Postia lukijalta: Pidetäänkö ikävää – vai Rääkkylää?

Eppu Normaali laulaa Pidetään ikävää. Rääkkylä on pienenä pitäjänä selviytynyt itsenäisenä paljolti taistelutahtonsa ja omaperäisten ratkaisujensa avulla.

Mielipide: Hanhet tulevat taas syksyllä

Monilta Pohjois-Karjalan pelloilta on kylvetyt siemenet, ruoho ja syysviljat kaivettu juurineen hanhien suihin. Tilanne on käynyt sietämättömäksi satovahinkojen vuoksi. Sietokyvyn raja on ylitetty, mutta päättäjien toimissa ja ymmärryksessä se ei välttämättä näy. Kansallisia poikkeuslupia hanhien poistamiseksi on mahdollista myöntää ja tätä mahdollisuutta tulee myös käyttää.

Mielipide: Koronan jälkeisen EU:n rakentamisessa on kuunneltava paikallisyhteisöjä

Eurooppa-päivää vietetään tänä vuonna poikkeuksellisissa oloissa. Koronapandemia on iskenyt muodossa tai toisessa Euroopan jokaiseen kolkkaan ja lamauttanut monia yhteiskuntiemme avaintoimintoja.

Vinkkejä pönttöjen rakentajille

Viime viikon Kotiseutu-uutisissa oli haastateltu linnunpönttöjen rakentaja Arto Kinnusta. Siinä mainittiin, että telkkäpönttö oli täytynyt asettaa korkealle kissan vuoksi.

Mielipide: Norppa ja kalastuskieltoalueet

Kirjoitin paikallislehdessä hydrokopterin liikkeistä Rääkkylän vesialueilla, pohjautuen ranta-asukkaiden ja muiden luotettavien lähteiden näkö- ja kuulohavaintoihin.

Postia lukijalta: Kuka puhuu totta ja kuka tarua?

Kari Kulmala kirjoittaa maaliskuun lopulla Kotiseutu-uutisissa (26.3.2020), että saimaannorpan pesälaskentoja tekevät ihmiset ajelevat järvien jäillä erittäin kovaäänisillä hydrokoptereilla.

Postia lukijalta: Vastine Kari Kulmalalle

Kari Kulmala kirjoitti 26.3. Kotiseutu-uutisissa, että saimaannorpan pesälaskentojen alkamisen kuulee jäällä olevasta hydrokopterin äänestä.

Mielipide: Norppien pesälaskennat alkoivat

On jälleen saimaannorppien pesälaskentojen aika. Sen kuulee jäällä olevasta hydrokopterin äänestä. Äänestä, joka kuuluu paljaalla jään pinnalla kilometrien päähän. Pesätiedoista saadaan laskettua syntyneiden kuuttien määrä ja talvikannan koko alueittain sekä seurattua kannan elinalueen muutoksia.

Mielipide: Ironinen arkivarmuusvarasto

Pieni Suomemme näyttää kynsiään parasta aikaa. Kynsiä kiillotellaan mielestäni ennen kaikkea meille itsellemme, ei yksin ulkovaltoihin päin.

Postia lukijalta: Rääkkylään muovinkierrätyspiste!

Tällä hetkellä muovinkierrätys onnistuu kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa Rääkkylää lukuun ottamatta. Kun Rääkkylässä ei ole muovinkeräyspistettä, tai sellaista ei ole riittävän lähellä kiinteistöä, tulee muovipakkaukset valtakunnallisten ohjeiden mukaan lajitella poltettavaan jätteeseen.

Mielipide: Siirtomaksuissa näyttää olevan reilu kate

Mainostamisen tarkoitus on yleisesti lisätä tuotteen myyntiä nyt tai tulevaisuudessa. Ihmetyttää paikallisen sähkölaitoksen Pohjois-Karjalan Sähkön käymä mainoskampanja.

Postia lukijalta: Herkuttele hauen mädillä

Hauen mädillä ei jostakin ihmeen syystä ole arvostusta. Sillä on oma hieno arominsa. Kylmäsavustuksessa hauen mäti saa upean villin Pohjolan maun.

Postia lukijalta: Tee joulukalaa hauesta

Hauki on ensimmäisiä saaliskaloja talviverkoista. Kalaliikkeet eivät maksa hauesta kovin paljon, joten kalastaja saattaa erehtyä luulemaan hauen olevan arvoton kala. Peli ei ole menetetty, sillä hauen voi jalostaa upeaksi joulupöydän herkuksi.

Mielipide: Lapsen oikeudet 30 vuotta – mitä lapsillemme ja nuorillemme kuuluu?

