussa melkein koko Suomi on töistä lomalla, mutta monen rakentajan lomakin kuluu töissä. Kortelaisen perhe on yksi Jyrinkylässä talonrakennuspuuhissa olevista lomalaisista.
13.7.2006
Lietteen levitykselle ei järkeviä vaihtoehtoja
- Ei lietteen levityksellä ole tarkoitus tehdä haittaa eikä iloa kenellekään, se on valitettavasti pakon sanelema juttu. Liete on levitettävä jonnekin, maataloudessa nykyään syntyviä määriä ei hävitetä noin vain taivaan tuuliin.
10.7.2006
Kihaus tarvitsee valtiovallan tukea
Rääkkylän Kihaus -kansamusiikkifestivaali keräsi tänä vuonna hieman alle 9.000 kävijää. Lippuja myytiin tuhat vähemmän kuin viime kesänä. Tiukalla budjetilla tehty ohjelma sai kuitenkin kehuja.
6.7.2006
Ekalle mutta minne?
Mikko Kiviniemi aloittaa koulun syksyllä. Siitä ei vaan vielä ole tietoa, minkä koulun. Mikon vanhemmat haluaisivat saada poikansa kotoisaan kyläkouluun Ristiin.
3.7.2006
Reitit valmiina suunnistajille
Lauantaina käynnistyvä Suomen suunnistusviikko tuo kansainvälistä säpinää Liperin ja Kontiolahden metsäpoluille.
29.6.2006
Soudut saadaan sittenkin!
Kirkkovenesoutua ei Liperissä nähdä tänä suvena, mutta jonkinlainen soututapahtuma kuitenkin. Viime kesänä airoissa oli mm. Enn-Toivo Annuk Virosta. Suvisoutumarkkinat heinäkuun viimeisenä viikonloppuna meinasivat tänä kesänä jäädä ilman soutuja. Liperin Hiihtoseura päätti tarttua peräsimeen ja soutamaan päästään sittenkin – myös ilman sitä säkkiä päässä. Soutukilpailu järjestetään soutumarkkinoiden toisena päivänä eli lauantaina. – Matka on kymmenen kilometriä,
22.6.2006
Maaseutuyrittäjyys vilkasta Pohjois-Karjalassa
MTK:n johtokunnan kesämatka suuntautui tänä vuonna Pohjois-Karjalaan. Johtokunnan jäsen Eero Isomaa ja johdon erityisavustaja Paula Viertola-Jern pistäytyivät piknikillä pellon reunassa Liperissä.
19.6.2006
Cimeck syynissä – tilinpäätös pöydälle
Rääkkylän kunnanvaltuusto ei toiminut kumileimasimena torstai-iltapäivän vieneessä kokouksessaan. Yksissä tuumin - Merja Leskisen (vas) esityksestä - jätettiin Keski-Karjalan terveyskeskuskuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös pöydälle.
15.6.2006
Asumisen vaihtoehdot -näyttelyssä väljää
SILVA-messujen kupeessa Jyrin liikuntahallilla järjestetty Asumisen vaihtoehdot –näyttely ei vetänyt odotusten mukaisesti väkeä. Sen sijaan Pärnävaaralta lähtenyt opastettu kiertoajelu Jyrin alueella oli kohtalaisen suosittu.
14.6.2006
Vain kuljettajat piiputtivat
Pohjois-Karjalan maanteillä kulki viime viikon lopulla iso liuta museokuorma-autoja. Joukon harvinaisin kuljetettiin lavetilla.
8.6.2006
Tanskan töyssyt Mattisenlahdentielle
Hidastetöyssyistä syntyää melua pyritään saamaan kuriin Liperin Mattisenlahdentiellä.
5.6.2006
Hippalan liikuntapaikka yhdistää Honkalammella
Liperin uusimman lähiliikuntapaikan nimi on Hippala. Vastaavanlaista leikkipaikkaa saa hakea muualta Suomesta.
1.6.2006
Puhalletaan luokkaan henkeä
Ylämyllyn koulun oppilaat osaavat jo odottaa jokakeväistä seikkailu-elämyspäivää. Tänä vuonna päivän teemana oli erilaisuus. Jokainen on hyvä jossakin ja siitä pitää osata nauttia.
26.5.2006
Kivet kaunistavat kesäpihaa
Ajomatka Ylämyllyn Ekotietä pitkin paljastaa, että luonnonkivet ja paju ovat tällä hetkellä suosittuja elementtejä uusissa pihoissa. Susanna Siitosen ja Juha-Pekka Ruposen pihasta löytyy runsaiden kivetysten lisäksi paljon muutakin silmäniloa.
22.5.2006
Johtava tutkija jatkaa selvitystyötä Rääkkylässä
Joensuulainen Hannu Mäkelä on ollut tuttu näky viime vuosina Rääkkylässä, jonka kunnantalossa sijaitsi keväällä päättyneen Sienikeskus-hankkeen toimisto- ja laboratoriotilat.
