Liperin Hiihtoseuran Bergqvist jäi Lillehammerin MM-kisoissa alkueriin

Liperin Hiihtoseuraa edustava Jalmari Bergqvist ei menestynyt maastohiihdon sprintti-matkalla nuorten MM-kisoissa Norjan Lillehammerissa.

Onko Liperissä tai Rääkkylässä Pohjois-Karjalan Vuoden kylä 2026?

Pohjois-Karjalan Kylät ry ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjestävät avoimen haun Pohjois-Karjalan Vuoden kyläksi 2026. Esityksen Vuoden kylästä voi tehdä kuka tahansa, esimerkiksi kylä itse, kunta tai yksityishenkilö.

Näkökulma: “Lapsi huusi sängystä tappavansa itsensä” – Somekiusaaminen ei jätä rauhaan edes kotona

Tönimistä välitunneilla, nimittelyä koulun käytävillä ja porukan ulkopuolelle sulkemista – koulukiusaaminen oli varsin näkyvää ja konkreettista silloin, kun olin reppuselkäinen koululainen 1980- ja 1990-luvuilla. Kiusaamista tapahtui koulupäivän aikana ja koulumatkoilla, mutta usein koti merkitsi kiusatuille turvapaikkaa, jossa kiusaajat eivät olleet läsnä, eivät edes puhelinlankojen välityksellä.

Liperi laulaa Kansan muistolle – konserttia tähdittävät tunnetut esiintyjät

Liperin koulukeskuksen isossa salissa järjestetään 22. maaliskuuta konsertti, jolla kunnioitetaan Tapani Kansan muistoa ja elämäntyötä laulajana.

Hain hampaat ja musta öljyvana – Vesi-teema herää eloon monella tavoin lasten taidenäyttelyssä

Veden alla lipuvan hain suu on ammollaan. Terävät hampaat suorastaan hohtavat – voimansa ja vaikuttavuutensa ne saavat kellertäviksi maalatuista riisinjyvistä. Toisessa työssä vedenalaisessa maailmassa sukeltelee sadunomainen merenneito, jonka pyrstössä hohtavat paljetit ja hiuksissa värikkäät villalangat. Kolmas kuvataideteos kutsuu katsomaan kantaaottavuudellaan: öljynporauslautalta on vesistöön levinnyt synkkä, musta öljylautta, joka uhkaa niin jääkarhua, pingviiniä kuin hyljettäkin.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: Kotiseutu-uutisten levikkialue laajeni Rääkkylään

Huhtikuussa 1967 Kotiseutu-uutisten sisällössä ja levikkialueessa tapahtui merkittävä muutos. Ensimmäisinä ilmestymiskuukausina paikallislehden levikkialueeseen kuuluivat Liperi ja Viinijärvi, mutta 7. huhtikuuta vuonna 1967 ilmestyneessä lehdessä uutisoitiin levikkialueen laajenevan Rääkkylään.

“Pitihän tänne joku kylähullu saada”

Toukokuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Markku Leppänen muutti puolisonsa kanssa Liperiin, Roukalahden kylälle. Pystytti pihamaalle muutaman moottorisahalla veistämänsä teoksen ja asettui taloksi ja samalla osaksi yhteisöä.

“Paastoaminen ei ole helppoa, mutta se tekee meille hyvää” – piispa Jari Jolkkonen kutsuu paastoon

Pääsiäisen hiljalleen lähestyessä Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on esittänyt paastokutsun.

Asfaltointien tekijä on valittu – lautakunnan päätös oli yksimielinen

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti kokouksessaan torstaina 26. helmikuuta tilata kirkonkylällä tehtävät asfaltoinnit  Peab Industri Oy:ltä.

