4.12.2023
Koululaisooppera kajahti komeasti Rääkkylässä

Suuren oopperajuhlan tuntua koettiin Rääkkylän koululla tiistai-iltana, kun liikuntasali oli rakennettu Lähde-oopperan näyttämöksi. Koululaisoopperan on säveltänyt rääkkyläläisille tuttu muusikko ja kanteletaiteilija Sari Kaasinen. Libreton eli tekstin tekijä on Juhani Koivisto.
1.12.2023
Kirkonkylän joulunavauksessa kierreltiin

Liperin kirkonkylällä järjestettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä pitkästä aikaa yrittäjien ja yhteisöjen järjestämä joulunavaus. Avauksen painopiste oli Yhteisötalolla, Myllypuodilla ja kirkonkylän yrityksissä, jotka tarjosivat tuotteitaan ja pitivät erilaisia arvontoja sekä kilpailuja.
1.12.2023
Seurakunnan joulumyyjäisistä lämmintä matkaan

Liperin seurakunnan joulumyyjäiset järjestettiin kirkonkylän joulunavauksen yhteydessä Herrankukkarossa. Niin lämpimät neulomukset kuin leivonnaisetkin tekivät kauppansa diakoniatyön ja lähetystyön hyväksi.
1.12.2023
Liperin tsasounalla on paikkansa kävijöille

Liperin tsasounan isäntänä viisi vuotta toiminut Eija Ratilainen varmisteli marraskuun viimeisenä keskiviikkona, että kaikki on valmista illan ehtoopalvelukseen ja vedenpyhitykseen, teehetkeen ja Heikki Piiroisen esitykseen. Kyse oli Taipaleen seurakunnan kirkonkylän rukoushuoneen 50-vuotisen historian juhlistamisesta.
28.11.2023
Huijaukset ovat arkipäivää

Olet voittanut miljoonan, lähetä tietosi meille viipymättä, jotta saat rahat tilillesi. Pakettisi on vielä noutamatta, klikkaa linkkiä. Edellä mainittuja viestejä on kilahdellut useimmille meistä joko tekstiviestinä tai sähköpostina. Digihuijausten määrä tuntuu kiihtyvän varsinkin näin joulun aikaan, kun ihmiset odottavat tilaamiaan lahjojaan tai hankintojaan.
28.11.2023
Joulumyyjäisten ajanjakso avattu

Ylämyllyn koulun vanhempainyhdistyksen joulumyyjäiset ja MLL:n päiväkodin joulutapahtuma houkuttivat Jyrinkylään lauantaina satoja kävijöitä. Kolmisenkymmentä myyjää ja esittelijää olivat tuoneet Jyrin ruokalaan valtaisan kattauksen käsitöitä ja leivonnaisia. Silmissä vilahtelivat niin upeat piparikoristeet, hunajapurkit, kranssit kuin sadat villasukatkin.
28.11.2023
Ravintola Omar monipuolistuu

Liperin kirkonkylä saa palvelutarjontaansa mukavan lisän joulukuun alussa, kun Ravintola Omar avaa liiketilansa toisen puolen. Tokmannin alapuolella olevassa perinteikkäässä ravintolakiinteistössä avataan esiintymis-, tanssi- ja karaokepuoli.
28.11.2023
Simpauttajan Otto palasi kotiin

Viinijärveläinen näyttämötaiteilija Timoi Munne antoi joulun alla teatterinystäville ajattelemisen aihetta tuomalla Simpauttajan päähenkilö Impan pikkuveljen Oton yksin lavalle. Puisia naisia veistelevän Oton, jonka alkuperäinen todellisen elämän esikuva oli liperiläinen maanviljelijän poika 1960-luvun lopulta.
27.11.2023
Rääkkylän joulumyyjäisissä perinteinen kattaus

Rääkkylän joulumyyjäiset järjestettiin tällä kertaa samana päivänä kuin Rääkkylä-päivä, jolla juhlistetaan kunnan itsenäistä taivalta. Liikuntasalin joulumyyjäisissä paikalla oli taas monta tuttua myyjää, mutta varsinkin tutustujia ja tuotteiden ostajia olisi voinut olla enemmänkin.
27.11.2023
Liperiläinen taloyhtiö palkittiin energiatoimistaan

As Oy Ristinpolku -taloyhtiö Liperin kirkonkylällä Tutjuntien varressa sai Vuoden 2023 taloyhtiöteko -tunnustuksen Kiinteistöliitto – Itä-Suomelta viime viikon maanantaina. Palkinnon perusteluissa todettiin taloyhtiön tehneen toimenpiteitä vuosien ajan energian säästämiseksi muun muassa ottamalla käyttöön maalämmön sekä kattokeräimet aurinkoenergian talteen ottamiseen.