Postia lukijoilta: Hoitavatko seinät?

MIELIPIDE Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on tiettyjen aluevaltuutettujen taholta luotu vastakkainasettelua Joensuun ja muun maakunnan välille. On annettu ymmärtää, että Hyvinvointialue panostaa pääasiassa Joensuuhun rakennuttamalla kalliin sotekeskuksen Sortavalan kadulle, vaikka samaan aikaan ympäri maakuntaa jää soterakennuksia tyhjilleen.

Säilytetään positiivinen omaleimaisuus Liperissä

MIELIPIDE Levottomassa maailman ajassa leipäpitäjä Liperi on juureva ja omaleimainen kunta myös edukseen. Haluaisin, että paikkakunnan päättäjillä olisi kykyä visioida ja kehittää Liperiä menemättä kuitenkaan kaupunkien leikkausvimmaan.

Omalääkäristä perhelääkärijärjestelmään

MIELIPIDE Omalääkärijärjestelmän kehittäminen on otettu viime aikoina myös kansallisesti tavoiteltavaksi asiaksi. Ehdotusta tulisi kuitenkin kehittää pidemmälle, kokonaisvaltaiseksi perhelääkärijärjestelmäksi, joka sisältää pitkäjänteisen hoitosuhteen lisäksi myös potilaan perheen huomioimisen ja moniammatillisen työotteen.

Huomioidaanko lapsen etu päätöksenteossa?

MIELIPIDE Muistatko pienen lapsen itkun, kun hän aloittaa päivähoidon, kunnes tottuu uuteen paikkaan ja luo turvallisen suhteen hoitajaan? Liperin kunta on hakenut Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta, joka ohjaa varhaiskasvatuksen toteuttamista ja lapsen edun tulisi olla etusijalla kaikissa päätöksissä.

Valtakunnalliset sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteet eivät toteudu

MIELIPIDE Tein kirjallisen eriävän mielipiteen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuuston 9. lokakuuta tekemään päätökseen palveluverkosta. Erivän mielipiteeni perustelut kuuluvat seuraavasti.

Kirjelmä Väylävirastolle

MIELPIDE Eläkeliiton Viinijärven yhdistys on huolissaan Viinijärventien Käsämä-Viinijärvi välin erittäin huonosta kunnosta. Ala-asteikäiset ovat erityisesti vaarassa väistäessään teräväreunaisia rosoja, kuoppia ja railoja koulumatkallaan. Huolta aiheutuu myös autoilijoille heidän väistäessään lapsia.

Jäteilkivaltaa Rääkkylässä

MIELIPIDE Rääkkylän Rasivaaraan Hammaslahdentien varteen jätettiin linja-autopysäkille 13.10. illalla runsaasti roskapusseja sekä pari mattoa. Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta, vaikkakin törkein. Läheiselle Rasivaaran ekopisteelle on tuotu sekajätepusseja ja muovia lähes viikoittain jo vuosien ajan. Kerran sinne ilmestyi jopa pakastimen sulanut sisältö.

Kiireellinen vai kiireetön hoito?

MIELIPIDE Hyvinvointialueen alueen uusi luonnos palveluverkosta on tehty. Se vaikuttaa aikaisemmin hylätyn palveluverkkoesityksen kopiolta, vaikkakin käsitteet sotekeskus, soteasema ja sote-palvelupiste ovatkin selkeämpiä ja helpompia ymmärtää.

Hyvinvointialueen ensimmäinen vuosi alkoi säästötoimilla

MIELIPIDE Paljon kouluja käyneet aluevaltuutetut kertovat puolitotuuksia, sotkevat asiayhteyksiä ym. kirjoittaessaan maakunta- ja paikallislehtiin hyvinvointialueemme tilasta. Tämä lienee heidän tarkoituskin ja kirjoitukset uppoavat hyvin heidän kannattajiinsa. Samaan aikaan ministerit kertovat kilpaa mediassa hyvinvointialueiden säästötarpeista, mutta heitä ei haluta uskoa. Voikin sanoa, että opiskelu ei aina tuo viisautta, ellei halua uskoa totuutta, joka ei itselle tai

Eihän keisarilla ole edelleenkään vaatteita…

MIELIPIDE H. C. Andersenin satu tulee mieleen, kun lukee hyvinvointialueen uudelleen valmisteltua palvelustrategiaa ja palveluverkkosuunnitelmaa.

Kotiseutumatkailua

MIELIPIDE Nyt ei tarvitse istua linja-autossa, odotella tullissa, tuskailla passin kanssa, kun lähtee matkalle lapsuusmaisemiin. Kympillä bensaa ja auton nokka kohti Onkisalmea. Vähän sillan jälkeen kääntyy tie Kaatamoon, jonka varrella lapsuuskotini sijaitsee.

