Raili Ryynänen haluaa vielä jalkeille

Liperin Honkalammella valmistui tänä syksynä Suomen Hoiva ja Asunto Oy:n omistama ja Lapti Oy:n rakentama ikäihmisten 30-paikkainen asumisyksikkö. Yksi upouuden talon asukkaista on 77-vuotias liperiläinen Raili Ryynänen.

Maanpuolustustyötä ja harrastusta

Reserviläisliiton Vuoden Reserviläiseksi tänä vuonna valittu liperiläinen Jesse Kallio toteaa, että hänelle reserviläistoiminta on samalla maanpuolustustyötä ja harrastus. Maakuntakomppaniassa mukana olo, ampumaharrastus ja reserviläistoiminta ovat tuoneet mukanaan myös entistä enemmän erilaisia luottamustehtäviä.

Johanna Käyhkö vuoden yrittäjä Rääkkylässä

Rääkkylän tämän vuoden yrittäjäksi on valittu Hiussalonki Säihkeen yrittäjä Johanna Käyhkö. Rääkkylästä kotoisin oleva Käyhkö valmistui parturikampaajaksi vuonna 2006 ja aloitti samana vuonna työskentelyn Rääkkylässä, aluksi tuolivuokralla.

Isät ja pojat samassa koulussa

Liperin Mattisenlahdella pulpettien ääreen voi talvisen koulupäivän päätteeksi istahtaa kolmen sukupolven Hirvosia.

Mitä Janne Kiviahon yritys ei ole tehnyt?

Liperiin kymmenkunta vuotta sitten kotiutunut yrittäjä Janne Kiviaho on ehättänyt tehdä niin monta erilaista työtä, että häneltä voi kysyä jopa, että mitä et ole tehnyt?

Ole läsnä lapsellesi

Kuunteleminen sekä vanhempien ja omien lasten aito yhdessäolo nousivat tärkeiksi asioiksi Liperin Salokylän kyläyhdistyksen järjestämässä asiantuntijaillassa. Kuusi panelistia vastasi lasten ja nuorten elämää koskettaviin kysymyksiin, joihin aiheet oli saatu kyläyhdistyksen teettämällä Webropol-kyselyllä.

Moottoriurheiluradan tulevaisuus on auki – ”Teemme kaikkemme, että rata-alue saa jatkoa”

Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Joensuun Urheiluautoilijat ry:n ympäristölupahakemuksen liittyen Ylämyllyllä sijaitsevaan moottoriurheilukeskukseen. Päätös tarkoittaa, että Polvijärventien varressa sijaitsevalla keskuksella ei voisi järjestää moottoriurheilutoimintaa.

Vesajoelta upea kartta- ja kuvateos

Ahkera tietokirjailija Heikki Vesajoki on julkaissut taas upean teoksen, jossa kerrotaan Joensuun seudusta kartoin ja kuvin. Kirjalla on ajallinen yhteys Joensuun kaupunkiin, joka täyttää tänä vuonna 175 vuotta. Mukana on nelisenkymmentä sivua myös Liperiä. Joensuun seutuhan oli aikoinaan Liperin syrjäkyliä, niin kuin Vesajoki itsekin toteaa kirjan johdannossa.

Aurinkopaneelien kauppaaminen on koettu painostavaksi

Kotiseutu-uutisten useammalta lukijalta on tullut toimitukseen viestiä, että he ovat kokeneet liikkeellä olleet At Aurinkopaneeleiden myyjät päällekäyvinä.

Uusi seurakuntapastori viihtyy Liperissä

Kontiolahtelainen Mirva Romppanen aloitti marraskuussa uutena seurakuntapastorina Liperin seurakunnassa. Romppanen sijaistaa ensi vuoden toukokuulle asti opintovapaalla olevaa Merja Saarijoutsea.