14.8.2026
Varhaiskasvatus on monelle maksutonta – Rääkkylässä palvelusta maksaa vain joka neljäs, Liperissä hieman useampi

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksua ei peritä tulojen perusteella yhä useammalta lapselta, kertoo Kuntaliiton tuore selvitys. Muutos näkyy myös Liperissä ja Rääkkylässä, joissa suurin osa varhaiskasvatuksen asiakkaista saa palvelun ilman asiakasmaksua.
13.8.2026
Aleksis Kivelä voitti nuorten SM-mitalin 400 metrin aitajuoksusta – Loppukaudella tähtäimessä otteluennätys

Aleksis Kivelä voitti viikonloppuna Hyvinkäällä järjestetyissä yleisurheilun SM-kilpailuissa pronssia.
12.8.2026
Vieraskentällä tuli tappio – ViU:n kausi naisten Ykköspesiksessä päättyi

Viinijärven Urheilijoiden kausi naisten Ykköspesiksessä päättyi. Joukkue hävisi Kuusankosken Puhtia vastaan pelaamansa kolmannen ja ratkaisevan puolivälieräottelun lukemin 2–0 (4–2, 5–0). Ottelu pelattiin Kuusankosken pesäpallokentällä Kouvolassa tänään keskiviikkona.
12.8.2026
Joensuun joukkoliikenne siirtyy tänään talviaikatauluun – lue tästä, miten Liperissä ajettavat bussivuorot muuttuvat

Joensuun seudun joukkoliikenteessä siirrytään talviaikataulujen mukaiseen liikennöintiin tänään keskiviikkona 12. elokuuta. Samalla bussivuoroihin tulee joitakin muutoksia.
12.8.2026
ViU lähtee tänään Kouvolaan voittamaan pudotuspelisarjan kolmatta ottelua – ”Ulkopelimme kyllä kantaa”

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue kohtaa tänään keskiviikkona puolivälieräsarjan kolmannessa ja ratkaisevassa ottelussa Kuusankosken Puhdin. Ottelu pelataan Kuusankosken pesäpallokentällä Kouvolassa.
12.8.2026
Helikopterioksinnat alkavat Liperissä ja Rääkkylässä – tästä on kyse

PKS Sähkönsiirto aloittaa keskijänniteverkon 20 kilovoltin ilmajohtojen helikopterioksinnat tiistaina 18. elokuuta. Oksintoja tehdään elokuusta vuoden loppuun eri puolilla yhtiön verkkoaluetta. Yhteensä helikopterilla oksitaan noin 300 kilometriä sähkölinjoja.
11.8.2026
Liperiläiselle Tarja Klemetille kaksi MM-pronssia ampumasuunnistuksesta

Liperiläinen Tarja Klemetti saavutti kaksi henkilökohtaista pronssimitalia ampumasuunnistuksen MM-kisoissa Boråsissa Ruotsissa. Hän kilpaili N55-veteraanisarjassa ja edusti Liperin Reserviläisiä.
11.8.2026
Paksuniemen satamakahvilan yrittäjät pohtivat liiketoiminnan myyntiä – “Kartoitamme erilaisia vaihtoehtoja”

Rääkkylän kirkonkylällä sijaitsevan Paksuniemen satamakahvilan yrittäjät Pasi Hämäläinen ja Jonne Soininen ovat kiinnostuneet myymään liiketoimintansa Rääkkylässä.
10.8.2026
Yrittävä Liperi: ”Se on minun nappisilmäni” – Kristian Saukkoselle autot ovat elämäntapa

Ylämyllyläisen Kristian Saukkosen suhde autoihin alkoi jo pikkupoikana isän autokorjaamolla. Nyt lapsuuden harrastuksesta on syntynyt oma yritys, AutoFix Saukkonen, jonka kautta autojen fiksaus- ja korjauspalveluita tarjotaan paikallisille asiakkaille.
10.8.2026
Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä ensimmäisten kouluviikkojen aikana – erityistarkkailussa ovat muun muassa ajonopeudet

