Näkymiä Liperin tulevaisuuteen
MIELIPIDE Keväällä kuntavaaleissa valitaan Liperin päättäjät seuraavalle valtuustokaudelle. Niinpä on aika keskustella tulevien vuosien näkymistä Liperissä.
Luonnollisesti lähimmän neljän vuoden aikana ei kovin isoja muutoksia ehditä toteuttaa, mutta monien asioiden kohdalla voidaan hyvinkin tarkentaa suuntaa mitä kohden ollaan menossa.
Tällä hetkellä on nähtävissä sekä uhkia, että mahdollisuuksia. Liperin mahdollisuuksina voi nähdä maakuntakeskuksen läheisyyden ja liikenneyhteydet. Kunnan kouluverkko on supistettu tehokkaaksi ja kunnalliset palvelut tuotetaan edullisesti. Kunnan henkilöstön ikärakenne mahdollistaa myös kohtuullisessa määrin muutoksien viemisen läpi ilman vaikeita muutosneuvotteluja.
Nykykielen käytetyintä vaikeutta ilmaisevaa sanaa käyttäen kuntamme haasteina ovat ainakin talouden liiallinen tiukkuus, lainakannan liikkuminen järkevyyden ylärajoilla ja tehtyjen investointien poistorakenne. Nämä eivät salli enää lainakannan lisäämistä eikä apua ole saatavissa verojen ja maksujen nostamisesta. Niiden mahdollisuus on valitettavasti jo käytetty ”tappiin” asti.
Tulevalle kaudelle on jo sidottu merkittäviä varoja Viinijärven koulun rakentamiseen ja hyvin todennäköisesti Ylämyllylle tulee rakennettavaksi neljän päiväkodin hajanaisuuden ja kiinteistöongelmien korjaamiseksi yksi uusi isompi päiväkoti. Pärnävaaralle on varattava vuosittaista kehittämisrahaa ja samoin Lipertekillä tulee olla käytössään uskottavaa ”kotiutusresurssia” uusille yrityksille. Lisäksi jo kuntalaisten hyvinvoinnin vuoksi eri puolilla kuntaa sijaitsevia pieniä kehittämishankkeita on syytä varautua tukemaan. Näihin voi rinnastaa myös taajamien kehittämishankkeet.
Näköpiirissä olevista uhkista suurin, Ylämyllyn eritasoliittymä on sen kokoluokan jättihanke, joka toteutuessaan heilauttaisi pelkästään Liperin kunnan maksuosuudella kuntamme talouden kriisiin.
Tällä hetkellä iso osa kuntalaisista ja päättäjistä näkee Liperin itsenäisyyden arvona, josta ei haluttaisi luopua. Kannattaisiko meidän silti rohkeasti selvittää miten alueemme voisi kehittyä osana isompaa maakuntakeskusta? Liperin alue tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monille sellaisille maakuntakeskusta tukeville hankkeille, joita Liperin kunnan omat resurssit eivät koskaan tule mahdollistamaan. Samalla isommilla resursseilla toteutuvat hankkeet toisivat alueemme asukkaille kaivattua hyvinvointia ja voisivat avata täysin uusia järkeviä kasvumahdollisuuksia. Sellaisia, jotka tällä hetkellä kuolevat kuntarajaan pesäpallotermiä mukaillen.
Kun näitä asioita pohdiskelee on hyvä pitää mielessä, että ikävältä tuntuva ratkaisu on huono vain, jos sille löytyy parempia vaihtoehtoja.
Jouni Hyttinen ja Martti Jormanainen,
kunnanvaltuutetut (kok.), Liperi


Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.