Kysymys on tänään Lapsen Oikeuksien päivänä oikeutettu ja ajankohtainen. Iltasanomat julkaisi lauantaina 16.11.2019 pysäyttävän artikkelin Kristiinasta; täyden kympin tytöstä, jolla oli halu elää ja parantua mielenterveyttä kohdanneista ongelmista.

Mielipide: Omaishoitajille lisää tukea

Suuri joukko omaisista hoitaa läheisiä kotonaan. Osa hoidokeista tarvitsee hoivaa ympäri vuorokauden, joten jos omaishoitajaa ei olisi potilaat joutuisivat vuodeosastolle.

Yhteiskoululaiset kokoustivat kesällä

Liperin Yhteiskoulun (LYK) viides luokka vuosimallia 1966 kokoontui Joensuun Botaniaan luokkakokoukseen 27.6.2019.

Postia lukijalta: Vuosien varjot

Kun Seutuopiston ohjelma on postilaatikossa, niin ainakin tietää, että syksyä kohti ollaan menossa. Sitä tutkiessa meni puoli päivää, vaikka tiesinkin, ettei ole enää voimia eikä kykyjä mennä mukaan. Kunhan nyt luin mitä kaikkea on tarjolla.

Im memoriam: Veli-Asko Asikainen 1941-2019

Kirjoittaja, runoilija, kertoja ja koulukaveri on poissa. Veli-Askon maalinen vaellus päättyi kevään saapuessa, monien sairauksien ja ikääntymisen myötä.

Mielipide: EU-tuet ovat välttämättömiä

EU:n maataloustukien ja alueiden kehitysrahojen pienentämistä suunnitellaan. Sitä ei voi hyväksyä. On tärkeää, että Suomi on tulevaisuudessakin elintarviketuotannon suhteen omavarainen, ja että lähiruokaa on saatavissa koko maan alueella.

Mielipide: Turvallisuus on yhteinen asia Euroopassa

Sisäisen turvallisuuden, rikollisuuden ja terrorismin torjumiseksi tarvitsemme ajan tasalla olevan rajavalvonnan ja toimivan yhteistyön kaikkien turvallisuusviranomaisten välillä, koko Euroopassa. Tiedusteluvalmiudet on saatava kuntoon ja myös pidettävä ajan tasalla.

Mielipide: Pienituloisten ääntä tarvitaan

Suomessa toimeentulotukea saa 140 000 ruokakuntaa, eikä muutosta vuoden takaiseen ei juurikaan ole, vaikka työttömyys on tilastollisesti vähentynyt. Lisäksi on 140 000 köyhää lapsiperhettä, joilla on vaikeuksia saada perustarpeensa katettua.

Mielipide: Ethän petä, ehdokas!

Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista – vähintään. Vaalien alla saamme roppakaupalla lupauksia paremmasta huomisesta. Puolueiden vaaliohjelmat ovat jopa liikuttavan yksimielisiä siitä kaikesta, miten olojamme kohennetaan edelliskausista.

Mielipide: Aktiivisuuskannustin leikkurin sijalle

Työttömyysturvan aktiivimalli astui voimaan vuoden 2018 alussa. Alennettua etuutta on saanut jo noin 40 prosenttia työttömistä. Aktiivimalli on alentanut erityisesti iäkkäiden työttömien etuuksien tasoa.

Mielipide: Elämä vai kuolema

Kevään vaalipaneeleiden yksi arvokysymys liittyy eutanasiaan. Moni on ollut mukana äänestämässä eutanasian sallimisesta. Liian usein tulos on yhden kristillisdemokraatin ei eutanasialle, vastaan muiden kyllä eutanasialle.

Mielipide: Musiikkiopisto toimii Rääkkylässä matalalla kynnyksellä

Kotiseutu-uutisissa 28.2.2019 kerrottiin työryhmä Karoliina Kantelisen, Mari ja Sari Kaasisen sekä Jukka Kyllösen kansanmusiikin edistämishankkeista Rääkkylässä.

Mielipide: Empaattinen, sympaattinen vai pyrkyri?

Vaalit tulossa. Oletko valmis? Vai onko motto tulos tai ulos?

Mielipide: Sote kaatui, kuinka käy palveluiden?

Pitkään jatkunut sote-uudistuksen valmistelu päättyi naistenpäivänä. Uudistuksen tavoitteena oli pienentää ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta ja hillitä kustannuksia.

Mielipide: Järkeä metsäkeskusteluun

Keskusta julkaisi metsälinjauksensa kuluvalla viikolla. Itse metsänomistajana olen linjaukseen tyytyväinen. Viime aikojen keskustelut siitä, miten metsänomistajien tulisi metsiään käyttää, tai lähinnä miten metsänomistajien metsänkäyttöä tulisi rajoittaa, on mielestäni jo lähes loukkaavalla tasolla.

