Punkit ovat liikkeellä tavallista aiemmin – rokotteiden kysyntä on kasvanut myös Liperissä

Punkkeja esiintyy nykyisin lähes koko Suomessa, ja niiden levittämät taudit ovat yleistyneet viime vuosina. Lämmin kevät on tänä vuonna vauhdittanut punkkikauden alkua, mikä näkyy luonnossa liikkuville aiempaa varhaisempana riskinä ja apteekeissa punkkirokotteiden kasvaneena kysyntänä.

Polkupyörävarkauksien määrä kasvaa keväällä – sähköpyörät yhä useammin kohteena

Polkupyörävarkauksien määrä on lähtenyt kasvuun kevään aikana Itä-Suomessa. Itä-Suomen poliisin mukaan maaliskuun alun jälkeen poliisin tietoon on tullut 158 polkupyörän anastusta.

Rääkkylän kunnanjohtajan valinta etenee – maanantaina todennäköisesti tiedetään, ketä virkaan esitetään

Rääkkylän kunnanhallitus kokoontuu tulevana maanantaina 20. huhtikuuta käsittelemään kunnanjohtajan valintaa.

“Hyviä vaihtoehtoja meillä ei ole” – Varpasalossa mietitään nyt, korjataanko vai puretaanko

Varpasalon kylätalo vaurioitui pahoin tulipalossa, joka syttyi varhain keskiviikkona 15. huhtikuuta. Rakennus kärsi mittavia palo- ja savuvahinkoja – niin mittavia, että lienee perusteltua kysyä, onko kylätaloa mahdollista korjata entiselleen.

Liperi sai uuden vesihuoltopäällikön – virkaan valittiin Timo Nykänen

Liperin kunnan elinympäristölautakunta on valinnut vesihuoltopäällikön virkaan Timo Nykäsen. Päätös tehtiin lautakunnan kokouksessa 14. huhtikuuta.

Päällystystyöt käynnistyvät pian – Liperissä ja Rääkkylässä kunnostetaan teitä kesän aikana

Maanteiden päällystyskausi käynnistyy Suomessa huhtikuun lopulla Etelä- ja Lounais-Suomesta ja etenee vähitellen kohti pohjoista säiden lämmetessä. Myös Liperin ja Rääkkylän alueella tehdään tulevana kesänä merkittäviä päällystystöitä.

Valkoposkihanhien muutto etenee rauhallisesti – suuret parvet antavat vielä odottaa itseään Pohjois-Karjalassa

Valkoposkihanhien kevätmuutto etenee tänä vuonna rauhallisesti ja ajankohdalle tyypillisesti, vaikka kevät on ollut poikkeuksellisen lämmin. Tuoreiden havaintojen perusteella muutto on jopa hieman myöhässä kahteen edellisvuoteen verrattuna, mutta kokonaisuutena aikataulu vastaa pitkän aikavälin keskiarvoa.

Neulominen kulkee suvussa – Pirjo Kettunen toimii tyttärensä koeneulojana

Liperiläinen Pirjo Kettunen on intohimoinen neuloja – on ollut pikkutytöstä lähtien.

Varpasalon kylätalo syttyi palamaan viime yönä – kyläläiset huolehtivat palon jälkivartioinnista

Varpasalon kylätalo vaurioitui pahoin viimeöisessä tulipalossa.

Saimaannorpan suojeluun liittyvät kalastusrajoitukset päättyivät – uusi asetus yhä valmistelussa

Saimaannorpan suojelemiseksi säädetty kalastusrajoitusasetus päättyi eilen 14. huhtikuuta.

Yöllinen tulipalo vaurioitti Varpasalon kylätaloa – rakennus säästyi tuholta

Varpasalon kylätalossa syttyi tulipalo viime yönä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen kello yhden jälkeen yöllä.

Rääkkylän katkeamaton ketju: Kaisa Laitinen löysi paikkansa Rääkkylästä

Kaisa Laitisen silmissä Rääkkylä on monien mahdollisuuksien kunta. Paikkakunta, josta käsin voi työskennellä monenlaisissa tehtävissä, kasvattaa lapset turvallisessa ympäristössä, tuntea kuuluvansa yhteisöön ja harrastaa monipuolisesti. Ei siis ihme, että Laitinen on viihtynyt Rääkkylässä jo miltei neljä vuosikymmentä.

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö koetaan vaihtelevaksi – Liperissä arki sujuu yhteistyössä

Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyö on Kuntaliiton tuoreen kyselyn mukaan kehittynyt viime vuosina myönteiseen suuntaan, mutta näkemykset sen toimivuudesta jakautuvat selvästi. Kyselyyn vastanneista kuntajohtajista 31 prosenttia arvioi yhteistyön toimivan hyvin, kun taas 23 prosenttia piti sitä huonona.