Onnen Kauppa muutti väistötiloihin – avajaisia vietetään ensi viikolla

Rääkkyläläisten kädentaitajien tuotteita myyvä Onnen Kauppa avaa ovensa uudessa osoitteessa torstaina 5. maaliskuuta. Myymälä toimii tilapäisesti Kotitiellä sijaitsevassa rivitaloasunnossa Onnen Kaupan varsinaisissa tiloissa sattuneen vesivahingon vuoksi.

Lautakunta päätti muuttaa veden ja jäteveden laskutusaikataulua

Veden ja jäteveden laskutusaikataulu muuttuu Rääkkylässä.

Autoilija ajoi penkkaan ja törmäsi valotolppaan Liperissä – valotolppa kaatui päälle

Liperissä sattui eilen perjantaina kello 21:n jälkeen erikoinen ulosajo: henkilöautoilija ajautui penkkaan ja törmäsi puiseen valotolppaan sillä seurauksella, että tolppa kaatui ajoneuvon päälle.

Voisiko sukuhistoria tuoda matkailijoita Rääkkylään?

Voisiko juurimatkailu olla yksi Rääkkylän matkailullisista vetovoimatekijöistä? Tätä kysymystä pohditaan matkailuillassa, joka järjestetään Koivuniemessä maaliskuun toisella viikolla.

Rääkkylän elinvoimalautakunta delegoi päätösvaltaansa virkamiehelle

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta päätti kokouksessaan 26. helmikuuta siirtää päätösvaltaansa tekniselle johtajalle.

Koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina – käytännöllä turvataan lisääntymisrauha luonnoneläimille

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita – taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi sote-kiinteistöjen vuokraamisen hyvinvointialueelle – vuokratulot laskevat 350 000 euroa

Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23. helmikuuta sote-kiinteistöjen vuokraamisen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle. Päätös syntyi varsin lyhyen keskustelun jälkeen: ainoastaan kokoomuksen valtuutettu Juha Kosonen piti puheenvuoron asiassa.

Osuuskauppa lahjoittaa potkupuvun pohjoiskarjalaisille vauvoille tänäkin vuonna – uusi kuosi on valittu

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa lahjoittaa tänäkin vuonna potkupuvun jokaiselle maakunnassa syntyneelle vauvalle. Puvut lähetetään postitse vastasyntyneiden perheisiin 2–3 kuukauden kuluessa pienokaisen syntymästä, mikäli osoitetietojen luovuttamiseen ei ole asetettu estettä Digi- ja väestötietovirastoon.

Muutos: Rääkkylän yläkoulun oppilaat eivät enää saa käyttää puhelimia koulupäivän aikana

Rääkkylän koulun hyvinvointilautakunta on yksimielisesti hyväksynyt kokouksessaan 24. helmikuuta muutoksen koulun järjestyssääntöihin. Sen myötä Rääkkylän yläkoulun oppilaat eivät enää saa käyttää puhelimia koulupäivän aikana.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: Haasteena talviset liikenneolot ja matkailun kehittäminen

Talvi tuo omanlaisensa haasteet liikenteeseen – tuo tänä päivänä ja toi ensimmäisten Kotiseutu-uutisten julkaisemisen aikaan. Olkoonkin, että nuo haasteet saattavat olla hieman vaihdella vuosikymmenestä toiseen, kuten Kotiseutu-uutisissa 24. helmikuuta vuonna 1967 julkaistu lehtikuva osoittaa.

Piispa Jari Jolkkonen vie katsojat Jeesuksen jalanjäljille Ylen uutuussarjassa

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen on käsikirjoittanut Jeesus Nasaretilaisesta kertovan dokumenttisarjan, joka esitetään Ylellä pääsiäisviikolla. Jolkkonen toimii myös sarjan kertojana.

Rääkkylän kunta vuokraa tontin Kuntarahoitukselle

Rääkkylän kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 23. helmikuuta vuokrata Kuntarahoitus Oyj:lle maa-alueen Rääkkylän kirkonkylältä. 