Pohjois-Karjalan (hyvin-) pahoinvointialue

MIELIPIDE Erikoislääkäri, toimialuejohtaja Susanna Wilén Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta antoi ymmärtää viestissään toukokuun lopulla, että hyvinvointialueen talous pelastetaan sillä, että leikataan Rääkkylän hammashuollon palvelut pois. 

Vetoomus kyläkoulujen säilyttämiseksi Liperin alueella

MIELIPIDE Elämme ajassa, jossa valtiontalous ja kuntatalous vaativat laajamittaisia säästöjä. Liperin kunnassa jälleen käynnissä oleva kouluverkkoselvitys vaikuttaa olevan osa kunnan kulurakenteen tarkastelua ja säästötoimenpiteiden puntarointia. Se, mistä kunta päättää säästää, on myös arvokysymys. Haluamme kyläyhdistyksenä esittää vetoomuksen alueen kyläkoulujen puolesta kuntatalouden leikkauksissa.

Kesäliperiläisten kutsumana Thaimaassa

Viime heinäkuisessa Kotiseutu-uutisten numerossa oli juttu Saltinin perheestä, joka oli tullut veneellä Ruotsin Karlstadista Liperiin ja meillekin majoittumaan.

Rääkkylä julkisuuden valokeilassa

MIELIPIDE ”Kunnanjohtaja on kunnan keulakuva, myös vapaa-ajallaan.” Naistenpäivän uutisoinnin perusteella tämä totuus oli kunnanjohtajaltamme päässyt unohtumaan. Epäasiallisen someviestinnän mukanaan tuomaa kielteistä julkisuutta ei pieni sitkeä gallialaiskylämme olisi tarvinnut. Eivätkä johtavat luottamushenkilöt kohun aiheuttamaa ylimääräistä työtä.

Kiitos Tuija!

MIELIPIDE Unohdin seurakunnan kahvitilaisuuden, jossa diakoni Tuija Rissanen hyvästeltiin eläkepäiville. Jalka paketissa ja rollaattori kulkuneuvona, tuskin olisin ehtinyt kirkkoa kiertämään. Mutta se upea työ, mitä hän teki ihmisten ja seurakuntalaisten hyväksi, ei saa jäädä kiittämättä. 

Museo- ja kirjastoaloitteesta

MIELIPIDE Järkytyimme Liperi-Seuran hallituksen jäseninä viime kunnanvaltuuston kokouksessa kuunnellessamme aloitetta Enwald -museon siirtoehdotuksesta kirjaston tiloihin. Onko valtaosalla liperiläisistä päättäjistä kotiseutumme Liperin perinteiden ja kulttuurin tuntemus noin ohut? 

Valtuustoaloitteesta Penttilään liittyen

MIELIPIDE Liperin kunnan valtuuston kokouksessa 26.2.2024 jätettiin valtuustoaloite Liperin Penttilä-rakennuksen käyttöönoton selvittämisestä varhaiskasvatuksen tarpeisiin neljän valtuustoryhmän sekä muutaman yksittäisen valtuutetun allekirjoittamina. Penttilä-rakennuksessa sijaitsevan Enwald-museon paikaksi esitettiin esimerkiksi Liperin kirjastoa. 

Penttilä-rakennus kokonaan kaikkien kuntalaisten käyttöön

MIELIPIDE Viime valtuuston kokouksessa (26.02.2024) on tehty aloite Penttilä-rakennuksen käyttöönoton selvittämisestä kokonaisuudessaan varhaiskasvatuksen käyttöön lukuun ottamatta Penttilä-salia. Ratkaisu edellyttäisi Enwald-museon siirtämistä pois Penttilästä.

Nuorten kynästä: Pastasta on puutetta kouluruokailuissa

Ylämyllyn yläasteella selvitettiin paras kouluruoka, oppilaiden toiveruokia ruokalistalle ja huonoin kouluruoka. Liperissä oppilaan kouluruokaan käytetään keskimäärin 3,55 euroa. 

Koulun lakkauttaminen on elinvoiman uhraus

MIELIPIDE Olemme saaneet lukea mediasta, miten eri kunnissa ja kaupungeissa on löydettävä säästökohteita hupeneviin verotuloihin. Nyt tuntuu, että näitä säästökohteita on lähdetty hakemaan ihan väärästä päästä; lapsista ja lapsiperheiden elämästä. Liperissäkin on käynnissä kouluverkkoselvitys.

Tie voitti lapset ja vähätuloiset

MIELIPIDE Hyvää alkanutta vuotta 2024. Tänä vuonna Liperin kunnan talouden tasapainottamisen myötä karsitaan rahaa kuntalaisille tärkeistä peruspalveluista.