“On vain kärsittävä” – polttoaineen korkea hinta kurittaa arkea ja yrityksiä Liperissä ja Rääkkylässä

Polttoainetta ei Liperin ja Rääkkylän leveyksillä saa lähellekään alle kahden euron litrahinnalla – ei bensaa, eikä varsinkaan dieseliä. Toisin sanoen, polttoaine maksaa paljon.

Viranomaisposti siirtyy digiin – Suomi.fi-viestit korvaavat paperikirjeitä

Viranomaisten lähettämä posti siirtyy huomisesta 14. huhtikuuta alkaen ensisijaisesti digitaaliseen muotoon. Jatkossa useiden viranomaisten viestit toimitetaan Suomi.fi-viestit -palveluun paperikirjeiden sijaan.

Toimittajan kolumni: Lukeminen rakentaa ymmärrystä

Jörn Donner sen jo aikanaan sanoi: Lukeminen kannattaa aina.

Lukupiirissä kirja avautuu uudella tavalla – Rääkkylässä keskustellaan lukukokemuksista yhdessä

Lukupiireillä on pitkät perinteet: jo vuosisatojen ajan ihmiset ovat kokoontuneet yhteen lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Edelleenkin lukupiirejä kokoontuu säännöllisesti – esimerkiksi Rääkkylässä ja Liperin eri taajamissa. 

Maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitosta Pohjois-Karjalassa – varoitus on voimassa

Useat maastopalot ovat työllistäneet pelastuslaitosta viime päivinä eri puolilla Pohjois-Karjalaa. Tehtäviä on ollut muun muassa Liperissä, Rääkkylässä, Joensuussa ja Lieksassa.

Ystävyystapahtuma kokosi väkeä Veljesharjulle – yhdessä tekeminen yhdisti ja loi tilaa uusille kohtaamisille

Yhteisötaiteesta ja kasvomaalauksista, legoilla rakentelusta ja keppihevosradalla laukkaamisesta – niistä oli Veljesharjulla järjestetty Ystävyystapahtuma tehty. Toki mukaan mahtui myös ripaus kansainvälistä tunnelmaa ja makkaranpaiston nostattamia aromeja.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: Tiilitehtaan tulevaisuus jakoi näkemyksiä Liperin valtuustossa

Liperin tiilitehtaan tulevaisuus sai runsaasti palstatilaa Kotiseutu-uutisten 14. huhtikuuta vuonna 1967 ilmestyneessä numerossa.

Kuka valitaan Liperin kunnan vesihuoltopäälliköksi? Elinympäristölautakunta päättää asiasta pian

Liperin kunnan elinympäristölautakunta käsittelee vesihuoltopäällikön viran täyttämistä kokouksessaan 14. huhtikuuta. Päätösehdotukseksi on kirjattu, että virkaan valitaan Timo Nykänen.

Tukkeja ajautui laivaväylälle Liperissä – pelastuslaitos keräsi lähes 50 runkoa vedestä

Liperin Tikanvirran laivaväylällä havaittiin eilen perjantaina iltapäivällä useita irtonaisia tukkeja, jotka olivat omiaan aiheuttamaan vaaratilanteen vesillä liikkujille.

Remontti ja muutto vaikuttavat Viinijärven kirjastopalveluihin – kirjasto sulkeutuu yli kolmeksi kuukaudeksi

Viinijärven kirjastossa voi asioida enää reilun parin viikon ajan. Kirjasto suljetaan muuton takia toukokuun ensimmäisenä päivänä – uusissa kirjastotiloissa Viinijärvellä pääsee asioimaan elokuun puolivälin paikkeilla.

Lainanottovaltuuden korotus voi mahdollistaa Liperin sote-keskuksen oston

Valtioneuvosto on korottanut Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vuoden 2026 lainanottovaltuutta, mikä voi mahdollistaa Liperin sosiaali- ja terveyskeskuksen oston.

Rääkkylässä syttyi maastopalo – palon syynä ihmisen toiminta

Rääkkylän Rasisalossa paloi vajaa hehtaari maastoa tänään iltapäivällä.

Maastoa paloi Ylämyllyn alueella – paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi

Ylämyllyn alueella havaittiin useita pieniä maastopaloja eilen torstaina 9. huhtikuuta, kerrotaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.

Neuvolapalvelut pysyvät Liperin kirkonkylällä – Ylämyllyn suunnitelma ei etene

Liperissä äitiys- ja lastenneuvolapalvelut säilyvät jatkossakin kirkonkylällä sijaitsevassa sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ei ole halukas laajentamaan palveluja Ylämyllylle.

Pitäjä vesien äärellä -kirja on ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi

Rääkkylän historiaa laajasti käsittelevä Pitäjä vesien äärellä -teos on ehdolla Vuoden kotiseututeos -kilpailussa. Kilpailuun ehdotettiin tänä vuonna yhteensä 43 kotiseutuaiheista tietokirjaa eri puolilta Suomea.