18.5.2006
Antti Kärkiselle toinen voitto mylvähdyksessä
Jokamiesluokkaan riittää aina vaan lommoisia ajopeliä ja vähemmän lommoisia kuskeja.
15.5.2006
Kohtaamisia ja kontakteja kotoutumisen tueksi
Ihana kun saa puhua omaa kieltä, oli joku tokaissut ensimmäisessä monikulttuurisessa kohtaamisessa huhtikuun lopulla. Piirakanpaisto keräsi taas yhteen Viinijärven koululle. Maahanmuuttajien tueksi järjestetyille illoille oli tilausta.
11.5.2006
Musiikkiopetus ostetaan jatkossa
Liperin, Outokummun ja Polvijärven omistaman Länsi-Karjalan musiikkiopiston tulevaisuudesta päätetään lähiviikkoina.
8.5.2006
Ikäihmisten neuvosto starttasi
Ikäihmisten neuvosto kokoaa yhteen Liperissä toimivat eläkeläis-, veteraani- ja vanhustyöjärjestöt. Nyt perustettu neuvosto on puoluepoliittisesti sitoutumaton ikäihmisten edunvalvontajärjestö.
4.5.2006
Taimi ei ottanut riskiä suvisoututappioista
Liperin Taimen päätös jättää ainakin tulevan kesän Suvisoutu järjestämättä herättää runsaasti keskustelua ja jakaa mielipiteitä. Ensimmäinen Suvisoutu järjestettiin vuonna 1977, ja siitä alkaen ketju on ollut katkeamaton.
2.5.2006
Ilo liikkua, ilo olla yhdessä
Mimmit loihtivat keveää kevättunnelmaa keijuina tanssahdellen ja Lystikkäät sammakkolammella kurnutellen. Touhutenavat vakuuttivat Penttilä-salissa, että jokainen on tähti.
27.4.2006
Rakentaminen Liperissä kasvussa kaiken aikaa
Viime vuonna Liperin kunnan alueelle myönnettiin rakennuslupa 127 asunnolle, lisäystä edellisvuoteen verrattuna oli lähes 30.
24.4.2006
Laajakaista Liperin kylillä sittenkin jo syksyllä
Muutama viikko sitten tätä olisi luullut aprillipilaksi. Liperin taajamien ulkopuolella pääsee tiedon valtaväylälle supsikkaammin jo tämän vuoden aikana.
20.4.2006
Oppimistyylit tunnistetaan Ylämyllyllä
Ensimmäinen tekee koulutehtävät itsenäisesti. Toinen on äänessä koko ajan, mutta valmista tulee. Kolmas harkitsee ja tarvitsee siksi ylimääräisen tunnin kokeen tekemiseen.
13.4.2006
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Kirkkoniemen kaavavalitukset
Vuosia kestänyt päätösten ja valitusten kierros Ylämyllyn Kirkkoniemen kaavoituksesta on tullut tiensä päähän. Korkein hallinto-oikeus on hylännyt valitukset ja alueen asemakaava on näin saanut lainvoiman.
10.4.2006
Joustoa työmarkkinoille kaivataan
Mistä apu, kun työttömyys ja työvoimapula jylläävät samassa paikassa samaan aikaan? Pestuupäivillä Rääkkylässä etsittiin työtä tekijöille ja työlle tekijöitä.
6.4.2006
Voiko tätä edes työksi kutsua!
Ympärillä kaikki ne kauniit kukat. Ihanat värit ja suloiset tuoksut. Valmistumassa onnittelukimppu pienen tyttövauvan kotiin. Jaloissa pyörii Pomo. Floristi Sari Luhtala on syystä työhönsä tyytyväinen.
3.4.2006
Tontin paikkaa ei ole vielä katsottu
Tulevana syksynä selviää, kannattaako keskitetty bioenergian tuotantolaitos perustaa Liperiin.
30.3.2006
Vihreä peto nähty Käsämän suunnalla
Mikä ajoneuvo on niin ruma, että näyttää jo kauniilta? No maastohirmu Hummer H1.
27.3.2006
Palvelut paranevat, kunnalle lisälaskua
Liperin liittyminen Joensuun seudun seutukirjastoon on lähes varma nakki.
23.3.2006
Uudet vedenottopaikat Nauvunkankaalle ja Pahakalan rannalle
Liperissä tehostetaan vedenottoa tämän vuoden aikana. Kunta rakentaa Viinijärven Nauvunkankaalle pohjavedenottopaikan ja Käsämän vesiosuuskunta vastaavanlaisen Käsämän Pahakalan rannalle.
20.3.2006
Liikkuen Vaiviosta Sri Lankaan
Monessa kodissa lasketaan näinä päivinä rasteja. Ja liikutaan paljon. On menossa Nuori Suomen Liikuntaseikkailu maailman ympäri. Vaiviossa seikkailuun lähti 21 oppilasta opettajansa kanssa.

