Postinjakelu Rääkkylässä kangertelee vielä

Postin muuttuneet järjestelyt Rääkkylässä ovat aiheuttaneet alkuun postinjakelun viipymistä pahimmillaan iltaan asti. Lajittelu siirtyi heinäkuun alussa Rääkkylästä Hammaslahteen ja jakelureittejä vähennettiin kolmesta kahteen.

Helisten perui Parikkalaan lähdön

Sirkka-Liisa Helisten on ilmoittanut, ettei ota vastaan Parikkalan varhaiskasvatuspäällikön virkaa, johon Parikkalan kunnanhallitus valitsi hänet juhannuksen jälkeisellä viikolla.

Kaukolämpötyöt jatkuvat kuukauden verran

Ylämyllyn alueelle rakennetaan täysin hiilineutraalia kaukolämpöverkkoa vielä reilun kuukauden ajan. Tällä hetkellä työn alla on runkoverkon rakentaminen Tehtaantien päähän.

Salokylälle heittohäkki

Liperin Taimi ja Liperin kunta asentavat yhteistyössä heittohäkin Salokylän koulun kentälle.

Kihaus täytti järjestäjien odotukset

Järjestäjät odottivat Rääkkylän kansanmusiikkifestivaalille tuhattaviittäsataa lipun ostajaa, ja tavoite täyttyi melkein. Kokonaiskävijämäärä oli positiivinen yllätys. – Maksaneita asiakkaita on kaikkiaan 1400 ja kokonaiskävijämäärä nousee lähes 1900 osallistujaan, tapahtumaa järjestävän Rääkkylä Folkin toiminnanjohtaja Maria Iltola iloitsi.

Marjamaisema ilahduttaa ohikulkijoita

Rääkkylän ensimmäinen muraali sai hyvin positiivisen vastaanoton. 4H-kesäkahvilan seinää koristavat mustikan- ja puolukanvarvut värittävät lintujen kanssa tiiliseinää, ja löytääpä tarkkasilmäinen katsoja maalauksesta rääkkyläläisen rustokorvankin.

Rääkkylän Yrittäjille 40 vuotta täyteen

Rääkkylän Yrittäjät ry juhli 40-vuotista taivaltaan yhteisellä kokoontumisella ja jatkoilla Kihauksessa, jonka kanssa se on tehnyt jo pitkään yhteistyötä. Yhdistys oli nimennyt juhlansa Ommoo hommoo jo yli 40 vuotta -tunnuksella.

Liplatus veti väkeä Saariston rantaan

Liperin kunnan uudistettu kesäasukastapahtuma Liplatus veti hyvin väkeä Saariston rantaan heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Kolmen tunnin aikana paikalla kävi monta sataa vierailijaa. Muikkupaella teki hyvin kauppansa puheiden ja muun ohjelman lomassa.

Uusia lauluja viimeistä kertaa

Säveltäjä-pianisti Petri Hirvosen suurprojekti päättyy tänä kesänä. Neljännen Uudet laulut -projektin jälkeen Hirvosen työ on valmis – tasaluvulle on päästy ja Sata laulua Pohjois-Karjalasta -kokoelma valmis. Tänä vuonna Liperistä tekstejä on päässyt mukaan kaksi ja Rääkkylästä yksi. Kilpailuun osallistuneiden teosten nimet on julkaistu, mutta sanoittajien henkilöllisyydet paljastetaan vasta karsintakonserttien jälkeen.

Mustikat kukkivat saaristossa

Liperin Saariston rantaan saapuu poliisivene. Vesiliikennevalvontaa suorittamassa on kaksi poliisia: toinen Rääkkylästä ja toinen Liperistä. Ylikonstaapeli Kari Kulmala ja vanhempi konstaapeli Petri Malo kertovat kokemuksesta, että havainto virkavallan saapumisesta on veneilijöille jo kiirinyt. Nykyisin tieto kulkee pikaviestimiä pitkin savumerkkien tai suhisevien kaislikoiden sijaan.