Kesämökkiläisten rantakalailta Saariston rannassa
Matti Kinnunen jakoi rantakalaa, jonka resepti kuului: – Suolaa, suolaa ja paljon kallaa.
Vieraat toivotettiin tervetulleiksi sekä Liperin mökkiläistoimikunnan puheenjohtaja Rauno Riikosen että kunnanjohtaja Hannele Mikkasen puolesta. Mikkanen toivoi, että kesäasukkaat osallistuisivat aktiivisesti Liperin kesään ja mökkiläistoimikunnan työhön.
Ensi vuonna edessä olevissa mökkiläistoimikunnan vaaleissa äänestysmahdollisuuksia tulee olemaan aikaisempia vaaleja enemmän. Ehdokkaat asetetaan jatkossakin järvialueittain.
– Ensi vuonna mökkiläisiltamme teemana tulee olemaan mökkiläisyys ja yrittäjyys, kertoi Hannele Mikkanen.
Mökkiläisillä oli myös tilaisuus esittää kysymyksiä kunnanjohtajalle. Erkki Kokkonen halusi tietää, miten kunta aikoo jatkossa houkutella alueelle nuoria mökkiläisiä. Kunnanjohtajan mukaan ainakin laajakaistayhteyksiin ja vesihuoltojärjestelmään on luvassa parannuksia muidenkin asukkaiden iloksi.
Mökkirannat kuntoon
Tämän kesän mökkiläisillan teemassa oli mökkirannan virkistyskäytön parantaminen. Janne Kärkkäinen ympäristökeskuksesta kertoi, että mökkirannan pieniin kunnostustoimenpiteisiin kuten ruoppauksiin luvan voi saada nopealla aikataululla.
– Ilmoituksessa on oltava näkyvillä lähinnä mitä tehdään, kuka tekee ja missä. Vastaus tulee yleensä muutamassa viikossa, Kärkkäinen lupaili.
Suositeltavin aika ruoppauksiin on syksy tai talvi, kesällä lupaa ei yleensä heru.
– Tärkeä kysymys luvan myöntämisessä on kunnostustöissä syntyneen jätteen loppusijoitus, kertoi Kärkkäinen.
Pieniä mökkikaislikkojen niittoja varten ei tarvitse hakea lupaa, mutta suurempien alueiden kohdalla luontovaikutukset on hyvä selvittää ympäristökeskuksessa etukäteen esimerkiksi vesilintujen pesimäpaikkojen kannalta.
– Paras niittoaika on loppukesä, jolloin esimerkiksi järviruoko ei ole vielä ehtinyt kasvattaa vahvaa talvijuurta. Sitkeyttä tarvitaan, sillä tulosta alkaa tulla yleensä vasta parin niittokesän jälkeen, varoittaa Kärkkäinen.
Sveitsistä Pohjois-Karjalaan
Mari Schnider-Wegelius on tuore paluumuuttaja. Joensuusta kotoisin oleva Mari palasi tänä kesänä Joensuuhun sveitsiläisen miehensä Frans Schniderin sekä pariskunnan poikien, 6-vuotiaan Samuelin ja 2-vuotiaan Simeonin kanssa.
– Halusimme tulla Suomeen nyt, kun Samuel aloittaa syksyllä koulun. Suomi on Sveitsiä lapsiystävällisempi maa. Täällä on myös enemmän tilaa elämiseen, Schnider-Wegelius arvioi. Perheen uuden kodin rakentaminen on käynnissä Joensuussa, mutta kesää vietetään tuttuun tapaan mökillä Liperissä.
Käsämässä Kuoringan rannalla sijaitseva mökki on ollut Schnider-Wegeliuksen perheen kesänviettopaikkana jo kymmenen vuotta.
– Liperi on tullut tutuksi ostospaikkana. Ja mökkiläistoimikunta on huomioinut meitä ihanasti. Tähänkin tapahtumaan tuli keväällä kutsu Sveitsiin asti, Mari Schnider-Wegelius kiittelee.
Yhteistyön voimalla
Mökkiläisten rantakalaillan ohjelmassa oli myös kertomuksia saariston historiasta. Pentti Könonen kertoi alueen olleen miehen nuoruusvuosina vilkasta seutua.
– Kylä hiljeni 70-luvulla. Saariston koulu lakkautettiin, kun oppilaita oli seitsemällä luokalla yhteensä vain viisi, kertoi Könönen.
Pentti Matilainen kertoi laivaliikenteen olleen aikoinaan vilkasta Joensuun suuntaan.
– Nyt täällä kulkee enää Satumaa, joka kuljettaa yleisöä Roukalahden teatteriin. Se on reittilaiva, jonka kyytiin voivat muutkin tulla, Matilainen mainitsi.
Tutjunniemen kylätoimikunnan puheenjohtaja Pauli Hakulisen mukaan mökkiläisten ilta oli kyläläisiltä iso ponnistus, joka onnistui yhteistyöllä.
– Mukana olivat kylätoimikunta, Martat, metsästysseura, mökkiläistoimikunta ja Liperin kunta. Vastuualueet oli jaettu etukäteen, joten kaikki toimi hyvin. Meistä tämä oli kaikin puolin onnistunut ilta, Hakulinen toteaa tyytyväisenä.
Osa kunniasta kuuluu tietenkin Tutjunniemen Pikku-Martoille. Suklaamuffinsseja, mustikkamuffinsseja, ässäkeksejä ja vähän piirakoita kaupanneet Noomi Matilainen, Anna Hakulinen, Pia Turunen, Elisa Lappalainen ja Krista Turunen olivat tyytyväisiä illan menekkiin.
– Me ollaan leivottu nämä itse. Ja kauppa on käynyt hyvin, hymysuiset leipurit kertoivat.