Lautakunta päättää, keneltä tilataan Rääkkylän kirkonkylällä tehtävät asfaltoinnit

Rääkkylän kunnan elinvoimalautakunta päättää kokouksessaan torstaina 26. helmikuuta, miltä yritykseltä tilataan kirkonkylällä tehtävät asfaltoinnit.

Rääkkylässä on edelleen työttömänä viidennes työvoimasta – Liperissä hieman harvempi

Pohjois-Karjalan työllisyystilanne on pysynyt melko muuttumattomana alkuvuoden aikana. Tuoreimpien, tammikuun lopun tilannetta kuvaavien tilastojen mukaan maakunnan työttömyysaste on 15,4 prosenttia. Kuukautta aiemmin vastaava luku oli 15,8.

Hevosta ei saa enää pitää yksin – uusi asetus vahvistaa laumaeläimen oikeuksia

Vuoden 2026 alussa voimaan tullut asetus hevosten hyvinvoinnista on tuonut merkittäviä muutoksia hevosten hoitoon ja pitopaikkoihin. Asetuksen tavoitteena on turvata hevosten lajityypillinen käyttäytyminen, liikkuminen, lepo, ravinnon etsintä sekä sosiaalinen kanssakäyminen – asetus koskee paitsi hevosia, myös aaseja ja näiden risteymiä.

Milloin vedestä jatkossa maksetaan Rääkkylässä? – Elinvoimalautakunta tekee päätöksen pian

Vesi- ja jäteveden laskutusaikatauluun kaavaillaan muutosta Rääkkylässä. Elinvoimalautakunta käsittelee kokouksessaan 26. helmikuuta laskutuksen muuttamista siten, että tasauslaskutus tehtäisiin jatkossa syyskuussa. Laskutusjaksot olisivat loka-joulukuu, tammi-maaliskuu, huhti-kesäkuu ja heinä-syyskuu. Arviolaskutus toteutettaisiin jatkossa joulu-, maalis- ja kesäkuussa.

Vastuu tuli pyytämättä – Raita Joutsensaari luotsaa Rääkkylää määräaikaisena kunnanjohtajana

Vaikka kunnanjohtajan työ ei ole koskaan siintänyt Raita Joutsensaaren haaveissa, toimii hän silti parasta aikaa juuri tuossa tehtävässä. Määräaikaisesti tosin – aina siihen asti, kun Rääkkylään valitaan kunnanjohtaja hoitamaan virkaa vakituisesti.

Kenestä tulee seuraava Rääkkylän kunnanjohtaja? – Rekrytointi on alkamassa

Rääkkylän kunnanhallitus päätti kokouksessaan tänään 23. helmikuuta julistaa kunnanjohtajan viran haettavaksi. Päätöksen myötä kunta aloittaa uuden kunnanjohtajan rekrytoinnin.

Hyvinvointilautakunta päättää, kielletäänkö oppilailta puhelinten käyttö koulupäivän aikana

Saavatko Rääkkylän yläkoulun oppilaat jatkossa käyttää puhelimia koulupäivän aikana? Tähän kysymykseen hyvinvointilautakunta ottaa kantaa kokouksessaan huomenna tiistaina 24. helmikuuta.

Työttömät saavat tekstiviestimuistutuksia maaliskuun alusta alkaen – tavoitteena tiedonsaannin parantaminen

Maaliskuun alusta alkaen työvoimaviranomainen lähettää etukäteen tekstiviestimuistutuksen velvoittavan toimenpiteen määräajan päättymisestä, jos työvoimaviranomaisella on käytettävissä työnhakijaksi ilmoittautuneen henkilön suomalainen matkapuhelinnumero.  

Käsämässä on pian Itä-Suomen ainoa vastaanottokeskus

Maaliskuun alusta alkaen Liperin Käsämässä toimii Itä-Suomen ainoa vastaanottokeskus.