Koulujen alkaessa liikenteeseen palaa jälleen suuri joukko lapsia ja nuoria. Itä-Suomen poliisi tehostaa liikennevalvontaa koulujen läheisyydessä ensimmäisten kouluviikkojen aikana. Erityistä huomiota kiinnitetään ajonopeuksiin, suojatiesääntöjen noudattamiseen ja kuljettajien tarkkaavaisuuteen. Valvonnassa tarkkaillaan lisäksi liikennevalojen noudattamista, turvalaitteiden käyttöä sekä matkapuhelimen ja muiden viestintävälineiden käyttöä ajon aikana.
10.8.2026
Useampi kuin joka toinen liperiläinen ekaluokkalainen aloittaa koulutaipaleensa Ylämyllyn koulussa

Liperin kunnan ylläpitämissä peruskouluissa koulutaipaleensa aloittaa tällä viikolla 120 ekaluokkalaista. Suurin osa heistä suuntaa Ylämyllyn koulun Jyrin yksikköön, jossa lukuvuotensa aloittaa 76 ekaluokkalaista.
9.8.2026
Toimittajan kommentti: ViU laittoi ennakkosuosikin polvilleen ja lähtee kolmanteen otteluun jopa hienoisena ennakkosuosikkina

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue on nyt pelannut kaksi pudotuspeliottelua Kuusankosken Puhtia vastaan. Sekä Kouvolassa että Viinijärvellä ottelu ratkesi vasta supervuorossa – kummallakin kerralla kotijoukkueen voittoon. Jo tällä perusteella ottelusarjaa voi luonnehtia tasaiseksi.
9.8.2026
ViU voitti kotikentällään Kuusankosken Puhdin ja tasoitti pudotuspelisarjan

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue voitti tänään sunnuntaina toisen pudotuspeliottelunsa Kuusankosken Puhtia vastaan. Viinijärven Pallokentällä pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 2–1 (0–1, 3–1, 5–1).
9.8.2026
Sanomalehti Karjalainen: Paksuniemen satamaravintola ja majoituspalvelut ovat myynnissä

Sanomalehti Karjalaisen mukaan Rääkkylän Paksuniemen satamaravintola ja majoituspalvelut ovat myynnissä. Kolmatta kesää yrittäjinä toimivat Pasi Hämäläinen ja Jonne Soininen myyvät Paksuniemen liiketoiminnan ja irtaimiston. Kiinteistön omistaa Rääkkylän kunta, joka vuokraa tiloja yrittäjille ja vastaa kiinteistön ylläpidosta.
8.8.2026
Naisten Ykköspesiksen pudotuspelit alkoivat – ViU voitti jakson, muttei koko ottelua

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue hävisi ensimmäisen pudotuspeliottelunsa Kuusankosken Puhtia vastaan tänään lauantaina. Kuusankosken pesäpallokentällä Kouvolassa pelattu ottelu päättyi supervuoron jälkeen lukemiin 2–1 (1–3, 4–1, 1–0).
7.8.2026
Liperissä ja Rääkkylässä ei ole sinilevää havaittu tälläkään viikolla

Valtakunnallisessa sinileväseurannassa tehtiin tällä viikolla edellisviikkoja enemmän havaintoja sinilevästä. Tilanne on ajankohtaan nähden tavanomaista huonompi sekä sisävesillä että rannikkoalueilla.
7.8.2026
Hyvinvointialue haluaa edelleen ostaa Liperin sote-keskuksen – neuvottelut asiasta ovat käynnissä

Liperin kunta ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialue neuvottelevat edelleen Liperin sosiaali- ja terveyskeskuksen myymisestä hyvinvointialueelle. Neuvotteluja asiasta on käyty jo pitkään, noin vuoden ajan.
6.8.2026
1,9 miljoonan suomalaisen tulee maksaa kiinteistöveroa viimeistään tänään – myöhässä maksaneita oli viime vuonna 425 000

Tänään torstaina 6. elokuuta erääntyy vuoden 2026 kiinteistöveron ensimmäinen erä yhteensä 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla. Maksettavaa on yhteensä noin 440 miljoonaa euroa, kertoo Verohallinto.
6.8.2026
ViU hävisi Haminan Palloilijoille – viinijärveläisjoukkue etenee silti pudotuspeleihin