Viinijärven koulun rakentaminen aloitettava kesällä 2024

MIELIPIDE Viinijärven koulun saneeraus ja korjausrakentaminen on valtuuston hyväksymän ja valtuustoseminaarin syksyllä vahvistaman aikataulun mukaisesti tarkoitus aloittaa vuonna 2024. Liperin keskusta vaatii, että tästä aikataulusta pidetään kiinni: purku-urakan kilpailutus ja toteutus on tehtävä talven ja kevät-kesän 2024 aikana ja uudisrakentamisen kilpailutus on aloitettava mahdollisimman pian, että rakentaminen voi alkaa loppukesällä 2024.

Rääkkylän kunnan logistiikkahanke

Kotiseutu-uutiset 6.9.2023. Rääkkylä-Seura ry:n kirjeestä kunnanhallitukselle. Ottamatta muutoin kantaa Rääkkylä-seuran uutisessa esittämiin väitteisiin totean seuraavaa:Paksuniemen logistiikkahankkeen tavoitteena oli ja on parantaa alueen liikenneturvallisuutta sekä lisätä paikoitusmahdollisuuksia sekä perusparantaa ja päällystää pihatietä ja pysäköintialueita. 

Asiakas on kaiken keskiössä hyvinvointialueella

MIELIPIDE Siirtyminen Siun sotesta Pohjois-Karjalan hyvinvointialueeseen näyttäisi tosiasioiden valossa tapahtuneen varsin hyvin. Tämä ei tarkoita sitä, että vuosien aikana tulleet ongelmat olisi saatu jo ratkaistua. Esimerkiksi hoitojonoja, hoitaja- tai lääkärivajetta ei saada ratkaistua vielä lähiaikoina. Yritystä siihen on kuitenkin havaittavissa.

Lukijalta: Havaintoja ja huomioita Yhteisötalon toiminnasta

MIELIPIDE Liperiläisillä yhdistyksillä on ollut kokoontumis- ja harrastetilat Yhteisötalolla noin 2,5 vuotta. Tiloja voivat käyttää myös muut kuin Pienten koulu ry:n jäsenyhdistykset, korvausta vastaan. Toiminnan tarkoituksena on edistää kunnan ikäihmisten hyvinvointia ja luoda heille virikkeellinen toiminta- ja kokoontumisympäristö, sekä kehittää paikallisyhdistysten välistä yhteistyötä järjestämällä niille yhteiset toimintatilat. Yhteisötalosta on muovautunut myös muiden, kuin ikäihmisten harraste-

Perheiden yhdenvertainen kohtelu on lasten etu

MIELIPIDE Eduskunta muutti varhaiskasvatusmaksuja koskevaa lakia 1.3.2023 alkaen. Tämän myötä varhaiskasvatusmaksut laskivat monilla perheillä Liperin kunnallisten päiväkotien puolella. Yksityisille päiväkodeille maksettavaan kuntalisään Liperin kunta ei tehnyt vastaavaa muutosta.

Kirje aikuisille K13-miitissä

MIELIPIDE Kirjoitan tätä kirjettä sen jälkeen, kun kuulin, että ”nuorten paikka” -hanke jäädytetään, kun aikuiset eivät osanneet tulla asiassa meitä nuoria vastaan. Mikä luulisi olevan opittu asia aikuisille, mutta hei: aina voi oppia jotain uutta. Ja syy sille, miksi sanon näin on se, että olen kuullut, että nuorten paikka -hanke ei ole jäissä rahapulan takia,

Rääkkylän sote-palvelujen tulevaisuus

MIELIPIDE Rääkkylän asukkaat emme ole vain potilaita tai palvelujen käyttäjiä, vaan aktiivisia kuntalaisia,  jotka haluamme vaikuttaa,  emmekä ole samaa mieltä esitetyistä palvelujen tuottamisen kriteereistä 2023-2038 Rääkkylän osalta.

”Rääkkylän asukkaat eivät ole vain potilaita, vaan aktiivisia kuntalaisia, jotka haluavat vaikuttaa”

Rääkkylän vanhusneuvosto ja useat paikalliset yhdistykset ovat kirjanneet oman lausuntonsa Pohjois-Karjalan sote-palveluiden tulevaisuuden suunnitelmiin. Suunnitelmien mukaan Rääkkylässä olisi tulevaisuudessa hyvin vähän terveyspalveluja.