Rääkkylän katkeamaton ketju: Maanviljely ja yhteisöllisyys kulkevat rinnakkain Timo Mölsän arjessa

“Isona minusta tulee maanviljelijä”, rääkkyläläinen Timo Mölsä ajatteli pikkupoikana. Hän varttui Niemisessä sijaitsevalla maatilalla ja kasvoi työntekoon jo varhain.

Korkea koulutustaso yhdistää Rääkkylän kunnanjohtajaehdokkaita

Rääkkylässä haastatellaan näinä päivinä kuutta kunnanjohtajan virkaa hakenutta henkilöä. Kunnanhallitus päätti 30. maaliskuuta pitämässään kokouksessa kutsua 21 hakijan joukosta haastatteluun Inka Rajalan, Juho Jukkolan, Kari Kulmalan, Mia Holmbergin, Tommi Lepojärven ja Pertti Severinkankaan.

Hyvinvointilautakunta torppasi aamupalan tarjoamisen koululaisille – tosin vasta äänestyksen jälkeen

Aamupalaa ei tarjota maksutta Rääkkylän koulun oppilaille, päätti tiistaina 7. huhtikuuta kokoontunut Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta. Päätös ei kuitenkaan syntynyt yksimielisesti, vaan vasta äänestyksen jälkeen.

Näkökulma: Pienistä valinnoista kasvaa suuri kokonaisuus

Suomen ylikulutuspäivä tuli tänä vuonna vastaan poikkeuksellisen varhain, jo huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Se tarkoittaa, että olemme kuluttaneet loppuun koko vuoden luonnonvarat ajassa, joka kattaa vain murto-osan vuodesta. Loppuvuosi eletään velaksi – ei taloudellisessa vaan ekologisessa mielessä.

Poliisi puhallutti liki 10 000 kuljettajaa – alkoholia oli veressä 75 autoilijalla

Itä-Suomen poliisi puhallutti pääsiäisen aikana lähes 10 000 kuljettajaa. Tehostettu rattijuopumusvalvonta alkoi kiirastorstain iltana ja jatkui toiseen pääsiäispäivään eli maanantaihin 6. huhtikuuta asti.

Käsityöt esillä kunnantalon kevätnäyttelyssä

Rääkkylän kunnantalolle avautuu huomenna keskiviikkona 8. huhtikuuta Keski-Karjalan kansalaisopiston kevätnäyttely. Esillä on Rääkkylässä kokoontuneiden ryhmien töitä – tekstiili- ja puutöitä sekä keramiikkaa.

Hyvinvointilautakunta päättää, tarjotaanko koululaisille aamu- ja välipala maksutta

Rääkkylän kunnan hyvinvointilautakunta käsittelee kokouksessaan tänään 7. huhtikuuta vasemmistoliiton valtuustoryhmän jättämää valtuustoaloitetta maksuttoman välipalan tarjoamisesta koululaisille.

Ensimmäisestä vuosikerrasta: Kun Valamon luostarin oppi-isä vieraili Viinijärvellä ja pankkikonttoria rakennettiin taajamaan

Paikallislehdet kertovat ennen kaikkea oman alueensa uutisista, tapahtumista ja ihmisistä, mutta samalla ne tallentavat kuvaa ajasta, jossa ne ilmestyvät. Niiden sivuille jää talteen arjen ilmiöitä, puheenaiheita ja ajan henkeä tavalla, joka ei aina tule esiin muissa lähteissä.

Pääsiäisen aikaan Liperissä jäi kiinni kolme päihtynyttä kuljettajaa – yksi törkeästä rattijuopumuksesta

Itä-Suomen poliisi on valvonut tehostetusti kuljettajien ajokuntoa pääsiäisen ajan. Erityistä huomiota poliisi on kiinnittänyt ajoneuvojen kuljettamiseen päihtyneenä.

Tilastot kertovat: Rääkkylän kirjastossa lainausmäärät vähenivät, mutta kävijämäärä kasvoi

Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan. Tämä käy ilmi vastikään julkaistuista, vuotta 2025 koskevista kirjastojen toimintatilastoista.

Kantelemusiikki soi Rääkkylän kappelissa huhtikuun lopussa – ”Pitkään aikaan ei vastaavaa ole järjestetty”

Rääkkylän kappeli täyttyy kantelemusiikista huhtikuun viimeisenä tiistaina, kun Keski-Karjalan musiikkiopistossa kanteleensoittoa harrastavat konsertoivat paikkakunnalla. Kansanmusiikkia opettavan Marjo Smolanderin mukaan tapahtuma on harvinaista herkkua.

Sähköpyörille oma latauspiste Rääkkylän kirkonkylälle

Rääkkylän kirkonkylälle nuorisotalon edustalle on rakennettu uusi sähköpyörien latauspiste. Maksuton latauspiste on kaikkien käytettävissä – niin kuntalaisten, loma-asukkaiden kuin satunnaisten kulkijoidenkin – ja siinä on neljä latauspaikkaa.
Kotiseutu-uutiset.com
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.