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue eteni pudotuspeleihin runkosarjan viimeisen ottelun tappiosta huolimatta. ViU kohtaa lauantaina 8. elokuuta pelattavassa puolivälieräottelussa Kuusankosken Puhdin, joka nappasi lohkovoiton nimiinsä voitettuaan runkosarjan viimeisessä ottelussa Lappeenrannan Pesä Ysit kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
4.8.2026
ViU lähtee Haminaan hakemaan vähintään yhtä sarjapistettä – tavoitteena paikka pudotuspeleihin

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue kohtaa huomenna keskiviikkona vieraskentällä Haminan Palloilijat. Ottelu on ViU:n viimeinen runkosarjassa.
4.8.2026
Uuteen kouluun muutetaan kesken lukuvuoden – ratkaisu on herättänyt keskustelua Rääkkylässä

Rääkkylään rakennetaan parhaillaan uutta yhtenäiskoulua. Työmaalla tehdään rakennuksen pohjatöitä, ja reilun puolen vuoden kuluttua hirsirakenteisen koulun on määrä olla valmis. Tavoitteena on, että koulu valmistuu maaliskuussa 2027.
4.8.2026
Tavoite on, että Viinijärven kuntosali avataan syyskuun alussa

Viinijärven uuden koulun yhteyteen tuleva kuntosali on herättänyt mielenkiintoa kuntalaisten keskuudessa. Erityisesti kiinnostaa se, milloin kuntosalille pääsee treenaamaan.
3.8.2026
Lehti uudistuu: Kotiseutu-uutiset ottaa merkittävän digiloikan – tulossa digitaalinen palveluyhteisö ja uusi yritysportaali

Kotiseutu-uutiset ei halua olla enää vain paperille ja verkkosivuille tuotettu uutiskanava, vaan siitä rakennetaan monikanavainen digitaalinen yhteisö, joka kokoaa yhteen alueen ihmiset, palvelut ja yritykset.
3.8.2026
Hyvinvointialue jatkaa Liperin sote-keskuksen vuokralaisena – uusi sopimus on voimassa toistaiseksi

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Liperin kunta ovat tehneet uuden vuokrasopimuksen Liperin sosiaali- ja terveyskeskuksesta. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Aiempi vuokrasopimus päättyi toukokuun 2026 lopussa, sillä Liperin kunta ja hyvinvointialue neuvottelivat pitkään sote-keskuksen myymisestä hyvinvointialueelle. Koska kauppaa ei syntynyt, kiinteistön käyttö jatkuu vuokrasuhteella.
2.8.2026
Rääkkyläläinen Rautianna ravasi kuudenneksi Kuninkuusravien kuningatarkilpailussa

Rääkkyläläisen Mari Rautiaisen kasvattama, omistama ja valmentama Rautianna sijoittui kuudenneksi Kuninkuusravien kuningatarkilpailussa. Jarkko Kervisen ohjastamana juossut tamma keräsi kolmelta osamatkalta yhteisajan, joka riitti kuudenteen sijaan kovatasoisessa kilpailussa.
2.8.2026
Viinijärven pallokentän huoltorakennuksen ulkoverhousta uusitaan

Liperin kunta käynnistää Viinijärven pallokentän huoltorakennuksen kunnostustyöt.
2.8.2026
Odotatko veronpalautusta? Jos rahat eivät näy tilillä, syynä voi olla puuttuva tilinumero tai muuttunut maksupäivä

Maanantai 3. elokuuta on vuoden suurin veronpalautuspäivä. Verohallinto maksaa tuolloin veronpalautuksia 2,1 miljoonalle suomalaiselle yhteensä noin 1,1 miljardin euron edestä.
1.8.2026
Rääkkyläläinen Rautianna avasi Kuninkuusravien kuningatarkilpailun kahdeksannella sijalla

Rääkkyläläisen Mari Rautiaisen valmentama Rautianna sijoittui kahdeksanneksi Kuninkuusravien kuningatarkilpailun avausosamatkalla tänään lauantaina Teivossa. Uransa ensimmäiseen kuningatarkilpailuun osallistuva tamma kilpaili 2 100 metrin matkalla, ohjaksissaan Jarkko Kervinen.
1.8.2026
ViU ei tunnu pääsevän voiton kantaan kiinni – runkosarjassa on jäljellä enää yksi ottelu

