Sisäministeriö suosittaa tänään keskiviikkona suruliputusta kouluampumisen takia

Sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset suruliputtamaan tiistaisen Viertolan kouluampumisen johdosta. Koko maan toivotaan yhtyvän suruliputukseen. Esimerkiksi Liperissä kunnan kiinteistöjen ja kauppojen pihoissa liehui lippuja puolitangossa.

Sanomalehtien varhaisjakelu päättyy Rääkkylässä

Posti lopettaa varhaisjakelun Rääkkylässä 2. toukokuuta alkaen.  Sanomalehti Karjalainen ja Posti ovat sopineet, että erillinen varhaisjakelu loppuu ja sanomalehdet mukaan lukien Kotiseutu-uutiset ja Helsingin Sanomat jaetaan päiväpostin kanssa samalla kierroksella. Posti jaetaan ensin taajamiin ja sitten haja-asutusalueelle.

Neuvolat muuttavat Liperin kirkonkylälle

Viinijärven ja Ylämyllyn neuvolat siirtyvät toistaiseksi Liperin terveysaseman neuvolaan kirkonkylälle. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun sote muuttaa neuvoloiden palvelupaikkoja tiloista johtuvista syistä.

Web-suunnittelija Taitaja-finaaliin

Käsämässä asuva Lauri Hiltunen on yksi viidestä liperiläisestä opiskelijasta, jotka valmistautuvat toukokuun järjestettäviin Taitaja2024-kilpailuun. Toista vuotta Riveriassa opiskelevan Hiltunen kilpailulajina on web-kehitys.

Ylämyllyn mustikat maistuivat britille….

Viime elokuussa saimme vieraaksemme brittivävyn ensimmäistä kertaa. Helmikuussa hän kävi jo toisen kerran ja uskalsi jopa avantoon Leinosessa. Suomen luonto ja kulttuuri tekivät vaikutuksen erilaisuudellaan. 

Liikenneasiat nousivat pinnalle kuulemisessa

Liperin ikäihmisten neuvoston kuulemistilaisuudessa Yhteisötalolla nousivat vahvasti esille liikenneasiat. Tämä ei ollut mikään ihme, sillä mukana oli kunnan infrapäällikkö Pekka Tapio. Häneltä tentattiin ajankohtaista tietoa muun muassa talviaurauksista ja Keskustien perusparannuksesta.

Ylämyllyn Yllätykselle SM-hopeaa

Ylämyllyn Yllätyksen T19-joukkue taipui Futsal-liigan lopputurnauksen finaalissa FC Nokialle maalein 4–5 ja toi Liperiin SM-hopeaa.

Kesän palloherkuttelut jo tuloillaan

PÄÄKIRJOITUS Pääsiäisenä saattoi kesäisten urheilulajien ystäville tulla mieleen, että nyt taitaa vihdoin sää taittua kesää kohti. Aurinkoa ei kyllä paljon näkynyt, mutta plussakelit antoivat uumoilla edes keväisten olosuhteiden alkamista vaikka jalkapalloilijoille ja pesäpalloilijoille. Tuoreet tiistaiset ennusteet eivät kyllä enää vahvista asiaa. 

Koulutusta kapulakieleen

Vuonna 1983 pääsiäinen taittui rauhallisesti, ainakin uutisoinnin perusteella. Lomien jälkeen Liperissä oli luvassa nuorisoviikko, jonka ohjelmassa oli muun muassa elokuvia itärajan takaa.

Revon siivekkäät seinillä

Rääkkylän kirjaston seinillä livertävät liperiläisen taiteilija Risto Revon teokset huhtikuun loppupuolelle asti. Siivekkäitä ja muita eläviä -näyttelyssä on esillä Revon maalaamia öljyväriteoksia, joissa on kuvattu hyvin värikylläisesti muun muassa pikkulintuja.