Mielipide: Timanttirikkaudet valuvat ulkomaille ja Liperin kansallisaarre tuhoutuu

Sain yllätyksekseni lukea Kotiseutu-uutisista, että Karelian Diamond Resources Plc. on tehnyt varausilmoituksen timanttiesiintymän tutkimiseksi noin 500 hehtaarin alueella Liperissä Salokylän ja Honkavaaran alueilla.

Mielipide: Paljon puhetta puutteista

Viime päivät ovat olleet täynnä ikäviä uutisia vanhusten pitkäaikaishoidon tilasta. Huoli omaisen hoidosta ja hyvinvoinnista hiipii monelle mieleen. Paljon on puhetta, kovia sanoja, arvostelua, lupauksia, ymmärtämättömyyttä ja ymmärrystä. Samaan aikaan tuhannet lähihoitajat ja sairaanhoitajat tekevät parhaansa hoitaessaan tuhansia vanhuksia.

Mielipide: Kansanedustaja Liperin kunnasta

Kansanedustajilla ei ole suoraa oikeutta osallistua oman kuntansa valtuustotyöskentelyyn. Kansanedustajankin täytyy olla itse aktiivinen, saada kannatusta kuntavaaleissa ja nousta luottamuksen myötä päättävään asemaan, siinä missä kaikkien muidenkin ehdokkaiden. Monet kansanedustajat tekevätkin tuplatyötä: Kolme neljästä Arkadianmäellä istuvasta kansanedustajasta toimii myös oman kotikuntansa päättävissä elimissä.

Mielipide: Jäälle hiihtämään

Kun kevätkelit alkaa, tekee laiskemmankin hiihtäjän mieli lähteä sivakoimaan. Kiitämään hankikeleillä vasten aurinkoa – retkellä voi joskus tavoittaa jäniksen tai ketun, tai peräti ilveskissan.

Mielipide: Äidinmaito ei riitä edes keskosille

Luovutetun äidinmaidon tarve ja saatavuus Joensuun keskussairaalassa luonnollisesti vaihtelee. Vielä nelisen vuotta sitten hehkutettiin Ylen sivuilla (1.10.2014), että tilanne on hyvä, kun maitoa kuljetetaan Tikkamäen sairaalaan taksilla noin 15 kilometrin säteellä sairaalasta.

Mielipide: Yksityisautoilu on kansalaisoikeus

Vaalipiirissämme päivittäinen liikkuminen ei olisi mahdollista ilman omaa autoa. Eduskunnassa tekemälläni toimenpidealoitteella romutuspalkkion jatkamiseksi sekä autoveron kevennyksellä on jo kannustettu monet vaihtamaan vähäpäästöisempään autoon ja silti verotuotto on kasvanut.

Mielipide: Uuden vuoden näkymiä

Kiitos Liperin kunnan päättäjille ala-asteen sijoittamisesta kirkonkylälle tulevina vuosina. Nytpä onkin otollinen aika kehitellä oikea vauvakylä puhtaan luonnon keskelle, mikä täältä löytyy.

Mielipide: Päätös on myös viesti

Toivottavasti Liperin kunnanhallituksen hyväksymä hyvinvointilautakunnan esitys taiteen prosenttiperiaatteen torppaamisesta Liperin alakoulun rakennushankkeessa on vain yksittäinen päätös, eikä julkinen kannanotto.

Mielipide: Eka Vekara ja katoavat palvelut

Palvelujen katoaminen huolestuttaa syvästi sekä kirkonkylällä että Viinijärvellä. Palvelut koostuvat sekä julkisista että yksityisistä palveluista, näistä kahdesta yksityissektorin, kuten kivijalkakauppojen palvelut katoavat nopeasti, jos ovikello ei enää kilise entiseen tahtiin.

Mielipide: Mielekästä elämää kaikille

Nykyhallituksen kärkihankkeena oli vuosina 2016–2018 Kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa, Sosiaali- ja terveysministeriön I&O-kärkihanke.

Mielipide: Eläkeläisköyhyyttä vähennettävä

Eläkeläisköyhyys on tosi asia maassamme. Pieneläkeläisten tilannetta ovat kurjistaneet hallituksen tekemät leikkaukset lääkekorvauksiin. Iso osa eläkeläisistä tulee toimeen muutamilla satasilla kuukaudessa.

Mielipide: Keskittäminen ei ole ratkaisu

Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n vaalipaneelissa 9.1. saatiin puolueista irti selkeitä linjaeroja. Yksi liittyi keskittämiseen ja kaupungistumiseen. Kokoomus, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat haluavansa nopeampaa kaupungistumista ja tukevansa keskittämisen kiihdyttämistä.