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue kärsi tänään lauantaina tappion ottelussa Lappeenrannan Pesä Ysejä vastaan. Kotijoukkueena pelannut Pesä Ysit voitti Punkaharjulla pelatun ottelun lukemin 2–0 (4–1, 6–1).
1.8.2026
Rääkkylässä koulutiensä aloittaa kuusi ekaluokkalaista – määrä on vähentynyt viime vuosista

Tänä syksynä, 12. elokuuta, koulutiensä aloittaa Rääkkylän koulussa kuusi ekaluokkalaista. Ekaluokkalaiset opiskelevat yhdysluokassa esiopetusikäisten kanssa, joten 0–1-luokalla on tänä syksynä yhteensä kahdeksan oppilasta.
1.8.2026
Liperiläinen Jyrki Utriainen haluaa nostaa Itä-Suomen turvallisuuskeskustelun ytimeen

Liperiläinen, Etelä-Saimaan päätoimittaja, Jyrki Utriainen vetää paneelikeskusteluja Kotkaniemi-foorumissa. Kyseessä on valtakunnallinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelufoorumi, joka kokoaa yhteen päättäjiä, tutkijoita, elinkeinoelämän edustajia ja median. Kotkaniemi-foorumi on yksi Suomen merkittävimmistä yhteiskunnallisista keskustelufoorumeista.
31.7.2026
Poliisi valvoi liikennettä tehostetusti – rattijuopumustapauksia tuli ilmi viime kesää enemmän

Poliisin tietoon tulleiden rattijuopumustapausten määrä on kasvanut Itä-Suomessa.
31.7.2026
Liperin ja Rääkkylän seurantapaikoilla ei ole havaittu sinilevää

Lupa- ja valvontaviraston mukaan sinilevätilanne on sisävesillä edelleen ajankohtaan nähden tavanomaista rauhallisempi.
30.7.2026
Liperissä syttyi maastopalo – palon arvellaan saaneen alkunsa nuotiosta

Liperin kirkonkylän tuntumassa Simananniementien varrella syttyi maastopalo tänään iltapäivällä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävälle kello 15.30.
30.7.2026
Kirjasto avaa ovensa Viinijärvellä elokuun loppupuolella – “Uudet tilat ovat modernit, valoisat ja viihtyisät”

Viinijärven uusi kirjasto avataan elokuun loppupuolella. Uusien kirjastotilojen kanssa samanaikaisesti otetaan jälleen käyttöön myös omatoimikirjastopalvelu.
30.7.2026
Naperoleirin juhlaottelu keräsi Viinijärven Pallokentälle yli 800 katsojaa – ViU jäi pisteittä ottelussa Ikaalisten Tarmoa vastaan

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue kärsi eilen keskiviikkona tappion ottelussa Ikaalisten Tarmoa vastaan. Vierasjoukkue voitti Viinijärven Pallokentällä pelatun ottelun lukemin 0–2 (0–1, 4–5).
28.7.2026
Kysyimme, tehdäänkö kesälomalla valintoja myös kukkaron mukaan

Kesäloma on monelle vuoden odotetuinta aikaa, mutta samalla myös aikaa, jolloin rahaa kuluu tavallista enemmän. Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan esimerkiksi majoituksen, virvoitusjuomien ja naudanlihan hinnat ovat nousseet viime vuodesta, mikä voi näkyä myös lomabudjetissa.
27.7.2026
Kaupalliset kalastajat voivat hakea avustusta saimaannorpan suojelusta aiheutuviin tulonmenetyksiin

Kaupalliset kalastajat voivat hakea avustusta saimaannorpan suojelusta aiheutuviin taloudellisiin menetyksiin. Haku avautuu 1. elokuuta ja jatkuu elokuun loppuun saakka.
27.7.2026
ViU taipui Tyrnävällä – viikonlopun kahdesta vierasottelusta mukaan tuli vain yksi sarjapiste

Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue hävisi sunnuntaina vieraskentällä Tyrnävän Tempaukselle kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 1–0 (2–2, 2–2, 3–2k).
27.7.2026
Autoilija, ota tämä huomioon – päällystystyöt alkavat Varkaudentiellä

Päällystystyöt alkavat tällä viikolla Varkaudentiellä Liperissä. Juojärven ja Heponiemen välisellä tieosuudella uusitaan päällyste noin 16,8 kilometrin matkalla.