Siikasalmella leirikoulu rakentuu talvisista elämyksistä ja yhdessä tekemisestä

Mitä yhteistä on banaanilaatikoilla, piirustuskilpailulla ja lentopalloturnauksella? Paljonkin, saattaisivat Siikasalmen kristillisen koulun oppilaat todeta helmikuisen leirikoulun jälkeen.

Rääkkylän kunnanhallitus kokoontuu päättämään kunnanjohtajahausta

Rääkkylän kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan maanantaina 23. helmikuuta kunnanjohtajan hakuprosessia sekä päättää siihen liittyvistä jatkotoimenpiteistä.

Rääkkylän sote-asema on suljettu viikon ajan – muutoksen syynä vuosilomat

Talviloma vaikuttaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten toimipaikkojen aukioloaikoihin. Osa toimipaikoista on suljettuina pääasiassa viikolla 10 henkilökunnan vuosilomien aikana.

Pärnävaaran talvirieha on peruttu – tapahtumaan ilmoittautui liian vähän toimijoita

Pärnävaaran talvirieha on peruttu. Koko perheelle suunnattu talvinen tapahtuma oli tarkoitus järjestää Pärnävaaralla ensi viikon lauantaina 28. helmikuuta – tapahtumaa olivat järjestämässä Liperin kunta ja Liperin Yrittäjät.

Kotimainen villalanka kiinnostaa – mutta ei rikastuta tuottajaansa

Suomalainen villalanka kiinnostaa. Yhä useampi käsityöharrastaja haluaa tietää, mistä lanka tulee ja kuka sen on valmistanut. Materiaalin lisäksi merkitystä on sen tarinalla ja tuotannon läpinäkyvyydellä. Suomalaisesta lampaanvillasta valmistetut langat nähdään vaihtoehtona teollisesti tuotetuille, globaalien markkinoiden hallitsemille tuotteille. Ne edustavat monille harkitumpaa kuluttamista – myös ekologisuus, paikallisuus ja halu tukea kotimaista tuotantoa vaikuttavat ostopäätöksiin. 

Selkokirjojen suosio on kasvanut Ylämyllyllä – ”Niitä voi lukea kuka tahansa”

Suomalaisten lukutaito on herättänyt huolta viime vuosina. Vaikka suomalaisten lasten, nuorten ja aikuisten lukutaito on kansainvälisesti verrattuna hyvä, on erityisesti nuorten lukutaito heikentynyt selvästi.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: “Lakko olisi kuin ylimääräinen oppiaine väkivallan käytöstä”

“Kansakoulunopettajat lakkoon”, kuului otsikko Kotiseutu-uutisissa perjantaina 17. helmikuuta vuonna 1967 ilmestyneessä lehdessä. Lakkoaikeiden syyksi nimettiin – mikäpä muukaan kuin – raha.

Liperin kunnanhallitus kannattaa vuokramallia rakennettaessa uutta päiväkotia Ylämyllylle

Liperin kunnanhallitus päätti kokouksessaan 16. helmikuuta esittää valtuustolle, että se valtuuttaa Pohjois-Karjalan hankintatoimen kilpailuttamaan Ylämyllyn päiväkodin 20 vuoden vuokramallilla.

Työttömän määritelmä ei ole yksiselitteinen – siksi kysyimme, kuka oikeastaan on työtön

Liperissä työttömänä on 14,4 prosenttia työvoimasta, Rääkkylässä 20,0 prosenttia – näin kertovat tuoreimmat Keha-keskuksen ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksen julkaisemat tilastot.

Poliisi määräsi ilveksen lopetettavaksi Liperissä – tapaus herättää kysymyksiä paikallisten keskuudessa

Itä-Suomen poliisi tiedotti viime viikolla, että Liperissä on lopetettu ilves. Eläin lopetettiin poliisin määräyksellä, koska sen arvioitiin uhkaavan ihmisen henkeä ja terveyttä. Ilves oli tehnyt toistuvasti pihavierailuja taajamassa ja sen välittömässä läheisyydessä noin kuukauden ajan.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.