Hyvinvointialueen palveluverkkoskenaarioista ja palvelustrategialuonnoksesta

MIELIPIDE Eipä luonnos kovin paljon yllättänyt. Ilmeisesti harppiharjoitukset oli tehty pääosin jo SiunSote-kuntayhtymän aikoihin. Olisin toivonut, että Rääkkyläkin olisi mahtunut harpin piirtämän alueen sisäpuolelle

Postia lukijalta: Martatkin matkustelee

Huhtikuun 13. päivän aamu nousi aurinkoisena, kun Liperin kirkonkylän naiset läksi reissuun. Ei pitänyt se sanonta paikkaansa: jos naiset reissaa, niin sataa.

Yrittäjät luovat elinvoimaa ja hyvinvointia

MIELIPIDE Hyvinvoinnin ylläpitämiseksi tarvitaan veroeuroja, työtä ja toimeentuloa. Kuten kristillisdemokraattien juuri julkaistu yrittäjäystävällisempi Suomi -ohjelma toteaa, työ ja yritteliäisyys ovat kasvun perusta. 

Vastine kirjoitukseen Viinijärven koulusta

VASTINE Kirjoitus on vastine valtuutettujen Jormanainen ja Hyttinen mielipidekirjoitukseen Kotiseutu-uutisissa 15. maaliskuuta 2023. Kuntien lakisääteisiä tehtäviä, hyvinvointialueiden perustamisen jälkeen, ovat perusopetus ja varhaiskasvatus. Viinijärven koulu on oppilasmäärältään Liperin toiseksi suurin koulu Ylämyllyn jälkeen. Koulussa ja päiväkodissa on päivittäin yli 220 lasta. Huoli, että kunnanvaltuuston päätös Viinijärven koulun suunnittelun laajuudesta vaarantaisi riittävät opetustilat Viinijärvellä, on aiheeton. 

Haetaanko taas säästöjä vähävaraisilta?

MIELIPIDE Eläkeläisköyhyys ei ole kadonnut vielä mihinkään.  Nyt kuitenkin taas suunnitellaan leikkauksia maamme pienituloisimmilta eläkkeensaajilta. Suomeen on laadittava eläkeläisköyhyyden torjuntaohjelma. On haettava aidosti vaikuttavia toimia pienituloisten eläkeläisten tilanteen parantamiseksi.

Toimenpidealoite ja päätös Viinijärven koulusta

MIELIPIDE Liperin valtuuston kokouksessa 27.2.2023 käsiteltiin Viinijärven koulun hankesuunnitelmaa. Päätös syntyi yksimielisesti, mutta jätimme päätöksen yhteydessä toimenpidealoitteen, johon yhtyivät perussuomalaisten, kristillisten ja vihreiden valtuustoryhmät. Toimenpidealoite on kunnan hallintosäännön valtuutetuille tarjoama mahdollisuus esittää toive huomioitavaksi asian jatkokäsittelyyn.

Sosiaalityö tarvitsee edunajajia

MIELIPIDE Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tämän vuoden alusta. Itsekin kyseisen organisaation valtuuston jäsenenä olen saanut huomata, ettei sosiaalityön ymmärrystä ja tietämystä ole riittävästi luottamushenkilöillä. Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat useiden eri kansalaisten auttajia ja ohjaajia elämän kriiseissä.

Äänesi on arvokas!

MIELIPIDE On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että Suomen vaalijärjestelmän takia äänet kerätään ensisijaisesti listalle ja vasta toissijaisesti ehdokkaalle. Siksi pitää ensin valita puolue ja vasta sitten henkilö. Sillä se yksittäinen henkilö, jonka ajattelet ajavan hyviä asioita, on vasta toissijainen äänesi kohde.

Osallisuuden edistämiseksi on paljon tehtävää

MIELIPIDE Julkisuudessa puhutaan paljon osallisuudesta ja saavutettavuudesta. Se tarkoittaa itse kenenkin elämässä erilaisia asioita. Ovatko tekstit sopivan kokoisia, että on ovat luettavia? Kuuleeko tilaisuudessa äänen riittävällä voimakkuudella vai sotkeeko taustamelu puheen? Pääseekö kävelemään apuvälineen tai pyörätuolin kanssa haluamaansa liikkeeseen tai tapahtumaan? Monille itsestään selvistä asioita kuulee silloin tällöin outoja kommentteja.

Kotimaisen kalan edistämisohjelmaa jatkettava

MIELIPIDE Suomessa ja erityisesti Pohjois-Karjalassa on erinomaisen puhtaat ja kalaisat kalavedet. Siitä huolimatta syömme kalaa, josta lähes 80 prosenttia on tuontikalaa. Kala on erityisesti Norjasta tuotua antibiooteilla kyllästettyä, jopa viikon vanhaa niin sanottua kassikalaa, jota on syötetty vehnällä, soijalla ja rypsiöljyllä.